(Päivitetty: )
Teksti:
Janita Hirvihuhta

Dokasin pitkästä aikaa viime yönä. Edellisestä taitaa ollakin jo useampi kuukausi. Tällä kertaa olin Wallu Valpion kanssa pääkaupungissamme biljardisalilla ja Wallu oli nohevana poikana ostanut meille ison lekan giniä. Sanoin samantien, etten voi juoda sitä. ”Jokuhan saattaa nähdä”, ja pyysin Wallua tilaamaan mulle ison kolmosen ja tuopin vettä teatteriksi viereen. ”Ja jos joku nääs kysyy tosta kaljasta, niin sanotaan että se on holiton!”. Valehtelu alkoi heti.

Jos kusettaminen alkoi ennen juomista, niin kun se juominen alkoi, se ei ottanut päättyäkseen. Join unessani viikon. Kaikkien kummallisten juonenkäänteiden jälkeen olin viimeisenä päivänä Rossossa. Istuin baaritiskillä ja join edelleen ”holitonta”. Edessäni oli myös se teatterivesituoppi, mistä en ottanut kulaustakaan. Todenmukaista.

Mulla oli jostain syystä oikea etusormi mädäntynyt keltaiseksi koppuraksi ja muistan näyttäneeni sitä baarimikolle. Baarimikko näytti hieman kallosaurukselta vihreine hiuksineen, eikä ollut tippaakaan kiinnostunut sormestani.

Hän taisteli tankin kanssa. Valutti ja valutti typötyhjää ja vaahtopalloja rohisten sylkevää tankkia, ja vaikka kuinka koitin huutaa, että vaihda se uuteen, tarjoilija ei tehnyt elettäkään asian suhteen. Sitten heräsin. Se rohina ei kuulunutkaan tankista vaan Pentistä, joka oli tunkenut päänsä mun kanssa samalla tyynylle ja kuorsasi kuin katupora. Mulla oli suu kuin sahara ja sairas jano, joten huomenta vaan. Olen ollut hereillä puoli viidestä.

Minä maksan!

Mä näin ensimmäiset 6 kuukautta joka_jumalan_yö juomaunia. Milloin olin Martina Aitolehden appivanhempien kanssa dinnerillä, milloin edesmenneiden ystävieni kanssa festareilla, oman perheeni kanssa ulkomailla ja useimmiten tietysti Suomipopin Jaajon kanssa kaikkialla. Kerrankin olin Kanarialla karaokepubissa, minkä Jaajo omisti ja sain juoda viikon ilmaiseksi. Sopimukseen kuului vielä vikat hitaat Linnonmaan kanssa, mutta eri hotellihuone. Siihen Jaajo oli vetänyt rajan.

Näitä aiempia unia yhdistää se, että tajuan vasta juotuani, että enhän mä helvetti saa juoda? Mähän olen alkoholisti ja täähän on nyt sitten retkahdus. Viimeöinen uni oli erilainen. Mä tajusin asian siinä unessa ENNEN kun aloin juomaan. Ja join silti. Muka ”holitonta”. En muista, että olisin aiemmin koskaan valehdellutkaan unissani.

Mä puhun tätä ulos, koska niin kuuluu tehdä. Unet eivät kuulemma toteudu, jos kertoo ne jollekin. Enkä viitsi tähän aikaan soittaakaan kaverilleni, joten kirjoittaminen toimikoot puhumisen korvikkeena.

Mä olen ollut tosi tyytyväinen retkahdusunistani. Niissä pääsee oikeesti tuntemaan, mitä se sitten olisi herätä yhtäkkiä ihmemaa Ozista elämänhalu viemäriin valuneena. Se on unissa jo niin infernaalisen kamalaa, etten kyllä kuunaan halua hereillä koittaa. Yksi varttuneempi heimolaismies sanoi, että mun pitäisi pyytää Jeesukselta apua, jotta se poistaisi nämä juomauneni. Eikös se kaveri kuollut joskus vuonna 30 ?

Enkä mä sitä paitsi halua edes luopua näistä unista vielä. Näköjään. Alitajunta prosessoi ja antaa sen tehdä sitä rauhassa. Aivot uudistuu, elimistö puhdistuu ja tapahtuu kuulkaa kaikkea jännää, kun ihminen toipuu.

Sitä paitsi Wallu oli ihan mainiota seuraa. Joskin mä jouduin maksamaan laskun, vaikken juonut edes sitä giniä. Toisaalta onneksi edes unissani saan vielä edes silloin tällöin huutaa sen legendaarisen lauseen: ”Minä maksan!” Siihen kulminoituu paljon muistoja. Hyviäkin.

Nyt uudestaan huomenta. Kaksi kananmunaa, porejuoma, kahvia, koira remmiin ja kohti tota tiskivesisadetta. Kivaa keskiviikkoa kaikki.

 

Miss Maailmanloppu

 

LOPPU.

X