Matti Nykänen sai sotilasarvonsa imagosyistä – ja lopulta menetti senkin
Matti Nykänen tuli alokkaaksi Lahden Urheilukouluun 1984.
Matti Nykänen tuli alokkaaksi Lahden Urheilukouluun 1984. © Kai Honkanen / Museovirasto
Monen muun huippu-urheilijan tavoin myös mäkihyppääjä Matti Nykänen (1963–2019) on käynyt armeijan Lahden Urheilukoulussa. Tuolloin vuonna 1984 oli ihan selvää, että jokainen edustusurheilija hoitaa varusmiespalveluksensa siellä. Sivariin päätyi 1980-luvulla äärimmäisen harva ja vahvatahtoinen yksilö.
Koulun käyminen oli kaikilla mittareilla helpoin mahdollinen vaihtoehto myös urheilu-uran kannalta. Urheilukoulu antoi kasvateilleen poikkeuksellisia erivapauksia, ja hurjimmillaan jotkut tähtipelaajat olivat vielä 1990-luvulla läpäisseet armeijan muutaman viikon palveluksella.
Muun ajan he ovat olleet poissa rivistä otteluissa, harjoitusleireillä ja Matti Nykäsen tapauksessa vaikka Lahden yöelämässä.
Oliko tämä epäoikeudenmukaista muille varusmiehille? Tietysti.
(Vuonna 2014 apulaisoikeusmies alkoi tutkia tosissaan urheilukoululaisten järjestelyitä, ja huomasi niiden rikkovan yhdenvertaisuusperiaatteita. Siinä missä tavallinen varusmies joutuu olemaan kuuden kuukauden palveluksestaan paikalla käytännössä koko ajan, esimerkiksi vuonna 2011 keskiverto urheilusotilas oli selvinnyt koko palveluksesta 66 inttipäivällä.
Puolustusvoimat muuttikin käytäntöjään, ja nykyään Helsingin Santahaminassa toimivan kovatasoisen Urheilukoulun kävijät joutuvat opettelemaan ihan tosissaan sotilaan perustaidotkin.)
Mutta yhtä epistä Matti Nykäsen armeijakohtelu oli hänen silloisille varusmieskavereilleen Lahdessa.
Nykäsen kaltaiset olympiamitalistit olivat tuolloin Urheilukoulussa eliittiä, ihmisiä jotka saivat tehdä mitä vain kunhan vain välillä pysyvät kasarmilla univormu yllään mainoskuvia varten.
Heiltä ei vaadittu edes sitä vähää mitä muilta tupakavereilta, ja siihen oli hyvä syy.
Euro-ohjukset ja rauhanmarssit olivat imago-uhka
Sattumalta Matti Nykänen astui palvelukseen juuri silloin, kun puolustusvoimille oli tullut huutava tarve saada nuorison keulakuvia riveihinsä.
Syksyllä 1983 Länsi-Euroopan suurkaupungeissa oli toistuvasti nähty miljoonien ihmisten rauhanmarsseja. Yhdysvaltain kovanaamainen presidentti Ronald Reagan oli sijoittamassa Naton uusia ohjuksia Eurooppaan, ja ydinsodan pelko oli näiden euro-ohjusten takia huipussaan.
Asepalveluksen imago oli pohjalukemissa kaikkialla länsimaissa, ja Suomessakin huolestuttiin maanpuolustustahdon laskusta. Siksi jokaisesta inttiin tulevasta mäkihyppääjästä, keihäänheittäjästä, kestävyysjuoksijasta ja hiihtäjätähdestä haluttiin ottaa kaikki PR-arvo irti.
Tähän kuvaan ei kuulunut, että joku näistä Suomen kansan sankareista olisi julistettu armeijaan kelpaamattomaksi, passitettu siviiliin kasvamaan, tai edes määrätty rangaistavaksi toistuvista möhläyksistä. Ei ainakaan Holmenkollenin mäkikotka.
Alikessuksi sormien läpi katsoen
Suomen Tietotoimiston Nykäs-muistokirjoituksen mukaan Matti ei halunnut käyttää intin kolhoja saappaita, joten hän sai kävellä koko armeija-aikansa lenkkitossuissa.
Jos hän halusi ilmestyä palvelukseen päihtyneenä, tai ei oppinut erottamaan sotilasarvoja, hän teki niin ilman että asiaan puututtiin.
Sotilastaitojen oppiminen meni niin ja näin, mutta fyysisissä harjoituksissa hän loisti erinomaisen kuntonsa takia.
1980-luvun standardeilla hän olisi hyvinkin selvinnyt intistä läpi rivisotilaana, mutta Urheilukoulu halusi silloisen käytäntönsä mukaan tehdä jokaisesta oppilaastaan vähintään alikersantin. Tästä sitten seurasikin liuta aitoja ongelmia.
Koulunkäynti ei ikinä ollut hänen vahvuuksiaan, eikä ”miesten koulu” sujunut yhtään sen paremmin. Miten Nykänen olisi edes voinut pärjätä intin tasokokeissa, jos häntä ei edes näkynyt kasarmilla oppitunneilla?
Tolkun Henkilö on kuullut paristakin eri lähteestä, miten Matti Nykänen päästettiin läpi Urheilukoulun aliupseerikoulusta matalammalta kuin rimaa hipoen, sääntöjä venyttäen ja poikkeusratkaisuilla, ”muiden yhteiskunnallisten ansioidensa takia”. Suomeksi sanottuna siis hyvävelisysteemillä, laitoksen kasvojen säilyttämisen takia.
Nykänen joka tapauksessa kotiutui aikanaan reservin alikersanttina. Kertausharjoituskäskyjä ei ilmeisesti tullut, sillä reservin arvo ei enää tuosta noussut.
Aina välillä kuulee legendaa siitä, miten kilpailuviettinsä ja voitontahtonsa takia ”Nykänen olisi ollut erinomainen taistelija sodassa”. Onneksi tätä ei ole koskaan tarvinnut testata.
Paluu sotamieheksi 2005
Vuonna 2004 hänet tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä pitkään vankeustuomioon. Seuraavana vuonna hovioikeuskäsittelyssä tuomio pysyi muuten ennallaan, mutta hovi päätti lisärangaistuksena poistaa hänen reservin sotilasarvonsa.
Nykänen oli sen jälkeen loppuikänsä ajan sotamies, eikä hän saanut enää sijoitusta sodanajan reserviläiseksi.
Rikoslain mukaan yli kahdeksi vuodeksi vankeuteen tuomitulta pitää viedä natsat, koska puolustusvoimien mielestä törkeisiin rikoksiin syyllistynyt ei ole enää kelvollinen sodanajan tehtäviin.
Sotilasarvonsa menettää vuosittain rikosten takia parisenkymmentä ihmistä. Vain alinta eli sotamiehen, tykkimiehen, matruusin, jääkärin tai vastaavaa arvoa ei voi menettää.
Natsat voi saada takaisin tasavallan presidentin armahduksella.
Tiettävästi kukaan ei ehtinyt hakea Nykäselle arvonpalautusta.
Matti Nykäsen sotilassaavutuksista tunnetuin oli punkan yläsängylle hyppääminen, ilman vauhtia. © Museovirasto / Kai Honkanen