Teksti:
Janita Hirvihuhta

 

Ystäväni soitti eilen. Hän oli huolissaan serkustaan, joka on suurperheen äiti, sairaanhoitaja ja mitä ilmeisemmin viimeisimmän vaiheen alkoholisti. Ei tietysti omasta mielestään. Hänhän on juonut aina vain kolme.

 

Kolme ainakin sen jälkeen, kun kaverini on alkanut huomauttelemaan humalaisista soitoista ja järjettömästä käytöksestä, jota sukulaisnainen nykyään harrastaa. Puheluissa ei sen koommin ole päätä kuin häntääkään, eikä niiden välillekään tunnu sijoittuvan minkäänlaista järjellistä rakennetta.

Serkun ajatukset ovat harhaisia. Puheessa vilisee niin kosto, uho, itsesääli kuin selkeä juoppohulluus. Ystäväni on alkanut huolestumaan ja ilmaissut tämän ääneen.
Eli juopon mielestä hänkin on ruvennut vittuilemaan.

Kun alkkis ei saa juoda ilman vittuilua, juominen ei lopu, vaan menee visummin piiloon.
Luulen, että serkku on seuraavalla kerralla tarkempi kenelle soittaa ”kolmen kaljan” jälkeen.  Josko tarvii enää soittaa kellekkään. Onhan hänellä elämänsä tärkein ihmissuhde ihan siinä huulilla. Pullo ei vittuile.

 

Rantarokki näkyy virtsassa vieläkin?

 

Mistä tämä kolmen kaljan illuusio sitten kertoo? Miksi juuri kolme?

Koska yksi ei olisi uskottava, kaksi taas ei vielä laittaisi ässää sihisemaan, mutta neljä kuulostaisi jo kännäämiseltä. Joten juopon matikalla kannattaa sanoa kolme.
Juopothan usein myöntävät totuudesta tipan, jotta saisivat rauhassa juoda koko sangon.

Kolmen kaljan illuusio kertoo myös kiellosta. Siitäkin huolimatta, että kusta on lorahtanut housuun, takki on väärin päin päällä, toinen kenkä hukassa ja avaimet eivät löydä lukkopesää. Juoppo juonut aina vain sen kolme.

Siinä sairaus kusettaa juojaa (ja usein housuun asti) eikä se juoja omassa todellisuudessaan edes ajattele, että kolmen oluen valhe muka menisi läpi. Mutta ongelma onkin siinä, ettei juoppo ole käynyt siellä omassa todellisuudessaan hetkeen. Hän on ja elää kolme kaljan todellisuudessa, alkoholismissa, mikä on tulvillaan valheita ja selityksiä. Ja nehän on aivan sama asia.

Mennessäni itse kuntoutukseen, minäkin olin tottakai juonut vain kolme.
Huumeita en ollut käyttänyt.  ”Mitä nyt joskus Rantarokissa”.
Pikatesti antoi kuitenkin tulokseksi kannabispositiivisen.
Aika kauan näkyy, kun Rantarokkikin oli joskus ysärillä, mietin, mutten tohtinut sanoa sitä ääneen.

En oikeasti edes tiennyt polttaneeni pilveä. Niin ilmeisemmin olin kuitenkin tehnyt.
Kolme olutta veivät kaiketi muistini?

Kun todellisuus alkoi avautua ja minun oli myönnettävä todelliset määrät mitä join, meinasi päihdelääkäri pudota satulatuolistaan. Hän sanoi, ettei ollut uransa aikana kuullut kenenkään naisen juovan niin paljon kuin minä olin juonut.
Ja mä taasen mietin, että vähän jopa kaunistelin tilastoja…?

Kolme oli muuten oikeasti oikein. Tosin puhuttiin pulloista.
Saatoin juoda kolme pulloa viiniä yksinäni ja siihen vielä sikspäkin santtua päälle.
Eikä muka tuntunut missään.
Ja tämä oli perus kalsarikännisetti. Sitten kun sain ruumiini kylille, oli määrät vieläkin suuremmat.

(Välihuomautus niille, jotka vielä tuulettavat tervettä maksaansa, niin edes noilla määrillä mäkään en saanut maksa-arvojani koholle. Terve maksa ei lopun perin kerro ongelmasta tai sen puuttumisesta mitään.) 

