Aamulypsy murrosiässä

Jaa artikkeli

Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelma täyttää mureat 15 vuotta, minkä kunniaksi kanavan ohjelmapäällikkö Sami Virtanen pyysi minua muistelemaan omia kokemuksiani tämän nyt jo teini-ikään ehtineen ohjelman historian ajalta. Ensin ajattelin koota sikermän hulluimpia sekoiluita, joissa olin tavalla tai toisella ollut mukana, mutta yhteistä kelanauhaa rullatessani yllätyin, miten paljon omakin elämäni oli ehtinyt muuttua ohjelman olemassaolon aikana.

Aamulypsyn parkaistessa ensimmäisen huutonsa syksyllä 2006 minunkin sylissäni oli puolivuotias pienokainen, järjestyksessään neljäs. Oman perheeni pääluku oli siis tullut täyteen, kun aloin tehdä säännöllisen epäsäännöllisiä viikoittaisia lypsyvierailuitani. Kahvihetki-nimisessä osiossa leukailimme Jaajon kanssa milloin mistäkin aiheesta. Parhaimmillaan keskustelut kasvoivat hervottomiksi verbaali-ilotulituksiksi, ja esimerkiksi tarina Sidoste-sukista taitaa edelleen löytyä netin syntisestä maailmasta. Mutta toki joukossa oli myös paljon sellaista jorinaa, josta nyt ainakin yrittäisin antaa itselleni isällistä tukkapöllyä ja kuiskaisin korvaani, että olisit taatusti pystynyt parempaankin.

Aamulypsyn kahden ensimmäisen vuoden aikana alkoholilla oli vielä elämässäni surullinen sivurooli, joka kuului valitettavasti myös monissa aihevalinnoissa. Niistä ei paljon mitään pois tislailtu, ja voin vannoa, että jos tekisimme tänä päivänä samalla tavalla ohjelmaa, emme ehtisi kuin juosta Julkisen sanan neuvostossa kuulemassa kunniamme katoamisesta. Silloin oli silloin, ja nyt on nyt. Onneksi.

Aamulypsyä ja minun kirjojani yhdistää yksi asia. Ne jakavat voimakkaasti ihmisten mielipiteitä. Itse asiassa äänekkäimmät kritisoijat muistuttavat nykyisiä netin raivopäitä, jotka huutavat kurkku suorana vaikkapa rokotteiden tuhovoimasta, mutta eivät ole koskaan suostuneet lukemaan riviäkään niistä julkaistuista tutkimuksista. Toisin kuin monet somekriitikot väittävät, Aamulypsyssä, kuten kirjoissanikin, on paljon muutakin kuin vain väsynyttä alapääläppää, josta molempia on erityisesti syytetty.

Omia Aamulypsy-suosikkejani olivat muun muassa ohjelmaan säännöllisesti soittaneet Kerttu-täti sekä rekkakuski Sika-Topi, jotka antoivat oman pikantin lisämausteensa perusohjelmaan. Nykyään Ilkka Ihamäen luoma Hovimuusikko Ilkka laulaa lurauttelee ohjelmassa nerokkaan tarkasti ajankohtaisilla aiheilla uusiosanoitettuja tuttuja biisejä. Näissä lisäelementeissä on sitä jotain, millä puheeseen perustuva ohjelma saa lisää terävyyttä säihkeeseensä.

Tein ensimmäisen radio-ohjelmani yli 35 vuotta sitten, ja voin vannoa, että radio-ohjelmien ympärillä oleva maailma on muuttunut moninkertaisesti viimeisten viidentoista vuoden aikana. 80-luvulla radiourani ollessa vasta alussa sain usein kiukkuista palautetta, jos erehdyin turisemaan biisin päälle, koska silloin kotona c-kasetilleen ohjelmastani suosikkibiisiään äänittävä menetti mahdollisuutensa saada ilmaista herkkua. Nyt yhden hipaisun päässä ovat YouTube ja Spotify, joissa on käytännössä koko maailman musiikkitarjonta maksuttomilla tarjottimilla, ja jos on puolestaan koukussa suosikkiohjelmansa puheosuuksiin, niin niiden parhaita paloja voi kuunnella podcasteiksi puristettuina briketteinä silloin kun itselle sopii.

Aamulypsy on radiomaailman kummajainen, ja voin ylpeydellä sanoa olleeni siinä aikanaan omalla pienellä panoksellani mukana. Viime vuosina enää vain maailmalta kaiken maailman äänikirjeitä lähettelevänä pappana, mutta niitäkin tehdessä olen pitänyt aamulypsymäisenä johtoajatuksena, että voi kunpa tällä saisi aikaan edes pienen hymyn jonkun huulille.

X