”Otappa itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy!”
Alkoholismi on siitä kohtelias sairaus, että se ei jätä mitään elämän osa-aluetta huomiotta.
Se sairastuttaa sinut fyysisesti, kuten tiedämmekin. Poksauttelee haimoja ja rasvoittaa maksoja. Antaa diabeteksen, rumentaa naaman ja laittaa meidät lopulta kävelemään vähintäänkin mielenkiintoisen näköisesti. Sitten se tulee ja tappaa.
Sosiaalisesti se sairastuttaa vetämällä kaikki normaalit ihmissuhteet viemäristä alas ja vaihtaa ne pullon ympärille kerääntyneiden juoppojen luomaan parodiaan. Vie talot, firmat, autot, vaimot ja lapsetkin. Loppuviimein, jos rasvamaksa ei ole ratkaissut kohtaloasi, saatat tehdä sen ihan itse. Päihdeongelma on osallisena aivan helkkarin moneen itsemurhaan.
Jos nyt jotakuinkin kitkuttelet fyysisen ja sosiaalisen puolen kanssa, on psyykkinen puolesi niin heikoilla kantimilla, ettet kykene edes kusella käymiseen ilman kolmen vartin kossua.
Ahdistuksen iso musta koura puristaa sydäntäsi joka sekunti, jos promillet laskevat alle yhden. Vaikka kuinka tuijotat itseäsi siitä pubin puolikusisesta peilistä, et vaan tunnista enää kuvajaista. Muisti pätkii kävelyn kanssa samaan tahtiin ja jos joku puhuu huomisesta, haluat niellä lyijyä. Mikä tahansa tavallisesta arjesta muistuttava asia saa sinut etsimään paperipussia. Itse oksensin kerran kuullessani kymppiuutisten tunnarin. Se oli niin vahva viesti normaalielämästä, että psyykkinen huono-olo ylikuormittui ja tuli oksennuksena ulos.
Silti jatkettiin. Kohti huomista lounasta, kuten meillä oli tapana sanoa ja skoolata lisää pysähtyneet hymyt kasvoillamme. Ei mitään hätää, me tyynnyttelimme toisiamme, vaikka näimme totuuden toisistamme. Elämästä oli tullut helvettiä. Ahdistus hiipi väkisin mieleen, kunnes joku keksi kysyä, otanko vielä yhden fisun. Tottakai! Kippis, kulaus ja jukeboksista uutta kappaletta. Kyllä tää tästä!
Henkinen puoli, se neljäs ulottuvuus, minkä alkoholismi sairastuttaa, on lopulta aivan hattaraa. Kaikki päätökset kumotaan samassa tahdissa shottien kanssa. Jokainen raja ylitetään. Samalla tavalla kun kossu sekoittuu patteriin alkaa oikea sekoittumaan väärään. Ihmisellä ei ole enää mitään tietoa, miten toimia. Kuinka miljoona sääntöä ja rajaa minäkin tein itselleni, ja kuinka miljoonalla eri tavalla koitin selittää, miksi taas rikoin ne. Päätin näyttää, että pysyn kohtuudessa, jos vain koitan kovasti.
En juo, jos huomenna on töitä. En juo ainakaan paljon, jos huomenna on töitä. En juo, jos huomenna on paljon töitä. En juo ainakaan töissä. Lopulta en käynyt enää töissä. Tällä samalla kaavalla kaikki muutkin mä en koskaan -kohdat alkoivat täyttyä.
Yhteys omaan itseen oli aivan katki. Omatuntokin lakkasi huutamasta. Nyt se enää vaikeroi. Lopulta häpeä ja itseinho oli niitannut niin lujaa laminaattiin kiinni, etten kyennyt edes poistumaan kodistani kuin koirien kanssa soramontulle. Se oli ainoa normaali, mitä elämässäni oli enää jäljellä. Koirat eivät tuominneet. Ne tuli ja tökkäsi turvallaan, vaikka haisin pullonpalautusautoomatille ja sammalsin.
Olin aivan loppu. Fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja henkisesti. Vieläkö ihmisessä oli joitakin puolia? Jos alkoholismi ei ole sairaus niin mikä se sitten on? Mikä muu tauti tarttuu näin kokonaisvaltaisesti ihmisyyteen? Eikä edes vain siihen yhteen ihmisyyteen. Vaan liki kymmenen muun ympärillä olevan ihmisyyteen.
Alkoholismi on koko perheen sairaus.
SE ON IHAN ITSESTÄ KIINNI, JUOKO. VAI ONKO?
Moniko menee enää tänä päivänä sanomaan anorektikolle, että hei luikku, nyt soppaa kitusiin niin lähdetään himaan täältä sairaalasta. Skitsofreenikolle että höpsistäpönttöön, nyt lopetat niiden äänien kuulemisen! Vakavasti masentuneelle, että mieti positiivisesti ja ryhdistäydy. Tai antaa ylipainoiselle ohjeen, että syöt vaan vähemmän kuin kulutat ja kappas se toimii? Niinpä.
Kuten monet muut sairaudet, on päihderiippuvuus Suomessa käytössä olevan ICD10-tautiluokituksen mukainen sairaus. Ollut sitä jo kaiketi 50-luvulta lähtien. Alkoholismi on sairaus ja siitä toipuminen ei valitettavasti ole yhtä yksinkertainen prosessi kuin ripulista kärsivän paskalle käskeminen.
Jeppe ei juo, koska on saamaton ja moraaliton lurjus. Jeppe juo, koska Jeppe on sairas.
Riippuvuussairaus syntyy ajan saatossa ja tarraa salakavalasti kiinni joka kulmaan ihmisessä. Siksi myös siitä toipuminen on tie, mitä ei vartissa taaplata. Jos näin olisi, eläisimme riippuvuuksista vapaassa maassa. Kukaan ei valitse olla riippuvainen päihteestä tai pelaamisesta. Minustakin piti tulla isona maikkarin mainospäällikkö eikä pubijuoppo. Toisin vaan kävi.
Ja nyt tulee se inhottavin kohta, minkä juomarit jättäisivät mieluusti kokonaan kuulematta. Alkoholismiin ei ole mitään tunnettua parannuskeinoa tai pilleriä. Ei mitään paluureittiä kohtuukäyttäjäksi ja kikkakolmosta, minkä avuin voisi ottaa ihan vaan vähän ja silloin tällöin.
Alkoholismista voi toipua, vain jättämällä sen pois ja hoitamalla jokaista neljää osa-aluetta säännöllisesti. Tällöin juomattomuus alkaa muotoutua raittiudeksi, ja raittius on juopolle ainoa ratkaisu tasapainoiseen ja onnelliseen elämään.
Jokainen, joka miettii, olenkohan mä juoppo, luultavasti sitä jo on. Eräskin pitkän linjan päihdetyöntekijä sanoi, että jos juomisesi haittaa yhtäkin ihmistä itsesi lisäksi, voidaan puhua jo alkoholismista. Niin se varmasti on. Minun juomiseni on satuttanut varmasti kymmeniä, ellei jopa satoja ihmisiä itseni lisäksi. Sen ymmärryksen kun saa ja tajuaa, että viina ei ole enää koskaan mikään ratkaisu mihinkään, on jo vähän helpompaa.
Se on se kuuluisa ensimmäinen askel.
Ja muista. Sairastuminen ei ehkä ole sinun syysi, mutta vastuu toipumisesta on ainoastaan sinulla.
Siitä juttelen varmasti myöhemmin paljon lisää…
Miss Maailmanloppu
LOPPU