Pantava saunatonttu

Poikani pohtivat kotisaunamme lauteilla, miten erilaista Suomessa saunominen on verrattuna ulkomailla kokemiimme hikimajaelämyksiin, joissa monesti oli palaa nahan lisäksi hihat. Yritin valaista heille kuin kynttilä perseessään konttaava saunatonttu, että sauna onkin aina ollut suomalaisille pyhä paikka ja että esimerkiksi oma äitini syntyi 20-luvun lopussa saunassa. Kerroin, että siihen aikaan siellä pestiin myös vainajat, ja ennen häitä saunotettiin morsian ja sulhanen. Liekö siinä yhteydessä syntynyt myös legendaarinen termi ”saunanpuhdas”.

Infopakettini yltäkylläisyydestä selvittyään poikiani kiinnosti, oliko elämässäni aina ollut oma sauna, kuten nykyisessä omakotitalossamme. Kerroin, että elämäni alkupään saunakokemukset mahtuvat kahteen saunaan. Töölöläiseen yleiseen saunaan, jossa kävin aina äitini kanssa. Ei tarvinne erikseen painottaa, että naisten vuorolla ja että olin tuolloin vasta leikkikouluikäinen, joten viisarini ei värähtänyt edes silloin, kun riuskaotteinen pesumummo kippasi hauraan lapsenvartaloni pesupöydälleen ja alkoi kuurata minua karhealla pesukintaallaan. Kokemuksena se jätti pysyvät jäljet ainoastaan mieleeni.

Toinen lapsuuteni vakiosaunoista oli tätini maatilalla, ja kun ollaan aivan sanatarkkoja, niin se sijaitsi rakennuksessa, jota hän kutsui karjakeittiöksi. Tietosanakirjan mukaan sellainen tila sijaitsee navetan, ei saunan yhteydessä. Olen monestikin saunonut karjulauman, mutta en koskaan karjalauman kanssa.

Tämän karjakeittiön nimi tuli niinkin askeettisesta syystä, että sieltä kannettiin lämmin vesi navettaan. Mutta onhan se kaupunkilaispojan CV:ssä korskeaa luettavaa, kun voi kertoa mukulana kylpeneensä karjakeittiössä. Ei se nyt ihan sellaista niskasta kiinni -dippailua kiehuvassa muuripadassa ollut, mutta muutoin kyllä rustiikkisen höyläämätöntä huljuttelua.

Olen vuosien saatossa kertonut hyväntekeväisyyspokkareissani erityisesti ulkomailla tapahtuneista vähän erikoisemmista saunakokemuksistani. En ole Suomessakaan aivan kommelluksitta selvinnyt, mutta en todellakaan aio kaivella niitä onnettomia kertoja, kun olen juovuspäissäni kavunnut lautaiselle alustalle paahtamaan jo valmiiksi punoittanutta kamaraani.

Sen sijaan töölöläisen uimahallin saunassa koin vesiselvänä kovia, mutta lopulta vain henkisesti. Olin tuolloin vasta orastavilla munajouhilla varusteltu teinipoikanen, ja pahaa aavistamatta kampesin itseni yleisille lauteille. Minut ja vieressäni olleen miehen erotti ainoastaan katajaisen kova kiulu.

Tarkoitukseni oli nakata lisää löylyä, kun havaitsin että löylykauhan lisäksi tartuttavaksi oli tarjolla toinenkin jäykkävartinen vaihtoehto. Ei minulla siitä kuuppa mennyt nurin, vaan ymmärsin sittenkin olevani enemmän raikkaan suihkun kuin hikisen löylyn tarpeessa.

Samalla löylyhuoneen ovenavauksella sisään harppoi punttisalilla itsensä muhkuraiseksi lihassäiliöksi pumpannut paksuniska. En ehtinyt edes suihkuun astua, kun saunasta kajahti vihainen mitä vittua -huuto. Mielessäni vilisi kaksi vaihtoehtoa. 1) Elettiin 80-luvun alkua, ja aika ei vaan ollut vielä kypsä näin jyrkässä kulmassa tapahtuviin miesten saunavuoroihin. 2) Lihakaappi oli vanhemman miehen kumppani, ja olin aiheuttanut suuresta väärinkäsityksestä kasvaneen mustasukkaisuusdraaman.

Kokemuksestani kuultuaan poikani olivat kahtena suurena kysymysmerkkinä ja vinkuivat saada tietää, mitä tapahtui seuraavaksi. Koska saunasta ei kuulunut enää mitään, veikkaan sovinnollista vaihtoehto kakkosta.

MAINOS Jos vaan maistuu, niin kaikki äänikirjani sekä podcast-sarjani ovat nyt kuunneltavissa täältä. Kuukauden ilmainen maistelusessio, olkaa hyvät!