Matti Nykänen ja Muumit hätiin: Näistä legendaarisista heitoista Puolustusvoimat saa uudet vetävät iskulauseet

Jaa artikkeliTilaa Seura

Yhdysvalloissa asevoimien erikoisjoukkojen twitter-tili yllätti seuraajansa tammikuussa Martin Luther Kingin juhlapäivänä, julistaen muistavansa ihmisoikeussankarin perintöä.

© Twitter

Erikoisjoukkojen erikoistili omi MLK:n mietelauseen ja jakoi sen eteenpäin. Opetus kuuluu yksinkertaistaen käännettynä ”Aina on oikea aika toimia oikein”.

Suuressa maailmassa armeijat ja asevoimat ovat jo jonkin aikaa tehneet strategista viestintäänsä juuri näin: otetaan joku kansallisesti tärkeä tapahtuma, muistopäivä tai ajattelija, jonka viesti kehystetään omaan agendaan ja välitetään eteenpäin.

Twitterissä yhteisen aihetunnisteen kautta viesti valahtaa jo valmiiseen ajankohtaisvirtaan kuin lastu kevättulvaiseen Lemmenjokeen.

Tällaisen, varmasti monessa linjanvetopalaverissa hiotun strategisen viestinnän tavoitteena on osoittaa avointa yhteenkuuluvuutta muun yhteiskunnan kanssa.

Sotaväki haluaa näyttää, ettei se jähmety vain omaa perinnettään hiovaksi ja siinä sisäpiirissään pyöriväksi suljetuksi instituutioksi. Samalla osoitetaan myös kilpailijoille ja vastustajille, että ”me ollaan hyvisten puolella”.

Joskus homma toimii ja imago kohenee, joskus mennään metsään niin että rytisee. Joten toimisiko sama meillä?

Suomi on täynnä mietelauseilijoita, käytetään niitä

Suomessa Puolustusvoimat on ollut aina kovin varovainen lisäilemään viesteihinsä mitään sitaatteja tunnetuilta tai tuntemattomilta ajattelijoilta.

Kenraalilegenda Adolf Ehrnroothia sentään on joskus intin PR-materiaaleissa siteerattu, mutta tämänkin hahmon tunnettuisuus alkaa olla samaa luokkaa Arvi Lindin kanssa. Alle kolmikymppiset joutuvat jo googlaamaan molemmat.

Nykyisessä markkinointi- ja viestintätaloudessa pelkän kuivakkaan asian puhuminen tai sota-ajan perinteiden ylikorostaminen on niin so last season.

Sellaisella ei tavoiteta sitä kohderyhmää, joka on ensimmäisenä lipeämässä puolustusvoimienkin otteesta: noin kolmikymppisiä miehiä ja alle parikymppisiä naisia. Heille pitää kertoa asioista mielenkiintoisemmin, ja luoda mielikuvaa että univormujengi puhuu samaa kieltä kuin hekin.

Mutta ehkä tähän on nyt herätty. Tolkun Henkilö pääsi näkemään salaiset kansiot, joista paljastui millaisia amerikkalaismallisia stratcom-twiittejä armeijan markkinointigurut ovat päissään suunnitellleet – mutta eivät vielä ole uskaltaneet toteuttaa.

Näissä suomalaisille puhuvat koko kansan tuntemat ajattelijat, Matti Nykäsestä Muumeihin ja Uppo-Nalleen asti.

Tolkun Henkilö yrittää vielä toipua näkemästään, mutta olkaa hyvä: älkää sitten yllättykö jos tällaisia iskulauseita joskus läjähtää eteenne sotaväen virallisilta tileiltä.

 

Matti Nykäsen terävä huomio auttaa kestämään alokasajan rasitukset.

 

Muumipappa ja merivoimat-yhteys toimii aina!

 

Mäkihyppääjän aforismi sopii piristämään tylsiä toimistohommiakin.

 

Uteluihin Hornetien korvaajien lukumäärästä voi aina vastata nykäsmäisesti.

 

Taas Mattia: ilmassa maailman parhainkin on yksin.

 

Muumilaakson väki ei lähde karkuun.

 

Rauhanomaiset naapurimaat auttavat toisiaan kuin Uppo-Nallet, ettei kenenkään tarvitse sotia.

X