”Näytäksmä juoneelta?” Ennen ja jälkeen -kuvat kertovat. Varokaa kahvejanne!

Jaa kaverilleTilaa Seura

Raitistumisessa sekin on kivaa, että saa viettää kahdet syntymäpäivät. Toiset minulla on huhtikuussa ja toiset 3. tammikuuta.

Täytän tänään YHDEN vuoden.

Ensin ajattelin kirjoittaa jotain kaunista tai hassua. Itkeä näppäimistölle ja kertoa kiitollisuudesta. Mutta eipä irtoa. Ei tässä nyt saatana joka päivä mylittleponyilla hattaravaahdossa ratsasteta, vaikkei viinaa juodakaan.

Huolimatta myös siitä, että olen odottanut tätä virstanpylvästä paljon, ei olo nyt sen kummoisempi ole kuin eilenkään. Olo on ehkä ennemminkin pöllämystynyt kuin pakahtunut. Olenko minä vanha kunnon fisusieppo ja pöydillätanssija, ollut oikeasti vuodenpäivät juomatta? Ei tätä oikein voi itsekään tajuta, vaikka 364 päivää onkin tehty mielikuvaharjoitteita.

Todellisuudessa olen pilkkonut päivät niin silpuksi, että ihan jokainen raitis päivä on ollut minulle eräänlainen erävoitto ja ihme. Nyt niitä on vain 365 peräkkäin ja jos Luoja suo, huomenna 366. Eipä se sen kummempaa. ”Se on ollut pisimpään raittiina, joka on herännyt aikaisimmin aamulla”, kertoi eräs heimoneuvoston vanhempi jäsen, eikä ole lainkaan väärässä. Päivä kerrallaan ne kaikille tulee.

Mietin pitkään ja hartaasti (noin 8 sekuntia) mitä tänään julkaisen. Kun ei tekstiä irtoa, niin jaan jotain muuta. Kuvat kertovat kaiken sen, mihin itse en pysty. Tuosta voitte katsoa, mitä viini tekee naamalle ja toisaalta myös, miten sen poisjättäminen vaikuttaa mielen lisäksi peilikuvaankin.

TUSKAISTA ON. Näiden kuvien välillä on 13 kuukautta.

 

Eikö ole järkyttävää? En mä mielelläni näitä täällä esittelisi, mutta jotenkin koen tämän tarpeelliseksi. Tuolta näytin vielä vuosi sitten. Tuolta näyttää läpeensä sairas ihminen. Viidessä viimeisessä juomavuodessa naamani sai ikää 20 vuotta ja muuttui puolityhjäksi vahanharmaaksi vesisängyksi. Nyt naurattaa, mutta kyllä tavallaan vähän surettaakin. Surettaa katsoa tota pystyynkuollutta tyyppiä ja kummastella, kuinka ihminen tekee tuollaista itselleen.

MITÄ TÄNÄÄN JUOTAISIIN? Minä joulukuussa 2017 baaritiskillä ja minä joulukuussa 2018 raittiina.

 

Mutta tällä rumentumisellakin on joku tarkoitus. Mä olin nimittäin kymmenen vuotta sitten (millon mm. kansikuva on otettu) juomisen lisäksi aika addiktoitunut ulkonäköön ja sen muokkaamiseen. Mieltäni pyörittivät bileet ja liian pienet vaatteet. Suunnittelin kauneuskirurgisia toimenpiteitä toinen toisensa perään ja peilasin päivässä enemmän kuin hengitin. Harrastin urheilua kuin hullu, liimailin itseni täyteen tekokarvoja, makasin tunteja solariumissa, täyttelin huuliani ja suurentelin rintojani. Sen jälkeen seisoin Jenna Jamesonin valokuvan kanssa vessassa ja tuskailin ”njääh, ei vieläkään”. Tavoitteeni oli näyttää aikuisviihdetähdeltä ja varmaan ilman vanhempieni olemassaoloa, olisin ryhtynytkin moiseksi. Yläkerran herra piti onneksi kurissa ja jonkin rippeen järkeä päässä.

Yhtäkkiä viini oli vallannut tämänkin alueen itsessäni. Ei kiinnostanut enää aikuisviihdetähdet, ei vaatteet, ei naama, ei vartalo. Ei kiinnostanut enää mikään muu kuin viini. Toki mä peiliin tuijottaessani tuumailin, että on se kamalaa kummoiseksi minäkin olen muuttunut, mutta koitin väittää ettei asia kiinnosta mua enää.

”Olen yli 30-vuotias eikä mun kuulukaan näyttää enää kaksikymppiseltä”.

Joo ei kuulu ei, mutta ei sun perkele kuulu näyttää myöskään vuosikymmen sitten pystyynkuolleelta baarikaapiltakaan!

Varmaan nyt ymmärrätte, miksei mun tehnyt mieli poistua sieltä lähiökippolan pimeimmästä nurkasta enää kylän ykköspaikan baaritiskille notkumaan. Ton naaman kanssa ei kamalasti huvittanut mennä kuin kahtasataa siltarumpuun.

HYVÄÄ JOULUA VAAN JANITA. Jotenkin tossa oikeanpuoleisessa tunnelma on hieman valoisampi.

 

Tänään. Tämän helvetin läpirämmittyäni, ei mua todellisuudessa tuo ulkonäköasia kiinnosta yhtään. Ei ainakaan niin paljon, kuin kuvitella saattaisi. Mä en hihku siksi, että olisin nätimpi. Mä hihkun siksi, että olen elossa. Mä olen kohta 36-vuotias nainen. Onnellinen silmäkulmiin piirtyvistä naururypyistä, kiitollinen sisälleni syttyneestä valosta, huvittunut 20-vuotiaasta itsestäni ja ihan hirveän surullinen kaikkien niiden puolesta, jotka joutuvat tuijottamaan tällä hetkellä peilistä tuollaista kuvajaista. Yläkerran herralle kiitos, ettei enää itse tarvi.

Näihin kuviin, muttei enää tunnelmiin. Älkää nähkö painajaisia mun juovasta naamasta. Nähkää vaikka se sairas kaveri vieressänne ja auttakaa sitä. Alkoholistit on aika tunnistettavissa. Viina ei anna armoa, naamallekaan.

Kiitos raittiista ja puhtaasta vuodesta. Matka jatkuu…

 

Miss Maailmanloppu

 

LOPPU.

X