Karvat kulkee geeneissä ja omani sain isältä. Kiitti faija!

Jaa kaverilleTilaa Seura

Ennen muinoin mimmeillä oli bad hair day ja pipot sitä varten. Nykyään niillä on bad eyebrown day, eikä mitään sitä varten. Tänään on tietysti yksi niistä, kun aika on muutenkin kortilla. Pitäisi pakata, pyykata, meikata, matkustaa ja mulla palaa pinna jo pelkästään peiliin katsomalla…

Jumala, suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa…

 

Kulmakarvat on yhtä ärsyttävä asia elämässä kuin autot – niissä on aina jotain vikaa.

Mä olen perinyt omien kulmieni mallin faijalta. Mun isällä on kyllä paljon enemmän karvoja, mutta ne on samassa järjestyksessä sen päässä kuin mullakin. Meillä on kulmakarvojen lisäksi samanlaiset (isot) päät ja ajatukset aika samassa (oudossa) järjestyksessä. Sen vika siis.

Mun isä poltti seitsemän vanhana kulmakarvansa sytyttäessään ekaa tupakkaansa ja jäi heti kiinni. Isä oli itkenyt isosti ja sanonut Jokke-papalle, että tuhma-Jouni pakotti, mutta pappa ei kuunnellut. Rangaistuksena oli aresti ja faija ei ole sen koommin polttanut.

Mulla ei käynyt samanmoinen tuuri.

Osasin säätää 13-vuotiaana coltin liekkiä pienemmälle ja sain Yo:n (jonnet ei muista) loppuun polttamatta itseäni. Mä kärysin tupakasta kyllä, mutta kulmakarvat päässä.

Mäkin sain arestia. Useasti. Valitettavasti se ei tehonnut toivotulla tavalla. Tupakoin edelleen.

 

Joskus olen tarkkaillut tyttäreni kulmia. Ne ei ole onneksi ollut vielä karrella.  Tosin kaikkea muuta ne on ollut, kuten tummat, mustat, paksut, megapaksut ja breznevit. Nyttemmin hän on hillinnyt lookkinsa vähän luonnollisemmaksi ja herää enää 3 tuntia ennen koulun alkua meikkamaan.

Mun äitillä on hienot kulmat. Ainakin tyttäreni mielestä. Tyttäreni mielestä mun äitillä on kaikkea hienoa, muun muassa maha, mistä on kuulemma tullut koko suku ulos.

Mun äiti näytti nuorempana vähän Charlien Enkeliltä. Paino sanalla vähän. Kerran se poltti kulmakarvansa ulkomailla niin pahasti, että muuttui yhdessä yössä Charlien Enkelistä Star Trekiksi.

Isä sanoi, että mutsi oli niin karmean näköinen nesteisen otsansa kanssa, ettei faija kehdannut kulkea sen kanssa rantakadulla ennen auringonlaskua. Mikä oli sinällään dilemma, koska siihen auringonlaskuun mennessä faija oli itse juonut niin monta kossurussiania, ettei äiti kehdannut kulkea isän kanssa enää missään… He viettivät sen Kanarian reissun erillään. Kasari on sittemmin kullannut muistot.

Sitten mulla on veli. Silläkin on isän kulmat. (mutsi näköjään periyttää tosi huonosti kulmakarvageeniä.) Mun veli on semmoinen sympaattinen takaraivonraapija. Sillä on myös iskän pää, hassut jutut, jääkiekkoharrastus ja vakityöpaikka. Ja se on asunut väliaikaisesti vuoden vanhemmillani, vaikka on kohta 30. Syy on kuulemma se, ettei hänellä ole omaa peittoa?

Siksiköhän muuten ne pojat jäävät peräkammariin? Peitottomuuden vuoksi? Jyskin kannattaisi harkita jotain valtakunnallista kampanjaa, missä pelastetaan peitottomia peräkammarinpoikia omiin koteihinsa, tietysti puoleen hintaan.  Jokaiselle täkin ostajalle ilmainen ämpäri ja Ikean peltinen aterinkippo. Sellainen on oltava jokaisella.

Tai sitten meidän pitäisi etsiä veljelleni tyttöystävä. Oliskohan ketään ääriläheisriippuvaista vailla työtä?

(edit, alarm, hoxhox; juuri saamamme tiedon mukaan broidini on löytänyt peiton ja oman kodin, eikä se kuulemma ole vielä 30, vaan 29 vuotta. Ettäs tiedätte!)

