Suojelupoliisin ex-pomo teki ruman tempun, koska naisista ei ole niin väliä?
© Otavamedia
Jos olet vakoilijaksi arveltu nainen, varaudu siihen, että yksityisyydensuojasi on heikompi kuin miehillä.
Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen kertoo muistelmakirjassaan paljon perusteluita sille, miksi niin sanottu Tiitisen lista piti vuonna 1990 hillota kassakaappiin ja salata kymmeniksi vuosiksi.
Silloisen Länsi-Saksan tiedusteluväeltä saadulla nimilistalla on parikymmentä suomalaista, joilla voi olla yhteyksiä edesmenneen Itä-Saksan tiedustelupalveluun Stasiin.
Yksi peruste salaamiselle on Tiitisen mukaan kansalaisten yksityisyyden suojaaminen. Ei olisi oikein julkistaa tutkimattomia, ehkä perusteettomiakin epäilyjä.
Toisaalta kirjassaan Tiitinen mainitsee nimeltä yhden tiedustelupiirejä 1980-luvulla epäilyttäneen yksityisen ihmisen, Svetlana Appelqvistin, ja leimaa hänet myös lehtihaastatteluissa Venäjän asianaiseksi tai jonkinlaiseksi rakkauden ammattilaiseksi.
Naisella on kirjan mukaan voinut olla suhteita Suomen entisen pääministerin, poliitikkojen, huippujuristien ja yritysjohtajien kanssa. Suorasta vakoilusta häntä ei ole saatu kiinni, ainoastaan epäilty oudon laajasta suhdeverkostosta idän ja lännen ihmisten välillä.
Miksi Tiitiselle on oikein suojella Stasi-epäiltyjen yksityisyyttä mutta kuitenkin iskeä olan takaa vihjailukirveellä nyt 72-vuotiasta naista?
Soitin Seppo Tiitiselle kyselläkseni syitä teolle.
”Ei siihen mitään erityistä syytä ollut… enkä minä ole kyllä leimannut ketään. Faktoja minä vain kerron,” yllättyneeltä kuulostava Tiitinen vastaa.
Hänen mielestään Stasi-epäilylistalla olevien ihmisten yksityisyydensuoja on eri asia.
”Listassa oli kyse ihmisistä joiden nimet saimme ulkomailta. Tämän Svetlanan touhut tutkimme itse”, Tiitinen kertoo.
Oliko kyse harkitusta doxauksesta?
Vaikka Seppo Tiitinen vakuuttaakin, ettei nimen paljastamiseen ollut piilotettuja syitä, on vaikea uskoa että kokenut tiedustelukettu tekisi mitään tällaista vahingossa.
Internetissä viihtyvät ihmiset puhuvat doxaamisesta tai doksaamisesta. Se merkitsee tarkoituksella tehtyä, toisen ihmisen henkilötietojen ”vuotamista” julkisuuteen.
Tavoitteena on osoittaa hänet väkijoukosta, nostaa valokiilaan, joko vanhojen kalavelkojen maksamiseksi tai muuten yleisen edun nimissä.
”On tosiasia, että tämä ihminen aiheutti meille yhteispohjoismaisesti melkoista häslinkiä”, Tiitinen sanoo nyt Appelqvistista.
Tiitinen ei kerro, arveleeko hän Appelqvistin puuhailevan yhä tiedustelualan parissa. Jos näin olisi, sekin olisi ymmärrettävä perustelu paljastukselle.
Samoin liki 40 vuoden takainen työssä koettu harmitus olisi ihan inhimillinen syy doxaukselle – ja sen voisi ihan reilusti sanoa.
Naisen nimellä ei ole väliä?
Kirjassaan Tiitinen kertoo nimeltä mainiten myös suomalaisia naisia värvänneistä venäläisdiplomaateista, joita karkoitettiin vakoilun takia. Samoin epäilyttävästi puuhailleet kansanedustajat tai tuomioita saaneet toimittajat mainitaan.
Yksityinen ihminen, jota ei ole tuomittu mistään maanpetoksista, on kuitenkin vähän eri asia kuin KGB:n tai GRU:n kuukausipalkkainen virkailija.
Mutta Tolkun Henkilö tietää toki miksi Mata Harit ja Anna Chapmanit päätyvät nimillään ja kuvillaan julkisuuteen.
On draamallisesti vain jännittävämpää paljastaa seksivakoilupuuhista epäillyn naisen nimi, tai sitten naisten yksityisyydellä ei ole tiedusteluveteraaneille niin paljon väliä.
Sen sijaan epämääräisten tietourkkijamiesten – varsinkin miehille suunnattujen hunaja-ansamiesten – nimet jäävät Tiitisenkin kirjassa pimentoon.
Vaikka tiettävästi sellaisiakin tiedustelupiireissä 1980-luvulla Suomessa oli.
© Imperial War Museum