Maanpuolustus on turhaa? Ilkka Remes levittää huuhaata ja pessimismiä kuin paraskin GRU:n agentti

Kirja-arvio (Varoitus: sisältää juonipaljastuksia )

Voihan Venäjä!
Kun Suomeen tehdään näytösluontoinen sotilaallinen isku, homma menee suomalaisten kannalta ensiminuuteista lähtien persuksilleen.

Kalliita Horneteja ei saada ilmaan, koska Venäjän sabotöörit ovat rikkoneet tutka-asemat ja lamauttaneet kalliit taistelunjohtojärjestelmät, joiden piti kestää mitä vain.
Hyökkääjiä vastaan ammutut kalliit ohjukset putoilevat vaarattomasti mereen, koska vihollinen häiritsee niitä elektronisen sodankäynnin keinoin.

Venäjän maahanlaskujoukot tulevat laukaustakaan ampumatta Maarianhaminan lentokentälle ja valtaavat saaret muutamassa tunnissa. Paikallisesta väestöstä löytyy niin intohimoisesti Natoa vastustavia rauhanleiriläisiä, että he tulevat jopa auttamaan venäläisiä ”rauhoittamaan aluetta Naton aggressiolta”.

Merivoimien kalliit fregatit ja muukin sotalaivasto jäävät loukkuun tukikohtiinsa, osin siksi että vihollinen uhkaa tuhota ohjuksillaan Helsingin keskustan jos sotasatamista lähtee yhtään paattia merille.

Venäjä kaataa myös valtionhallinnon yksiköitä: se istuttaa ulkoministeriön tilannekeskuksen työntekijöihin vatsataudin ja tappaa yhteiskunnalle liian tärkeitä ammattilaisia. Kybersuperhyperhyökkäykset rikkovat tietoverkkoja.

Nato päättää olla tulematta apuun, koska populistipuolueiden johtamat jäsenmaat Italia ja Unkari äänestävät auttamisesitykset kumoon. EU on vielä enemmän kädetön: unionilla ei todellisuudessa ole minkäänlaisia sotilaallisia lihaksia, toisin kuin Suomen presidentti ja poliitikot ovat kansalle vihjailleet.

Ruotsikin ottaa äkkiä amerikkalaissotilaat alueelleen suojaksi ja ilmoittaa pysyvänsä kriisin ulkopuolella. Osa suomalaisista kansanedustajistakaan ei usko Venäjän hyökänneen, vaikka media esittää suorana lähetyksenä miten pommeja putoilee pääkaupungin edustalle ja lentokentille iskeytyy ohjuksia. Fake news, vaikka omin silmin näkisi.

Lopputuloksena ne jyrää meitin, Venäjä siis. Vain muutamat rohkeat yksittäistaistelijat, ahvenanmaalaiset ja amerikansuomalaiset jermut pystyvät panemaan edes vähän kampoihin Venäjän taisteluroboteille ja ylivertaisen tekoälyn ohjaamille droonilentueille.

Kaikki puolustusvoimien (mainitsinko jo että kalliilla rahalla) tekemät sotavarustehankinnat osoittautuvat uudenlaiseen kriisiin joko toimimattomiksi tai muuten hukkainvestoinneiksi.

Poliittinen Suomi seisahtuu, presidentti jää neuvottomaksi ja hallituskin jää kädet taskussa tappamistaan vartoomaan.

Suomen sotilas! Älä yritä puolustautua

Tolkun Henkilö luuli välillä lukevansa jotain dosentti Johan Bäckmanin höperöimää fantasiabloggausta tai kansanedustaja Johannes Yrttiahon (vas) lähettämää tiedotetta, mutta ei.

Tämän hämmentävän, suorastaan aseistariisuvan lukukokemuksen tarjoaa Ilkka Remeksen uutuusteos Kremlin nyrkki (WSOY, 2019).

Tässä on pakko lainata Korkeajännitys-lehtien kieltä: Remes iskee kuin miljoona trollia.

Kirjan lukeminen pudottanee Remes-uskovaisten lukijoiden maanpuolustustahtoa taas promillen tai pari.
Mielikuva teknologisesti ylivertaisesta ja häikäilemättömästä, kivenkovien ammattisotilaiden muodostamasta suurvaltavastustajasta tuodaan hyvin esille. Näitä itänaapurin terminaattoreita vastaan ei nykyisillä keinoilla pärjää.

Niille ihmisille, jotka pitävät Ilkka Remeksen teoksia jotenkin sotilasteknisenä jumalansanana, viesti on selvä: vastarinta on turhaa, älkää edes yrittäkö.

Vain Soros puuttuu

Vielä hurjempaa on luvassa. Kirjailija onnistuu siviiliyhteiskuntaa kuvatessaan lisäämään soppaansa niin äärioikeiston kuin suomalaisten putinistienkin (jotka usein puhaltavat samaan hiileen) hellimät salaliittoteoriat.
Kirja esittää huuhaa-väitteitään lakonisesti totena, ajankohtaisista uutisista poimittujen oikeiden tiedonmurusten seassa.

Kirjan mukaan suomalaiset viranomaiset ovat hurahtaneet ilmastohysteriaan, joka oikeasti onkin Venäjän disinformaatio-operaatio. Venäjä on onnistunut lietsomaan ilmastoahdistusta meillä Ruotsin (ja luultavasti höppänöiden ruotsalaisten teinityttöjen) kautta.

