Näissä kaikissa paikoissa Jussi Halla-ahon twiiteille olisi ollut tarvetta – katso lista historian tapahtumista joissa hän olisi loistanut

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tulli ja pelastusviranomaiset harjoittelivat 11.12.2019 lentoasemalla epidemia-torjuntaa, ei ISIS-palautuksia kuten huhuttiin.

(Päivitetty: )
Teksti:
Petri Korhonen

 

Sosiaalinen media on kohkannut tällä viikolla perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon viestintätavoista. Jussi ilmaisi niin totena kuin pystyi, että pian Suomeen olisi tulossa lasti ISIS-väkeä, ja ehkä juuri sitä varten Helsinki-Vantaan lentoasemalla on viranomaisilla keskiviikkoaamuna 11.12. jättimäinen ”harjoitus”.

Viranomaiset joutuivat tekemään harjoituksesta livestriimauksen ja kuvaseurantaa, että foliohattuisimmatkin ihmiset näkisivät mitä siellä oikeasti harjoiteltiin: epidemiaepäilyyn reagointia lentoasemalla.

THL joutui vastaamaan Halla-aholle keskiviikon harjoituksen syistä. © Kuvakaappaus Twitteristä

Äkkiseltään voisi luulla, että ”epävirallisia kanavia” eli muun muassa Itä-Ukrainasta suhmuroitua MV-sivustoa ja todellisuusrajoitteisen biosfäärin foorumia Ylilautaa uskova puoluejohtaja olisi Suomelle edesvastuuton ja haitallinen toimija.

Tolkun Henkilön mielestä Jussia on moitittu osittain turhaan. Hän ei valehdellut, pelkästään aprikoi ääneen mahdollisuudella, onko harjoitus oikea harjoitus vai peiteoperaatio. Sitä paitsi al-Holin leiriltä on joka tapauksessa tulossa ihmisiä Suomeen.

Kyse on ajoituksesta, sillä joissain toisissa tilanteissa hänen käytöksensä ei olisi ollut niin puhdasta törppöilyä kuten nyt.

Historiassa on monta hetkeä, jolloin Halla-ahon viestintädoktriinilla ”levitä mitä tahansa huhua joka heikentää luottamusta vallanpitäjiin” olisi ollut paljon käyttöä.

Esimerkiksi tällaisiin paikkoihin hänet voisi hyvin kuvitella, muuttamaan historian kulkua:

Jussi Kremlin politbyroossa 1939:

”Minulla on tietoa, jonka todenperäisyyttä en pysty vahvistamaan tällä hetkellä. Niiden tietojen mukaan hyökkäämme Suomeen 30. marraskuuta.”

Jussi Berliinin Reichstagissa 1941:

”Minulla on tietoa, jonka todenperäisyyttä en pysty vahvistamaan tällä hetkellä. Niiden tietojen mukaan hyökkäämme Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta.”

 

Jussi Tokion keisarillisessa palatsissa 1941:

”Minulla on tietoa, jonka todenperäisyyttä en pysty vahvistamaan tällä hetkellä. Niiden tietojen mukaan pommitamme amerikkalaisten laivastotukikohtaa 7. joulukuuta.”

Jussi Yhdysvaltain kongressissa 1945:

”Minulla on tietoa, jonka todenperäisyyttä en pysty vahvistamaan tällä hetkellä. Niiden tietojen mukaan pudotamme aivan saatanallisen ison pommin Japaniin 6. elokuuta.”

Jussi Pohjois-Vietnamin keskuskomiteassa 1968:

”Minulla on tietoa, jonka todenperäisyyttä en pysty vahvistamaan tällä hetkellä. Niiden tietojen mukaan hyökkäämme Saigoniin Tet-juhlan aikaan 30. tammikuuta.”

Jussi korkeintaan unissaan, rehellisyyden hetkenä itselleen 2019- :

”Minulla on tietoa, jonka todenperäisyyttä en pysty vahvistamaan tällä hetkellä. Niiden tietojen mukaan olen valmis lietsomaan mitä tahansa huhuja, maan edusta välittämättä, tehden kaikkeni ettei minun tarvitsisi ryhtyä oikeaksi yhteiskunnalliseksi vastuunkantajaksi, koska silloin äänestäjillenikin valkenisi miten vähän minulla on esittää mitään nykyhallituksen toimista poikkeavia ratkaisukeinoja todellisiin Suomen ongelmiin.”

 

Näin toimisi vastuullinen valtiomies. © Otavamedia / Marjo Tynkkynen

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Seura-lehti on puolensa valinnut. Ennen arvostettu ”koko kansan lehti”, joka kunnioitti kaikkia näköjantoja. Nyt pienen äärivähemmistön propagandajulkaisu. Lehdillä menee jo muutenkin huonosti. Kannattaako kaventaa lukijakuntaa entisestään lukkiutumalla vähemmistömielipiteisiin. Kolumnistinne myös äärettömän puolueellisia ja kommenttikeskusteluissa avointa vihapuhetta kansan enemmistöä kohtaan. Kyllä kansa muistaa.

