”Etkö sä enää koskaan juo?”

Sanotaan, että raittiilta ja raskaanaolevilta kysytään kummallisia juttuja, enkä voi olla eri mieltä. Juopot toden totta joutuvat toisinaan toimimaan kävelevänä audit-testinä tai raittiuden Dear Ekinä. Nekin, jotka eivät sitä lainkaan haluaisi.

Itse vastailen ihan mielelläni ihmettelyihin, joihin minäkin juovana janosin vastauksia. En niitä saanut. Tai sitten en kuunnellut. Tai kuuntelin, mutten tajunnut. Oli miten oli. Listasin muutamia yleisimpiä ihmetyksenaiheita raittiudesta ja pari outoa olettamaa.

Etkö sä enää koskaan juo -kysymys, on eittämättä ykkönen. Yleensä se päättyy tarkentavaan Etkö edes kaljaa -kysymykseen. Läheiset saattavat peloissaan lisätä lauseeseen sanat Lupaatko ettet, ja se on ymmärrettävää. Ihmisluonto kun tykkää sopimuksista, lupauksista ja nimistä papereissa.

Mutta luvata ei voi. Raittius ei vaadi mitään lupausta. Se on kauttaaltaan vapaaehtoista ja juomaan saa lähteä just sillon kun huvittaa. Tämän tajusin kuntoutuksessa, kun marttyyri-itkin ja uhkailin henkilökuntaa.

– Jos asiat eivät mene niin kuin MINÄ tahdon, niin lähden himaan ja alan sitten vaikka vetään heroiinia hihaan!

Miettikää nyt. Yli kolmekymppinen nainen räkä roiskuen polkemassa lattiaa kuin rippikouluikänen ja itkien itsekeskeistä minäminäminä-mantraansa. Mahtoi olla näky.

Vastaukseksi sain rauhallisen ja määrätietoisen ovea osoittavan sormen.

– Tiedätkö Janita, että sä saat lähteä juomaan. Meidän elämää ei täällä häiritse tippakaan, mitä sinä omallasi teet, jos tosta ovesta ulos meet. Juo, ole hyvä jos janottaa. Mutta jos haluat pois tosta helvetistäsi, me ollaan valmiita auttaan sua kaikin tavoin. Oletko sä valmis ottamaan apua vastaan?

Siinä hetkessä mä sen ymmärsin. Saan juoda just niin paljon kuin haluan. Ja ehkä siksi en enää haluakaan. Olin valmis ottamaan apua vastaan, vaikka vittu sentään se vaati nöyrtymistä! Ja sitä mä todella tarvitsin. Nöyryyttä.

En mä voi edelleenkään luvata, etten enää ikinä joisi viinaa. Miten sellaista voi luvata? Voitko sä luvata, ettet koskaan jää rekan alle? Niinpä. Kaikkemme varmaan teemme, ettei niin kävisi, mutta pystyykö sitä lupaamaan?

Mennään tämä päivä souperina ja suojatiellä. Se riittää mulle. Sen on siis riitettävä muillekin.

Ai niin. Ja ei. En voi juoda edes sitä kaljaa. (Tiesittekö muuten miten suuri osa veneen alla nukkuvista on juonut ”vain” sitä kaljaa). En voi myöskään käyttää subutexia, vaikken ole sitä koskaan kokeillutkaan. Päihde on päihde oli se kolmospullossa tai kasipallossa. Ei kiitos kaikille.

Ota nyt yksi! Mä voin vahtia, ettet juo liikaa tai ettei sulle käy mitään!  

No juu… Suosittelen sua soittamaan pari kaveria mukaan mielumminkin vahtimaan, ettei sulle käy mitään. Nimittäin siinä vaiheessa kun addikti alkaa vetään ja joku asettuu poikkiteloin hänen ja päihteen välille, muuttuu se kilteinkin ihminen vesikauhuiseksi katukoiraksi. Syykin on ihan selvä.

