Kesäintoleranssi

Onneksi se on ohi. Kesä. Mä en vaan vieläkään pidä siitä liiemmin. Kesää on paljon mukavampi odottaa ja muistella, kuin itseasiassa elää.
Onneksi sitä murhetta ei vuodessa ole kuin kymmeniä päiviä.
Ja onneksi meillä on kolme muutakin vuodenaikaa mistä nauttia. (Tai valittaa.)
Onneksi.

Mä olen aina kuvitellut, että dokasin kesäni piloille ja siksi en liiemmin pitänyt koko vuodenajasta. Että se kesäsuru silmäpusseissa johtuisi nimenomaan juomisesta ja juomisen tuomista murheista, mutta ei. Ei pelkästään niinkään.

Kesä ei ole suosikkini selvin päinkään. Tosin ekasta souperista kesästä en edes muista mitään. Istuin luultavasti aika paljon. Istuin autossa, ryhmissä, kotisohvalla, terapiassa, ryhmissä, autossa ja kotisohvalla. Mainitsinko jo sohvalla?
Jos tykkää istumisesta, niin mun eka kesä oli varmaan ihan jees.

Tämä toinen ei ollut istumista, muttei sellaista ilotulitustakaan kuin keväällä suunnittelin. Jäi vähän valju maku suuhun. Sellainen, mikä koulun hiihtokisojen tulikuumasta ja etäisesti mansikoilta maistuvasta mehukatista jäi.
Njaah on sen maun nimi.
Viime kesä oli vähän njaah.
Se maistui vain etäisesti kesälle.

Kesä ei itseasiassa ole koskaan ollut mun vuodenaika, vaikka vakuuttavasti olen kiljukanisteri kädessä bussiaseman portailla hoilannutkin  ”Ooooo, kesän lapsi mä oon!”. Kesät on mennyt aina päin persettä.

Huhtikuussa hihkun tippuvia räystäitä ja rahisevaa hiekkaa lenkkareissa, mutta heti toukokuun ekoista helteistä alkaa musta kausi ja se kestää juhannukseen.
Enkä todellakaan tiedä miksi.

Juhannus onkin sitten oikea melankolian ja suisidaalisuuteni multihuipentuma ja jos sen yli selviän hengissä, on heti hieman helpompaa.
Heinäkuu on kevyempi, mutta sekin kuluu kostean ja pysähtyneen sumuverhon takaa.

Yöt huidot hikisenä itikoita ja kuuntelet kuinka koirat läähättää.
Mummolakello sanoo tik tak tuhansia kertoja ja pellolla huutaa lintu, mikä kuulostaa kuulemma ihan ehdonalaisvalvojalta.
Koitat tumppaantua syvemmälle täkkiin pakoon iniseviä ystäviä, mutta saat lämpöhalvauksen. Kun haukot happea peiton alta, nielet kärpäsen.
Joudut valitsemaan kuoletko kuumuuteen vai vitutukseen ja menet röökille keskellä yötä.

Päivät juokset väsyneenä milloin missäkin markkinoilla etsimässä luomuhunajaa ja hymyilemässä hyvänpäiväntutuille, vaikka todellisuudessa haluisit vain pelata pleikkaa pilkkopimeässä asunnossa. Huolimatta siis siitä, ettet ole koskaan pelannut pleikkaa. Haaveilet jakomäkeläisestä yksiöstä ja alat vihata luontoa.

Kokoajan pitäisi olla menossa, vaikka oikeesti haluaisit piiloutua peiton alle päiväksi. Kesällä niin ei vaan voi tehdä, koska ”ulkona on niin upea ilma”.
Sen saatanan sään takia tarvii ajaa kesäkahvilasta toiseen hypistelemään lampaita ja liian kalliita käsitöitä, jotka on tehty naapurin Eskon vanhoista hirvestyssaappaista ja kahvipaketeista, ja joita ostat, vaikkei sulla olisi varaakaan, koska myyjä oli niin mukava.

Sitten ajat johonkin laituriravintolaan syömään maailman kalleimpia makkaraperunoita ja rukoilet, että huomenna sataisi, koska muuten oot elokuussa sekä köyhä että läski. Muttei sada ja joudut tekeen saman kierroksen uudelleen, koska taas on niin v#tun ihana ilma! Oot kahdessa päivässä tuhlannut 340 euroa ja päätät pyytää Pekka Poudalta lainaa.

Sitä paitsi aina heinäkuussa iskee himo uimahalliinkin! Ainoana kuukautena vuodessa kun se on kiinni. Outoa.

Mökkeily tulee korvista, kaikki uusinnat tuhannetta kertaa telkasta ja tuntuu ettei mistään saa oikein kiinni. Koko maa lomailee, raamit arjesta puuttuu, mieli voi valita ja valinnanvaraa on liikaa. Paitsi ruoassa. Kaikkeen liittyy makkara, grilli sekä jäätelö ja kokoajan pierettää. Kesäintoleranssi pahenee.

Sitten se tulee kuin veitsellä leikaten. Kun koulut alkaa, syksy saapuu ja piste.

Se saapuu tutun kirpeänä ja keltaisena. Ihanan arkisena. Se mollottaa aurinkoa liian alhaalta ja suoraan silmiin. Se saa ekaluokkalaiset suojateille ja sormikkaat aamulenkille. Se puhaltaa oransseja lehtiä sun vastavärjättyyn tukkaan ja toivottaa tervetulleeksi uuteen lukuvuoteen.

Muu kansa masentuu ja minä taasen hihkun. Käyn Suomalaisessa nuuhkimassa kirjoja ja katselen kaiholla hajukumeja sekä kierrevihkoja. Ostan ehkä jonkun romaanin, jota en kuitenkaan ehdi lukemaan. Ajatus on tärkein. Avaan Vanajaveden Opiston kurssitarjottimen ja tavaan buenos dias, vaikken osaa kunnolla enkkuakaan.

Telkasta alkaa kaikki parhaat sarjat kuten sohvikset, ensitreffit ja maajussi.
Uudet urheilulajit houkuttelevat ja lenkkipolun varrelta löytyy sieni.
Koirat eivät tukehdu treeneissä kuolaansa ja pellot ajetaan sängelle.
Kynttilät on ykkösiä ja takka taas tarpeellinen.

Ja jos ei ole ehtinyt tammikuun fitness-buumiin mukaan niin viimeistään nyt on aika hankkia avainkortti maailman halvimalle kaksneljäseiskalle, (joka lopulta Intrum Justitian kautta maksettuna maksaa 98 euroa kuukaudelta ja muotoutuu siten Suomen kalleimaksi saliksi) tai ostaa sukkahousut shotsien alle ja alkaa crossfittaan.  Hulluin hankkii hevosen.

Syksy sitoo ihmisen taas arkeen, ja se jos mikä on parasta. Toimiva ja onnellinen arkihan on ykkösjuttu. Se on perusta positiivisille pohjavireelle, mikä taasen on perusta onnellisuudelle. Hauskaa voi toki joskus pitää, ja rikkoa kaavaa, muttei musta ole enää kolmekutosena kahta kuukautta riekkuun kädet ilmassa. Ei edes ilman viinaa.

Heipat kesälle ja oodi arjelle. Minä sydän syksy.
Mä alan imuroimaan.

Miss Maailmanloppu

LOPPU.