Totta. Kaipaan 1960-luvun Seuraa, joka vielä oli puolueeton ja kiinnostava lehti. Silloin sitä eivät vielä olleet vallanneet äärivasemmistolaista vihaa lietsovat valehtelijat. Irvokkaan huvittavaa, että historian kommunistisimmalla vuosikymmenellä Seura oli puolueettomampi kuin nyt, kun kommunismi on kukistunut.

BesserWisserin mielestä siis politiikon pitäisi saada vapaasti valehdella.
Kansan enemmistöön vetoaminen on naurettavaa. Runsas 20 % äänestysikäisistä on kaikkea muuta kuin enemmistö kansasta. Suomalaiset eivät ole niin tyhmiä, kuin sinä luulet.

Kuitenkin YLE vahvisti, haastattelemalla eilen ”nimetöntä” korkeaa virkamiestä, että on ollut suunitelma ISIS-terroristien tuomisesta tällä viikolla, mutta sattuneista syistä se ”ei ole enää todennäköistä. Nyt ilmeisesti siirretty ensi viikkoon kun huomiota tullut liian paljon tällä viikolla.

Myös voi kysyä, miksi monialaisessa harjoituksessa ”biologisia uhkia” vastaan ei ollut Puolustusvoimat mukana. Luulisi että sillä olisi ehkä parasta tietoa kemiallisten ja biologisten aseiden osalta, joista osaa voi tulla tahattomasti mutta myös tahallisesti rajojen yli.

Kuitenkin harjoituksessa olivat ne suunilleen samat tahot, joita sitten on suuniteltu myös ISIS-terroristien käsittelyyn, kun Suomeen tulevat.

Ja jokainen tolkku tajuaa, että kun A) korkea virkamies vahvisti että tällä viikolla mahdollisesti oli tulossa, ja B) on monialainen ja eri viranomaisia käsittävä harjoitus lentokentällä, niin onhan noiden harjoitus-vastaavien täytynyt varautua myös siihen että sattumalta samaan aikaan tulisi ISIS-terroristeja tuova lento kentälle.

Harjoittelusta lausuntoja antavat kuitenkin kiistivät tietävänsä mitään ”korkean virkamiehen” vahvistamasta projektista. Se on huolestuttavaa kummin päin tahansa; joko riskit eivät ole hallussa ja tieto eri virkamiesten välillä ei kulje, tai sitten kansalaisia huijataan.

Tietenkin on olemassa suunnitelma, onhan vankileirillä olevista suomalaisista tiedetty jo kuukausia. Jos suunnitelmia ei tehtäisi, sehän olisi edesvastuutonta.

Harjoituksella ei ole mitään tekemistä näiden ihmisten kanssa. Muun väittäminen on lapsellista vainoharhailua.

Kysyn tällä palstalla ensi viikolla, mitä persut miettivät siitä, että mitään ”salaista operaatiota” ei ollutkaan. Katsotaan tuleeko anteeksipyyntöjä: arvaan etukäteen että vastaus on pelkkä suuri hiljaisuus.

Nimimerkki Mh…mitenkähän oikein luit kannanottoni? Ajattelin luottaa lukijan valistuneeseen silmään Seura-lehden nykyiseen juttulinjaan nähden, enkä siksi nimennyt tuota linjaa täsmällisesti. Ilmeisesti sellainen, vähemmän provosoiva kirjoittelu ei ole mahdollista. Siksi selkeämmin; Seuran jutut ja kolumnistit olleet juuri tuon 20 prosentin (vihervasemmisto) kannalla. Ja tällöin ison enemmistön kannat jäävät huomioimatta. Ja vielä; ministerit eivät saa pimittää, saati valehdella. Mutta ei Seura-lehti tässä ole ollut aktivinen. Se mieluummin naureskelee Halla-Ahon pyrkimyksille saada tolkkua hallituksen päätöksistä ja meneillään olevista ”operaatioista”.

Nyt YLEkin on jo Halla-Ahon leivissä:

”Asiakirjan mukaan pääsuunnitelmana on saada ”kaikki al-Holin leirillä olevat, palautukseen suostuvat henkilöt yhdellä kertaa Irakin Kurdistaniin Erbiliin, josta heidät tuodaan charterlennolla Suomeen Helsinki-Vantaan lentokentälle”.”

”Operaatiosuunnitelman toiminta tapahtuu ulkoministeriön johdolla ja päättyy siihen, kun palautettavat henkilöt on saatu Suomeen, asiakirjassa todetaan.”

https://yle.fi/uutiset/3-11112795

HYVÄ SEURA!!!

Muutoin totean, että tämä juttu ei ole pahimmasta päästä, sillä erikseen mainiten Korhonen on fiksu, ajatteleva kirjoittaja. Ei läheskään yhtä punavihreä paatoskirjoittaja kuin monet muut ”seuralaiset”. Kykenee kyllä objektiiviseen tekstiin, joka silti ei ole mautonta, väritöntä ja linjatonta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X