Ennätysmäärä addikteja kuoli viime vuonna. SAATTOHOIDAMMEKO ME NUORIA HUUMEILLA HAUTAAN?

Onko korvaushoito hoidon korvaamista huumeilla? Monta kertaa kanttori saa soittaa Suojelusenkelin ennen kuin yhteiskunta herää? Huumenuoret tarvitsevat terapiaa, eivät pelkkää kemiaa. 

Hesari (16.12.19) uutisoi verkossaan, että viime vuonna on vietetty 261:n huumeisiin kuolleen henkilön hautajaiset. Siinä on 61 hautajaiset enemmän kuin edellisvuonna ja trendi tuntuu jatkuvan. Suurin osa arkuissa olevista on alle kolmekymppisiä. Osa jopa liki lapsia, kaksikymppisiä ja sen alle.

Eniten ihmisiä tappaa synteettinen lääkeopioidi nimeltä buprenorfiini. Kadulla tunnemme kyseisen aineen subutexina  ja tämä subutex on tällä hetkellä Suomen väärinkäytetyin opioidi. Ja varmasti oikeinkäytetyinkin. Joka mittapuulla käytetyin.
Ja myös tilastolliseti tappavin.

Subuhan yksinään ei tapa, vaan useimmissa huumekuolemissa on kyse kahden tai kolmenkin eri aineen kombosta (yleisin lienee alkoholi, subu ja psyykenlääkkeet), mutta näissä moniainemyrkytyksissäkin tappavin aine on ollut buprenorfiini.

Buprenorfiinihan on voimakkaisiin kiputiloihin tarkoitettu lääke. Joskus 70-luvulla huomattiin, että lääkkeestä on apua myös heroiinin vieroitusoireisiin. Heroiiniriippuvuutta alettiin hoitamaan subutexilla.
Suomeksi: opiaattiriippuvuutta alettiin hoitamaan opiaateilla.

Tämähän kuulostaa paradoksaaliselta, ja sitä se onkin. Kuin koittaisi pelastaa hukkuvaa ihmistä betoniporsaalla. Mutta tässä on kuulemma monta muttaa. Olen ehkä liian daiju tajutakseni niitä…

Oli miten oli… Subutex sai siis sijansa myös Suomen päihdehoidossa sekä katukaupassa. Nyt se turvalliseksi luokiteltu vieroituslääke sitten tappaa tasaisenkasvavaan tahtiin nuoria huumeidenkäyttäjiä.

Yhdessä asiassa subu tosin onnistui! Se hävitti heroiinin! Mikä on toki helkkarin hyvä juttu etenkin niille, jotka subutexin toivat markkinoille. Lääkeyhtiöt pääsivät laillisesti ”huumepisnekseen” mukaan ja ja jonkun kassa laulaa…

Mutta turha tässä nyt on yhtä päihdettä syyttää, kun paskat on jo housuissa. Oli se subu, herska, piri tai viina (minkä myrkytykseen muuten kuoli 255 henkilöä) niin eikö jumankauta jotain olisi tehtävä?

Välillä funtsin, että onko koko Suomen päihdehoitojärjestelmä jurrissa? Ainakin kovin tuntuu olevan puutteellinen tuo todellisuudentaju, kun sivusta seuraa. Riippuvuutta ei osata/haluta/ kyetä hoitamaan sairauden vaatimin ehdoin, vaan monesti päinvastoin. Välillä toimitaan jopa sen riippuvuuden jatkuvuuden mahdollistajana.

Maan korvessa kulkevi…

Selailin eilen fb:n kaverilistaani ja sain aika monta kertaa hiljentyä. Päihteiden vuoksi kuolleita (alle nelikymppisiä kavereitani) vilisi listassa yksi jos toinenkin. Vanhoja luokkakavereita, juomakavereita, melkein sukulaisia, ystäviä, moikkatuttuja ja muutama niin likeltä, että olen itsekin joutunut laulamaan kanttorin kanssa maan korvessa kulkevia.