Addiktin aivot saavat nimittäin hänet luulemaan, että päihdettä on P A K K O saada. Alitajunta kuvittelee, että elintoiminnot lakkaavat, jos promillet tippuvat. Liskoaivot antavat viestejä eräänlaisesta eloonjäämistaistelusta, joka voitetaan vain saamalla lisää päihdettä. Viinaa ja HETI. Tässä kohtaa kuorotytöllekin voi  tulla kolmoismurhaajan mieli.

Tätä kaikkeahan me saamme alati lukea Alibista. Viinaa, vesureita ja jalkajousia. Surmien takana on päihde sekä ongelma. Henki voi olla pöytäviinapullosta tai piripussista kiinni. Joten ei, älä luule että voit pitää juoposta huolta ja ”katsoa sen perään”. Pelasta itsesi semmoisen alta.

Jos minä olen voimaton oman addiktioni suhteen, niin voin vannoa, että niin olet sinäkin.

Ota nyt yksi! Mä tarjoon ekat! 

Kiva kuulla, jaloa. Mutta meillä on sen yhden jälkeen ongelma. Kuka tarjoaa seuraavat 10 vuotta?

Onks toi raitistuminen jotain lahkolaisuutta? Ihmeellistä meininkiä…

Mä maalasin 10 vuotta naamaani sinistä ja punasta. Koitin samalla saada itseäni olemaan vähemmän itseni erään liemen avulla, mitä join. Olin varmempi. Kauniimpi. Hauskempi. Ja kohta valmis soittamaan taksin.

Menin tuntemattomien tyyppien (ja yhden, kenestä en tykännyt) kanssa erääseen isoon halliin, missä oli meteliä. Join lisää lientä ja tykkäsin enemmän siitä tyypistä, josta en oikeesti tykännyt. Kävelin muki kädessä soivaa hallia ympäri ja törmäilin muihin muki kädessä käveleviin. Me ei oltu kukaan omia itsejämme, vaan hassuja ja huojuvia isoja vauvoja. Moni huusi. Joku niistä oksensi.  Sen enempää en muista.

Aamulla heräsin sen vierestä, kenestä en oikeesti tykännyt ja avasin taas pullon, jotta pystyin olemaan vähän vähemmän itseni. Ja sitten toisen, jotta pystyin tykkämään lisää siitä, kenestä en oikeasti tykännyt… Ja lähdin illalla taas huojumaan sinne halliin, missä oli meteliä.

SE oli ihmeellistä meininkiä. Eräänlaista päihteen luomaa lahkolaisuutta. Tämä nykyinen taas on tavallista elämää, missä halataan kun tavataan. Hartiat alhaalla ja ilman mitään teatteria. Tiedetään mitä tehdään ja muistetaan se huomennakin…

Lauri Markkanen sanoi Maria Veitolalle, ettei juo lainkaan alkoholia, koska haluaa olla paras versio itsestään. Niinpä. Ei lisättävää.

Tarviiks sun loppuelämäsi käydä niissä ryhmissä?

Niin. Tässä sairaudessa ei tarvi tai ole pakko tehdä mitään. Tässä sairaudessa saa ja voi, jos haluaa.  Voisin kysyä saman. Tarviiks sun loppuelämäsi käydä baareissa ja yökerhoissa?

Hei, nythän sä voit olla aina kuskina meille!

No niinpä voinkin. Tehdä sun väitöskirjan loppuun ja rakentaa Kiasmaan uuden katon? Teoriassa voin. Käytännössä en. Musta tuli raitis. Ei taksi.

Hei nyt kun mä en voi dokaa (koska lakko, veto, raskaana, tammikuu, lääkekuuri sitätätäjatota) niin NYT mä voin pitää sulle seuraa viikonloppuna, kun kuitenkin oot yksin kotona!

”Jee”… Mukava kuulla, että seura kelpaa silloin kun kalja ei. Mä en valitettavasti ole kotona. Enkä yksin. Vaikka on viikonloppu.

Olisko heittää yhtään puhdasta kusta, kun tarvis päästä seuloista läpi?

Mukavaa päivänjatkoa!

Mihin kummallisiin kysymyksiin tai outoihin olettamuksiin sä olet törmännyt koskien omaa päihdepolitiikkaasi? Kokemuksia?

Miss Maailmanloppu

LOPPU.