Yhdellä sanalla sanottuna
Juhlistimme viikonloppuna vaimoni kanssa hääpäiväämme. Vuoden päässä siintävät jo isommat kinkerit, kun kultani kanssa hummaamme hopeahääpäivän humussa. Hääpäiväksemme sattui oikea koko suvun juhla, sillä päivälleen 31 vuotta aiemmin vaimoni vanhemmat menivät kihloihin, ja samalla päivämäärällä on myös hänen enonsa syntymäpäivä. Soitinkin vaimoni enolle onnittelupuhelun, joka venähti toista tuntia kestäneeksi tilannepäivitykseksi siitä, miten maailma makaa 53- ja 76-vuotiaan silmissä. Vaikka uutisotsikot kaaosta huutavatkin, niin ikääntyvinä miehinä saatoimme todeta, että sormituntumalla arvioituna elämä on kuitenkin enemmänkin sellaista eturauhaiseloa.
Päivitin enolle myös työkuvioitani. Kerroin että äänikirjat ovat haukkaamassa koko ajan isompaa osaa kirjamyynnistä ja sanoin kuinka onnellinen olen, että olen saanut elää kirjailijana kahdella erilaisella aikakaudella. Silloin kun kirjoja myytiin vain kirjoina lavatolkulla, ja nyt kun niitä ladataan kuunneltavina versioina.
Olen ollut viipale vaimoni suvussa jo silloin, kun vielä keräilin omakohtaista aineistoa esikoiskirjaani Juoppohullun päiväkirjaan. Sumuisten vaiheiden puhtaaksikirjoittamisen aika tuli vasta myöhemmin. Muistelimme tuota aikaa ja kerroin enolle, miten riipaisevalta tuntui kun annoin äitini lukea ensimmäiset rivit ihan ensimmäisestä käsikirjoitusversiota ja hän sivalsi: ”Et kai sä aio tällaista paskaa kirjoittaa?” Tämän kuultuaan vaimoni eno halusi paljastaa minulle yli 20 vuotta vanhan salaisuuden. Kun hän oli puolestaan näyttänyt esikoiskirjaani omalle anopilleen ja sanonut rehvakkaasti, että lukaisepas millainen kirjailija meillä on suvussa, mummu oli selannut muutaman sivun, laskenut kirjan pöydälle ja kysynyt: ”Onko tää koko kirja tätä?” Sitähän se on. Ihan sitä ittiään.
Kun kerran aloimme enon kanssa oikein kunnolla karkeloida muisteloissa, halusin kertoa hänelle yhdestä käänteentekevästä palautteesta kirjailijanurani alkumetreiltä, jolloin Juoppista oli tyrkyllä vain viikoittain päivittyvänä nettiversiona. Tuolloin roikuttiin 90-luvun häntäpäässä, jolloin vain harvalla oli nettiyhteys. Siksi myös meilipalautetta tuli vielä kovin vähän, ja olinkin hämmentynyt, kun koneeseeni kilahti sähköistä postia Ruotsista. Ruotsinsuomalainen mies avautui vuosia kestäneestä raskaasta masennuksestaan, jolle hän oli päättänyt panna lopullisen pisteen. Hänessä ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ollut miestä painamaan sitä silmiensä väliin, vaan hän aikoi vaivuttaa itsensä ikiuneen siemaisemalla alkoholia ja tappavan annoksen kolmiolääkkeitä. Mies oli hankkinut eri lääkäreiltä kunnon reseptilääkevaraston ja Systembolagetista hengenvaarallisen lastin viinaksia. Pilleri- ja pullomeren keskellä hänellä oli enää viimeinen ongelma ratkaistavana. Mitkä lääkkeet yhdessä alkoholin kanssa aiheuttaisivat varman kuoleman? Hänellä oli käytössään netti, josta hän uskoi löytävänsä ohjeet viimeiselle ehtoolliselleen.
Jostain syystä hän ei ollut kirjoittanut hakusanoja ruotsiksi, vaan oli naputellut hakukoneeseen sanan ”juoppohullu”. Jokainen voi arvata mitä sieltä aukesi. Hän kertoi ensin ihmetelleensä, miksi joku Kalliossa asuva juoppo edes pitää julkista päiväkirjaa elämästään. Teksti kuitenkin imi miestä mielipuoliseen maailmaansa, ja ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen hän oli huomannut hymyilevänsä. Matka törkyiseen maailmaani jatkui, ja ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen hän kertoi hörähtäneensä ääneen ja lopulta ulvoneensa vedet silmissä. Naurusta. Sitten tulivat sanat, joilla oli valtava merkitys meidän molempien elämään. Hän oli kerännyt kaikki viinakset ja pillerit, mennyt vessaan, kipannut sen kaiken pyttyyn ja vetänyt vessan. Sen jälkeen viestin perässä oli vain yksi sana. Kiitos.
Nyt kun olen saanut olla naimisissa 24 vuotta sellaisen naisen kanssa, joka on jaksanut jääräpäisesti katsoa kaikki yhteiselle taipaleellemme osuneet kompurointini ja joka on aina ollut auttamassa minua takaisin tolpilleni, tuo urani alkumetreille osunut palaute tulvii kuin kyynelvirta silmiini. Voisin nimittäin kirjoittaa vaimolleni vähän vastaavanlaisen kirjeen. Ja lopettaa sen samaan sanaan.
MAINOS Nyt se on ilmestynyt! Juha Vuorisen uutuuspokkari Marpellan miljartööri-iskä, johon saat Vuorisen omilla pienillä kätösillä rustaamaan omistuskirjoituksen. Tilaa tästä!