Amsterdamilainen namusetä

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tavallaan oli ihan piristävääkin päätyä keväällä 2020 parin vuoden täydelliseen matkustuskarenssiin, jonka aikana etäisin matkakohteeni kotoamme Tuusulasta oli Helsinki, sillä olinhan sitä ennen asunut seitsemän vuotta pötköön ulkomailla. Nyt oli kuitenkin tullut aika panna piste kotibunkkerissa lymyilylle, kaivaa passi esiin ja painua avomielisyydestä kuuluisaan Amsterdamiin tutustumaan tulevan teokseni tapahtumapaikkoihin.

Jännitin vain yhtä asiaa. En kuitenkaan sitä, että tukkiiko potentiaalinen jännityskakkani lentokoneen vessan, vaan miten henkeä salpaava kokemus maski naamalla lentäminen olisi kaltaiselleni hengitysrajoitteiselle. Ilokseni se osoittautui tällaiselle vanhalle huohottajalle lopuksi vain yhdeksi suihkaukseksi inhalaattorista. Vaimoni oli läähättämiseni sijaan kiinnostunut sääennusteista ja miettinyt, pitäisikö minun kuitenkin ottaa mukaani sortsit. Kyllähän keväinen plus kuusitoista astetta on suomalaiselle turrelle jo hirmuhelle, mutta tutisevassa totuudessa pysyäkseni olisin joutunut oitis hankkimaan sortseihini lisäpuntit, sillä Atlantilta puhaltanut tuuli pieksi painamaan pipoa vain syvemmälle päähän, vaikka lämpömittari olisi kiehunut tulipunaisena.

Olin jo Suomessa skrollanut netin ylösalaisin metsästäessäni vierailukohteista, joissa olisi sopivaa epäsopivuutta. Ei liene kummoinenkaan yllätys, että päädyin De Wallenille, legendaariselle punaisten lyhtyjen alueelle, jossa olin käynyt edellisen ja ainoan kerran 14 vuotta sitten. