Raittius on pettänyt minut!

”Sillon vittu kun mä vielä join, mulla oli aina töitä ja mulla oli mies. Monta miestä! Miehiä! Nyt en näköjään kykene hankkimaan ensimmäistä enkä pitämään toista! Eihän tän v#tun elämän pitänyt näin mennä! Munhan piti pistää korkki kiinni ja tuasta! Tulla viikossa Maikkarin mainospäälliköksi ja pariutua jonkun paikallisen bräpittin kanssa! Rakentaa se vitun älvsbyy-talo ja ostaa oksasakset! Mennä vittu vihille koska tii tii ti dii tii tii ti dii… No niin vaan tehdään! Ja ostaa kultainennoutaja, vaikka ton presan ruoaksi, jos ei muutoin! Mutta nou nou ja vittu nou!! Nyt mä istun yksin siellä avoeroilla ja epäonnistuneilla ihmissuhteilla sisustetussa torpassa ja pohdin, että ajaisinko ton osaritojotan siltarumpuun vai scanian nokkaan. Onks kellään muuten mukana kissanpoikasia? Nyt on meinaan taas sellaisen fiilis, että voisin hukuttaa niitä! TÄÄ VITUN RAITTIUS ON PETTÄNYT MUT! Kiitos puhtaasta päivästä. Loppu.”

Hiljaisuus. Koko keltainen kellari oli vaiti. Tuntui kuin sanani olisivat valuneet vastapäisessä seinässä sylkeni kanssa kilpaa kohti lattiaa.
Läähätin. Olin taas unohtanut hengittää.
Vapisin. Vapisen aina kun joku iso tunne tulee ulos pitkän pidättelyn jälkeen.
Häpesin. En mä ole näköjään siitäkään päässyt. Koitin tunkea itseäni katseellaani pahvikahvikuppiin ja hain turvaa tennarinkärjiltä. Kumpikaan ei auttanut.
Miksi mun piti taas vauhkota tolla tavoin…? Vittu mä olen tyhmä. Olisi pitänyt vaan sanoa jotain kivaa jeesuksista ja kiittää…

Hetken hiljaisuuden rikkoi lopulta eräs heimolaiseni, joka on tuntenut mut myös tuolla puolen paaristiskiä.

– Tota Ostua mä en olekaan toviin tavannut… Tervetuloa vaan hänellekin, kaverini virnisti ja alkoi kertoa omia kuulumisiaan.

– Joo en mäkään, mutisin mukiini ja jäin miettimään….

Raittiusko muka pettänyt mut? Saako niin sanoa vai suuttuuko Jumala ja laittaa mut juomaan? Saako niin tuntea? Voiko tunteitaan valita? Ajatukset ainakin voi.
Valitsinko vääriä ajatuksia ja nyt mulle kostetaan. Pitäiskö rukoilla ja pyytää anteeksi? Puhuin kuitenkin rumia Jumalan antamasta lahjasta. Molemmista niistä. Elämästä ja raittiudesta. Onkohan se sallittua…

Entäs jos se kertoo pojalleen? Onkohan Jeesus kovin kostonhimoinen?
Jos totta puhutaan, niin sehän vähän kyllä näyttää siltä. Mä tunsin entisessä elämässäni aika monta helvetinperkelettä, ja välillä kun tuijotan Hämeenlinnan pääkirkon alttaritaulua niin tulee mieleen, että miks toi jäbä näyttää niin tutulta…

Onkohan Jeesuksella sen kaavun alla moottoripyssykerhon liivit?  Entä jos se ”aasi” ei ole oikeasti mikään aasi, vaan harrikka? Ja kun kaikki kansa on verollepantava, niin se tarkoittaa sitä, että äijät lähtee vähän oville… Siellä minigrippipussissa on muuten sit ”mirhamia” jos joku kysyy…
Entäs jos ens yönä mäkin herään pärrän pärinään ja Jesse jengeineen tulee mun pihaan pöytäviinapullon kanssa vaatimaan joko pikkurilliä tai ryyppyseuraa… Ei saatana.

Päätin hätäpäissäni salaa ristiä käteni ja kuiskata ”anteeksi kun puhuin rumia raittiudesta”, ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ehkä Yläkerran Veljekset painaisi tämän villaisella ja antaisi mun olla… Unohdin hullut juttuni ja keskityin kuuntelemaan kaverini tarinaa veneen vahaamisesta ja viinan juomisesta.

Melkein heti seuraavana päivänä alkoi myrsky.

Tällä erää ei tosin omassa vesilasissa, mutta lähellä sitä. Yksi pyysi apua ja minä kahlasin. Kohta jo toisaalla toinen huitoi kädellään ja uin auttamaan.
Ei aikaakaan kun eräs kaatoi koko veneensä ja vein sinne kättä pidempää pitäen samalla omaa paattiani pystyssä. Sekin oli lastattu asioilla, jotka ovat minun vastuulla.

Siinä läpimärkänä ja itseni likoon laittaneena mietin, että entä jos edelleen joisin? Mitä kaikelle tälle tapahtuisi? Juovana aikana minusta oli yhtä paljon hyötyä hukkuvalle kuin  Seppäsen Pekasta veneestä tippuvalle, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Eipä multa kukaan jeesiä kysellytkään. Ei kertonut asioistaan. Ei uskoutunut…
Olin kaveriporukassani  viimeinen, jolle kerrottiin mitään. ”Älkää sit vaan sanoko Ostulle…”. Ja hyvä niin. Enhän mä osannut kuunnella neuvomatta tai keskeyttämättä.  Kuuntelin lähinnä uteliaisuutta… Tänään on, hämmentävää kyllä, toisin.
Lämmittää ajatella, että minuun luotetaan. Tänään kuuntelen ymmärtääkseeni.

Palatakseni vielä hetkeksi sinne keltaiseen kellariin ja möyhöämääni monologiin.
Kyllä ne Jeesuksen Perkeleet varmaan kuulivat kun kirosin, että raittius on pettänyt minut ja halusivat herättää. Ei sormia katkomalla, vaan katkomalla siivet vääriltä uskomuksiltani.

Nyt taas lähiaikojen tapahtumien valossa tajuan, että vaikkei mun raittiudella olisi alinomaan helvetillistä hyötyä mulle, siitä on aika paljon hyötyä muille. Ei mun raittius ketään ole pettänyt.

Eli sama se kai vaikka sammaloituisin alakerrasta kiinni enkä enää koskaan tekisi päivääkään töitä. Tämä on parasta just näin. Ehkä se on kuulkaa ihan hyväkin heittää itsensä joskus hyllylle ja hoitaa vähän oman navan ulkopuolisiakin vastuita.
Nähdä taas hetki tissejään pidemmälle, miettimättä mitään hiton hyötysuhteita tai saavutuksia. Olla ihmisenä ilmainen lounas toiselle. Sen saa aina takaisin.

Kiitos.

Miss Maailmanloppu

LOPPU.