Suomalaisen keskustapunavihreän hallituksen poliitikot eivät halua kuulla saati myöntää menneensä tässä nolosti Venäjän lankaan.

Mutta onneksi valtion salainen mediakontrollivirasto toimii: suurimpien viestintäyhtiöiden johtajien muodostama Mediapooli määrää tiedotusvälineille uutissulun liian kiperistä asioista.

Remes toteuttaa kirjassaan deep state – hörhöjen ja MV-julkaisun fanien kaikki märät unet niin täydellisesti, että kattauksesta puuttuu enää vain George Soros.
Kaikkien liskoihmisten isän olisi voinut kirjoittaa edes pieneen sivurooliin, ryystämään kenraalien ja ministerien kanssa kahvia Helsingin kauppahalliin.

Kirja kosiskelee politiikkaan pettyneitä lukijoita taitavasti. Poliitikkojen kyvyttömyyden lisäksi kyytiä saavat myös turvallisuusviranomaiset.

Suomen tiedusteluväki on pudonnut läntisten tiedustelupalveluiden kaveripiiristä, koska meihin ei voi luottaa. Olihan Venäjää myötäillyt Suomen sotilastiedustelun entinen päällikkö juuri ennen kriisiä paljastunut tietovuotajaksi, ja tämä oli lännen agenttivirastojen silmissä anteeksiantamaton rikos.

Samaan aikaan poliisiinkaan ei voi uskoa, koska maan tärkeimmän huumepoliisin päällikkökin osoittautui huumekauppiaaksi. Remes luonnehtii Suomea kirjaimellisesti ”Pohjolan Sisiliaksi”.

Juonipaljastus: kirjassa saamme lopulta yllätysapua kauempaa idästä.

Asepornoa ja kapulakieltä

Kirjan ihmiskuvaus ja pakollinen seksikohtaus ovat taattua Remestä. Sankarit ovat jämeräleukaisia ja komeita, naiset notkeita, urheilullisia ja hivenen dekadentisti paheellisen näköisiä. Kirjassa on myös suomalaisittain harvinaisen vähän kirosanoja.

Asepornossa eli taktisten tuotemerkkien luettelemisessa Remes on enemmän kotonaan.

Joissain sotavarusteiden ominaisuuksia kuvaavissa kohdissa Remes yltää kapulakieliennätyksiin: ilmaisut ovat kuin suoraan asevalmistajien ammattilehdistä kopsattuja.

Näin Remes kertoo taisteluhelikopterin kahdesta kuskinpaikasta:

”Molemmista positioista oli mahdollisuus sekä lentää konetta että käyttää asejärjestelmiä, siltä varalta jos toinen ohjaaja inkapasitoituu.”

Positio aiheuttaisi jo alakoulun suomenopettajallekin allergisen reaktion, mutta inkapasitoituminen (= ”jos toinen ohjaaja ei enää pysty lentämään”) on vielä kamalampaa ammattijargonia. Kustantamon kielenhuoltajat ovat ilmeisesti pitäneet vapaapäivää, kun tämä käsikirjoitus on kulkenut heidän pöytiensä ohi.

Kirjan sivuhenkilöiden kautta kerrottu tarina Natsi-Saksan ufoteknologiasalaisuuksien etsimisestä jää irralliseksi ja hahmottomaksi rönsyksi. Lukija jää ymmälleen: mitäs ne natsit nyt olivat keksineet ja miten se liittyy vuoden 2019 Suomeen?

Pusertamisen makua

Viimeistään tässä Remes-kirjatehtaan tuotteessa näkyy menestyksen kääntöpuoli. Kun uusi kirja on pakko pusertaa markkinoille joka isänpäiväksi, ja siitä on tultava aina edellisteosta yllättävämpi ja vauhdikkaampi, jossain vaiheessa laatu saa jäädä torkkumaan takavasemmalle.

Jos tämä olisi elokuva, bensaräjähdykset olisivat taatusti 30 prosenttia isompia, tulitaistelut ja ihmepelastumiset 25 prosenttia dramaattisempia kuin aiemmissa osissa – mutta juonella ei enää olisi niin väliä. Viihdekirjaksi Kremlin nyrkki onkin harvinaisen tosikkomaista ja julistavaa tekstiä.

Remes kertoo kirjansa jälkisanoissa tarinansa tekoprosessista, jota hän kuvaa poikkeukselliseksi: ”Sain tietoja ihmisiltä, jotka työnsä puolesta vastaavat siitä että suomalaiset voisivat elää turvassa lähialueillamme yhä kovemmaksi kiihtyviltä myllerryksiltä.”

Tämä pitänee paikkansa, mutta en ole ihan varma ovatko hänen keskustelukumppaninsa olleet välttämättä suomalaisia.

Tolkun Henkilölle tämä turboahdettua viihdettä tarjoava Kremlin nyrkki jätti samanlaisen olon kuin irtokarkkiöverit: kädet tuntuvat tahmaisilta, suussa on keinotekoisen esanssinen maku ja mielessä pyörii ”ei kiitos lisää tätä vähään aikaan”.

Ilkka Remes: Kremlin nyrkki
WSOY 2019
440 sivua

Sisältövaroitus! Kirjassa on myös salaista natsiteknologiaa. © Revell Gmbh