Äkkilaskettuna sosiaalisesta ympäristöstäni pelkästään Kanta-Hämeen alueelta on kadonnut kaman saattelemana tuonpuoleiseen ainakin parikymmentä tyyppiä viime vuosien aikana. Syynä jokaiseen kuolemaan on ollut hoitamaton päihdeongelma.
Osa heistä tosin oli ”hoidossa”. Korvaushoidossa.

Onko tämä aina ollut tällaista? Tajuanko minä asioita vasta nyt, kun en ole kokopäiväkännissä enää?  Vai onko tämä 2000-lukulainen kirous, joka kasvaa kuin home muovimaton alla: piilossa mutta varmasti?  

Kysyin kerran 60-luvulla syntyneiltä vanhemmiltani, että ovatko he istuneet kolmekymppisinä kavereidensa hautajaisissa tai kuoliko heidän tuttujaan silloin varhaisaikuisuudessa? Yksi kuulemma kuoli. Syöpään. Muttei sekään niin läheltä, että hautajaisiin olisivat menneet.

Tänään liki jokainen 80 – 90 -luvulla syntynyt (sosiaaliekonomisesta taustastaan riippumatta) alkaa olla tottunut siihen, että kavereita saatellaan hautaan. Milleniaalit ovat mäntä pohjassa jo ennen täysi-ikästymistä ja yhteiskunta katsoo vierestä. Joku sanoo ”oma vika” ja toinen kääntää kylkeään. Ei kuulu minulle.

Ongelma on olemassa.  Jos 261 ihmistä on viime vuonna kuollut pelkästään huumeiden aiheuttamaan myrkytystilaan, niin miettikää mikä se määrä TODELLISUUDESSA on, kun mukaan lasketaan kaikki muutkin huumeiden aiheuttamat kuolemat; sairaudet, tapaturmat, ratit, tapot ja itsemurhat. Välillisistä kuolemantapauksista puhumattakaan. 

Huumeriippuvuus ei ole koskaan henkilökohtainen ongelma, vaan sairaus, joka osuu aina kymmeniin terveisiin läheisiin.

Eikö tähän oikeasti löydy ratkaisua? Etsitäänkö sitä edes?
Vai onko tässä taustalla kyse asenteista päihderiippuvuutta kohtaan?
Eivätkö päättäjät ymmärrä sitä sairautena?
Ajatellaanko addiktio edelleen vain ”omana valintana”?
Miettivätkö kirstunvartijat, että mitäs vetävät ja antavat rahaa vain vähentääkseen vetämisen haittoja (ts. korvaushoitoon)?

Tämähän on muuten hauska termi tämä haittoja vähentävä.
Saanko kysyä, että kenen haittoja vähentävä? Ei ainakaan sen sairastuneen.

Ja jos taustalla on raha, niin sanoisivat suoraan. Että hitto nyt ei ole hiekkaa taskussa, tarvii keksiä jotain muuta… Vai onko tämän takana joku salaliittoteoria, jonka avulla pyöritetään isoa bisnestä? Subu sulle, palkka mulle ja kaikki ihan laillisesti.

Ja sittten kun nuoria kuolee niin nostellaan sitä mukaan hartioita. ”Ei ole meidän vika, itsepähän se kamansa veti! ”

Mä olen sitä mieltä, että kyllä oli! Nimenomaan meidänkin vika! 

Huumeriippuvuus on täysin hoidettavissa oleva sairaus ja huumekuolema on aina turha kuolema. Koen, että yhteiskunta on osaltaan vastuussa jokaisesta moisesta.

Kaikki ei raitistu koskaan, mutta JOKAISTA päihderiippuvaista tulisi kuitenkin hoitaa kaikin käytettävissä olevin voimavaroin. Kemia ei ole voimavara. Kuntoutus on.

Mutta kuntoutukseen on vaikea päästä. Joissain tilanteissa liki mahdoton. Jo pelkkä asuinpaikka saattaa ratkaista kohtalosi. Siinä missä naapurikunnan kaveri saa katkolle paikan ja kuntoutukseen maksusitoumuksen, sinulle lyödään vajaita lupauksia ja filmiä kielen alle. Pärjäile ja piste.