Kootut kusetukset

 

Kolmen kaljan totuus on vain yksi monista vastaavanlaisista.
Jotenkin on havahduttavaa huomata, miten samankaltaisine selityksene ja valheinemme me ollaan juotu. Viinanpiru puhuu meille kaikille samat jutut.
Jo muutama lause juovan ihmisen kanssa voi paljastaa, kuka sen ihmisen suulla oikeastaan puhuukaan. Piru vai ihminen.

Tänään töissä naurettiin menneisyydessämme antamia meriselityksiä Alkon kassoille. Jokainen jakoi omansa ja suurin osa oli käyttänyt samoja.

– Vieraita nääs tulossa viikonloppuna niin tulin nyt jo etukäteen ostaan viinit! (nainen Alkossa keskiviikkona klo 18).

– Ihana kun alkoi pitkät vapaat! (sanoi eräs työtön…)

– Naapurille vien kun lainasin lehtipuhallinta…(maanantai-iltana ja marraskuussa)

– Inhottavaa kun joutuu osshtaan koko pullon yhtä punaviinikasshtiketta varten… (valmiiksi ympärikännissä ja viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa.)

Itse kusetin kerran myyjää tiistai-iltana, että ystäväni on lähdössä huomenna YK-joukkoihin ja sitä tässä vähän juhlistetaan loskaisessa tiistai-illassa…Terveisiä vaan Poltsarin Saleen. Hei olen Janita ja alkoholisti ja anteeksi että valehtelin.

 

Kassalla neljä selitellään!

 

Oon joskus miettinyt niitä kassoja. Mitä kaikkea paskaa ne joutuu hymyillen vaan nyökytteleen. Jos maailma olisi täydellinen, niin Alkon kassalle asennettaisiin eräänlainen alarm-nappi. Sellainen, mitä myyjä voisi jokaisen juopon kohdalla painaa. Kovan äänimerkin ja punaisen valon vilkkuessa tulisi kuulutus.

– Huomio kaikki asiakkaat. Kassalla neljä taas selitellään!

Ja ennen kuin hämmentynyt alkkis ehtisi tajuta mitään, marssisi takahuoneesta vino pino heimolaisia Isot Kirjat kädessä ja alkaisi pakkoraitistamaan punastunutta asiakasta. Ne veisivät sen korvasta johonkin kokoukseen. Sellaiseen kunnon keltaiseen kellariin, missä kaikki  muut olisivat olleet talvisodasta lähtien sober.

– Myönnä että olet voimaton addiktiosi suhteen ja että elämäsi on käynyt hallitsemattomaksi!! Myönnä saatana! ja lamauttimella kylkeen.

Jos sähköshokit eivät auttaisi niin alkkikselle juotettaisiin pannullinen mustaa Kulta Katriinaa. Pahvimukista tottakai. Ilman oikeutta muovilusikkaan. Ja vaikeimpien tapausten kohdalla olisi turvauduttava siihen äärimmäiseen keinoon, nimittäin s o k e r i k o r p p u i h i n.

Eikä aikaakaan kuule kun tällä menetelmällä vapiseva ja krapulainen ääni sanoisi hentoisen kyllän ja sitten alkaisi kokous. Mahdollisesti vielä halauskierroksen kanssa! Se olisi hooceeta! Kunnon pakkoraitistamista! Muttei kuitenkaan mahdollista… Pitää olla kärsimystä ja sit omaa halua ja sit vetovoimaa ja plaa plaa plaa… Kyllä te tiedätte.
Kunpa vois vaan kuristaa kaikki raittiiksi, niin olisi helpompaa…

 

Niin muuten. Mistä ne myyjät sitten erottaisi sen juopon? Miten ne osaisi painaa nappia juuri alkkiksen kohdalla, jottei kellariin vietäisi vahingossa väärää ihmistä?
No siitä selittelystä tietenkin!
Tavallinen alkoholinkuluttaja ei selittele ostoksiaan myyjälle.

Selitteletkö sinä?

 

Miss Maailmanloppu

 

LOPPU.

 

 

 

 

 

 

X