Eteenpäin, sanoi mummo lumessa Kalashnikovin kanssa – miksi Ukraina jakaa kuvia kansan aseistamisesta, ja pitäisikö meidänkin?

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Ukrainalainen Rumiya Rasimovna opetteli puisen Kalashnikovin käyttöä, koska Venäjä voi hyökätä. © Ukrainan puolustusvoimat / Dmitri Jurtšenko

Ukraina on viime viikkoina valinnut kriisiviestinnälleen selkeän kahden kärjen taktiikan: maan johto rauhoittelee kotiyleisönsä pelkoja Venäjän hyökkäysaikeista, mutta samaan aikaan ulkomaille kerrotaan toisenlaisista tunnelmista, kansan taistelutahdosta.

Länsimaisten uutistoimistojen kautta välitetyissä, yleensä sotaväen viestintäyksiköiden järjestämissä kuvissa maaseudun mummo- ja vaarioletetut ovat kokoontuneet kouluille opettelemaan kalashnikovien käyttöä ja ampumahaavojen paikkausta.

Kylän rouvat ottavat tuntumaa AK-47:n eri mallien huoltopurkamiseen. © Ukrainan puolustusvoimat

Välillä videoilla ja kuvissa esiintyvät opiskelijat tai korkeasti koulutetut, hyvissä ammateissa olevat kaupunkilaiset.

He kertovat treenaavansa puolustusta, koska haluavat tehdä oman osansa isänmaan puolesta. Piiloviestihän on, että nämä varakkaat ammattilaiset voisivat milloin vain paeta EU:n puolelle turvallisempaan elämään, mutta eivät tee sitä, koska isänmaallisuus.

Sankarirouvalle tärkeintä on isänmaa Ukraina

Monissa viime päivien suomalaistenkin uutisjuttujen kuvissa on esiintynyt vanerista harjoitusrynkkyä pitelevä huivipäinen rouva Rumiya Rasimovna.

Ukrainan puolustusvoimien viestintäosaston sivuilla rouvan kerrotaan joutuneen jo kerran lähtemään kodistaan Itä-Ukrainasta Venäjän tukemien kapinallisten takia.

Nyt hän on tullut opettelemaan vihollisen torjumista, ettei toista kertaa joutuisi evakkoon.

”En halua olla sankari, mutta rakastan maatani”, rouva sanoo kyyneleitään pidätellen, tai ainakin näin Ukrainan viestintäväki meille kertoo.

Kuvissa on voimakasta symboliikkaa, enkä ihmettele että media mielellään julkaisee tällaisia otoksia. Sodan todellisuuden kanssa niillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.

Rasimovnakin käsittelee puuasettaan erikoisen osaamattomasti: tähtäilee väärältä puolelta, väärillä otteilla eikä siis tositilanteessa osuisi mihinkään. Erikoista onkin, että Ukraina on siitä huolimatta halunnut jakaa näitä kuvia maailmalle.

Symboleita vastarinnalle – mutta oikeasti tykinruokaa

Me maallikot näemme kuvissa sisukkaita ihmisiä, jotka ovat valmiita panemaan hanttiin suurvallan hyökkäykselle.

Kuka tahansa asiantuntija näkee muuta. Tukevasti keski-ikäiset siviilit, vailla taistelukentällä tarvittavia varusteliivejä, suojavälineitä, kunnon koulutusta ja oikeata ampumataitoa, eivät välttämättä selviäisi hengissä ensimmäisestäkään yhteenotosta Venäjän hyökkäyskiilojen kanssa.

Tykinruokaa siis.

Mitään ratkaisevaa sotilaallista merkitystä ei tällaisilla siviilipartisaanien joukoilla ole, ja heidän päästäminen vihollisen kimppuun olisi lähinnä itsemurhaan kehottamista.

Ympäri Ukrainaa järjestetään siviileille sotakoulutusta. © Ukrainan puolustusvoimat

Onko pienikin kiusa riittävä kiusa?

Tolkun Henkilö jutteli Ukraina-kuvista parin täysjärkiseksi tietämänsä ammattiupseerin kanssa. Kaikki olivat sitä mieltä, että siviilien aseellinen vastarinta lisää toki vihollisen stressiä ja tuo hyökkääjälle yhden päänvaivan lisää.

Toisaalta kouluttamattomien siviilien aseistaminen saattaa muut kansalaiset entistä pahempaan vaaraan.

Jos vihollinen varautuu siihen, että kuka tahansa huivimummo voi kantaa pomppansa sisällä asetta, kynnys jokaisen vastaantulevan siviilin ampumiseen madaltuu.