Mennääs takaisin aiheeseen, kulmakarvoihin. Mä olen siis jokaisen ysäriteinin tapaan nyppinyt kaikki omat karvani pois. Mulla on siis #vähäksnolot tikkukulmat. Tyttäreni sanoi, että häpeää ykköseniten olla mun kanssa Prismassa. Puhun kuulemma liian lujaa. ”Kerrankin sä huusit hirveeseen ääneen, että ollaanko me perkele jossain Neuvostoliitossa, kun et löytänyt pippurikanaa”. Pidän totena, vaikken muistakaan.

Ja tokapahinta on nämä mun TIKKUKULMAT! 

”Laita äiti pliis pipo päähän ja syvälle!”, se tapaa jankuttaa, jottei mun kamalat kulmat näkyisi. Paitsi! Kunhan en v a a n laita erästä karvapipoa! Se se vasta nolo onkin! Sen pukemisesta seuraa välitön kadun puolen vaihto ja facepalm!

”Vaihtaisin sukunimenikin, ellei se olisi valmiiksi jo eri”, teinini tuhahti. Mun karvapipo ei tehnyt sekään vaikutusta vaikka ihan Tigeristä sen ostin. Höh!

 

 

Ajatelkaa, että mun hyvällä kaverilla on alkanut kasvamaan kulmakarvat kohti horisonttia. Sillain kuten vanhoilla (35-vuotiailla) miehillä ruukaa tehdä. Sillä on myös korvissa kulmakarvoja. Tai ainakin samannäköisiä. Tuleekohan ihmisille ikään kuin tuntokarvoja vanhetessaan, kun muut aistit alkavat heikkenemään. Voi sitten etsiä silmälasinsa kulmakarvoillaan…?

Sillon kun mä vielä join, mun ystäväni pyysi usein, että saa meikata mulle kulmat. Kai hän mietti, ettei kehtaa lähteä liikuttamaan mun tikkukulmia kylille. Eipä siitä kyllä koskaan riskiä ollutkaan. Sammuin aina ennen taksin tuloa. Sammuimpahan ainakin hienojen kulmien kanssa.

Kerran mä kyllä sammuin baariinkin, mutta sillon mulla ei ollut kulmakarvoja. Se oli eka, toka ja kolmas kerta kun nukahdin ravitsemusliikkeeseen, jonka jälkeen lopetin juomisen. Terveisiä vaan sille torkkuni keskeyttäneelle ovimiehelle ja isot pahoittelut. Joku varmaan laittoi mun juomaan lasiini jotain? (luultavasti minä itse ja ihan liikaa viinaa…)

Raitistuttuani ryhdistäydyin kulmakarva-asian kanssa. Hankin microbladingit. Kutsuin niitä vahingossa aluksi microbaldwineiksi. Vähän kuten ne näyttelijäveljekset, Baldwinit. Niillähän on upeat kulmakarvat kaikilla. Jos äijät alkaisivat ottamaan microbladingeja, niitä olisi syytä kutsua microbaldwineiksi. Se olisi miehekästä!

Nyt mulla on pikmentoidut kulmat. Menin iloisena ilmapallona esittelemän niitä teinilleni, joka vilkaisi millin verran toisella silmällään (miten niin pientä liikettä pystyy edes tekeen?) ja maiskautti ”Lol kaameet”, ja lähti. Mun leuka tippui lattiaan ja microbladingit kohosi kattoon. Teinejä on sitten mahdoton miellyttää…

Kulmakarvojen sanotaan olevan kasvoille kuin kehykset taululle. ”Ne nostattaa kivasti sun ilmettä”, kosmetologi kertoi. Jotenkin mä olin miettinyt ilmeeni nostattamiseen ihan muita keinoja, kuten nordströmminrolffeja tai pekkaniskaa, mutta mikäs siinä! Mä olen kauneusasioissa aika kädetön. Päättäkööt ne jotka osaavat. Onni on omistaa hyvä kosmetologi ja oma teini. He kertovat kyllä, kun mun käyttöjärjestelmää pitää päivittää. Milloin musta tuli näin mummo?

Tähän loppuun tekisi mieli kirjoittaa summa summarum, mutten kirjoita, koska saisin varmaan kotiarestia kamalan latteuden käyttämisestä. Kiteytetään asia sitten ilman sitä; kulmakarvat ja autot on suurimman osan aikaa perseestä, elämä ei siltikään ole, mulla on nyt megakiire laivalle ja oikeestaan on aika kivaa olla vähän mummo. Tää on good day kulmista huolimatta.

Mutta soitan mä silti sille kosmetologilleni, joka saa kerran vielä pikmentoida nämä päähäni…

 

Miss Maailmanloppu

 

LOPPU.

X