Ihmiset ovat täysin eriarvoisessa asemassa pääkaupunkiseudulla moniin pikkukaupunkeihin nähden. Sinua hoidetaan asuinkuntasi sanelemana joko hyvin, huonosti tai ei lainkaan. Tämä käytäntö taistelee jopa kaikkia päihdehuoltolakeja vastaan, mutta on silti yleisesti hiljaa hyväksytty toimintatapa.

Hoitoon valitettavasti pääsee vain kourallinen käyttäjistä. Ja usein vain se koura, missä on vielä voimia puristaa. Mutta harvalla addiktilla on enää voimia. Heillä harvoin on enää yhtään mitään.

Jos sen nimi olisi narkkirutto, hoidettaisiinko sitä paremmin?

Useimpiin kansanterveyttä uhkaaviin juttuihin puututaan kyllä välittömästi ja volyymilla. Niihin, mitkä koskevat tavallisia toimisto-Ritvoja ja Kia-Simoja.
Niin kuin toki kuuluukin. Sitä en kiistä lainkaan.

Mietitäänpä vaikkapa sikainfluenssaa. Se sai 1,7 miljoonaa suomalaista tungeksimaan olkavarsi ojossa terveyskeskuksien auloihin ja anelemaan rokotetta. Lehdet huusivat keltaisenaan ja työpaikan kahvipöydissä kuhisi. Ihmisille annettiin välittömästi apua ja asiaan puututtiin isosti. Pienikin kolotus otettiin tosissaan ja tuhansia tavallisia kausiflunssiakin hoidettiin erityisellä pieteetillä.

Sikainfluenssaan kuoli kuulemani mukaan kaksi perustervettä ihmistä.

Tarkoitan tällä esimerkillä vain sitä, että meillä on eräänlainen ja alati paheneva ”influenssa” jatkuvasti käynnissä, jonka yhteen variaatioon, huumeriippuvuuteen, on kuollut vuodessa 261 NUORTA ja perustervettä ihmistä.  Jos johonkin vastaavaan kulkutautiin kaatuisi edes prosentti tuosta luvusta, niin yhteiskuntamme heräisi välittömästi vastataistoon.

Pitäisikö päihderiippuvuus nimetä sosiaalipornahtavasti vaikka narkkirutoksi, niin sitäkin hoidettaisiin huolellisemmin? Kertoa keltaisille lehdille kuinka se sairastuttaa myös läheiset ja tappaa kuin syöpä. Ja että siihen on olemassa kyllä apua, mihin tosin yhteiskunnalla ei kuulemma ole varoja. Kauan menisi, että pelokas kansa heräisi vaatimaan toimenpiteitä? Ei kauaa. ”Ettei se vaan tartu.!”

Korvaushoito ei ole nähdäkseni yksinään mitään hoitoa, vaikkakin se joissain tapauksissa kuntoutuksen yhteydessä on täysin perusteltua. Kuitenkaan sitä ei tulisi koskaan antaa yksissään ja ilman psykososiaalista kuntoutusta!  Pelkällään korvaushoito auttaa vain ylläpitämään ongelmaa.

Jotain todellakin tarttis tehrä!

Lainaan loppuun erään entisen korvaushoitolaisen sanoja. Hän tuumi, että ”korvaushoito pelkälleen on usein yksilön kannalta vain hänen olemassaoloon liittyvän kärsimyksen lieventäjä”. Samalla lauseella kuulemma kuvaillaan saattohoitoa.
Se laittaa miettimään.

”There is no chemical solution to a spiritual problem ”

Miss Maailmanloppu

P.S En ole minkään hoitomuodon ensisijainen vastustaja enkä varsinainen kannattajakaan. Olen oman toipumiskokemuksen omaava päihderiippuvainen ja päihderiippuvaisen läheinen, joka on janoaa kemian sijaan parempia, tehokkaampia ja ennen kaikkea toimivampia hoitomuotoja Suomeen. Subutex on nyt koitettu ja se ei selkeästikään toimi. Next!

LOPPU.