Kyynisesti ajatellen tämäkään ei ole puolustajien kannalta pelkästään paha asia. Siviileille tehty väkivalta leviää nykyaikana nopeasti kuvina ja silminnäkijävideoina maailmalle ja lisää kansainvälisen yhteisön paheksuntaa hyökkääjää vastaan.

Siinä on sotapropagandan kannalta tietty viestinnällinen etunsa, mutta inhimillinen hinta – jonka ne mummot ja vaarit urheudestaan maksaisivat – on kova.

Samaan aikaan Suomessa: pysy sivussa, jätä sotiminen ammattilaisille

Suomalaisiin 2020-luvun puolustussuunnitelmiin Ukrainan joukkoistamismalli ei sovi, Tolkun Henkilön juttukaverit vakuuttivat.

Meillä varaudutaan siihen, että kriisissä siviiliväestö siirretään turvaan konfliktialueelta ja kaikki vastatoimet jätetään viranomaisille ja sotaväelle.

Jos oma kotikortteli jää yllättäen vihollisen valtaan, asukkaiden pitää pysyä mahdollisimman matalana ja poissa sekä omien että vihollisen tieltä.

Vaikka jokainen suomalainen onkin lain mukaan maanpuolustusvelvollinen, oikeutta ei saa ottaa omiin käsiin edes poikkeusoloissa.

Suomessa on puolisentoista miljoonaa luvallista asetta. On hyvin todennäköistä, että kriisitilanteessa esimerkiksi rajanpinnan metsästysseuralaisia houkuttaisi ajatus kokeilla Lapuan eko-kupariluotien toimintaa lähimmän vihollisen kylkeen.

Nettikeskusteluissa tällä mahdollisuudella onkin viime viikkoina spekuloitu runsaasti.

Ammattiupseerit muistuttavat, että omin päin snaippaavilla nojatuolisotureilla olisi kovat riskit tehdä peruuttamattomia, kohtalokkaita virheitä. Harva osaa vuorenvarmasti tunnistaa, onko pimeässä vilahtava maastopukusotilas vihollisen vihreä mies vai oman puolen erikoisjääkäri.

Sitä paitsi siviilillä ei ole automaattista oikeutta tappaa edes viholliseksi tietämäänsä ihmistä – siitäkin voisi joutua käräjille.

Mitä meiltä siviileiltä odotetaan – voisiko joku kertoa?

Suurin ongelma lienee siinä, että valtaosa suomalaisista ei tiedä hevon huttua siitä, mitä viranomaiset, puolustusvoimat tai Sauli Niinistö heiltä sotilaallisen kriisin tullen oikeasti haluaisivat.

Joo, armeijan käyneet arvaavat odottaa kertauskäskyjä, mutta ei niitäkään kaikille tule edes sota-aikana.

Useimmat ihmiset ovat täysin pihalla kriisiajan velvollisuuksistaan ja oikeuksistaan, koska aiheesta ei ole EU-Suomessa pitkään aikaan puhuttu julkisesti.

Ja samaan aikaan kun ulkopuolisen uhkan tunne kasvaa, yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen tottuneet suomalaiset haluaisivat tehdä edes jotain – muutakin kuin ostaa ylijäämäliikkeistä maastopukuja.

(Ei ole mikään ihme, että sotimiskelpoisia varusteita myyvissä kaupoissa kassakone soittaa tänä talvena sinfoniaa. )

Seura kertoi viime viikolla, miten Baltian maissa on ryhdytty taas jakamaan täsmäohjeita viholliselle tehtävästä vastarinnasta  ja elämisestä poikkeusoloissa.

Tällaiselle koko kansan valistamiselle olisi Suomessa koko ajan enemmän tarvetta, ja se pitäisi aloittaa nyt kun mitään kriisiä ei ole vielä sylissä.

Ettei kävisi kuten keväällä 2020. Koronapandemiaan valtio ei voinut varautua etukäteen, ja ensimmäiset toimintaohjeet taisivat tulla koteihin vasta Uudenmaan sulkemisen jälkeen. Nyt valtioneuvosto ehtisi paremmin käynnistää neuvontakampanjansa.

Nimittäin siinä vaiheessa jos meillä jouduttaisiin Ukrainan tyyliin valokuvaamaan rynkkyjen jakamista 4H-yhdistyksille tai kaupunginosien Facebook-ryhmien miinanraivauskoulutusta, oltaisiin jo pahasti myöhässä kaikesta.

 

 

 

X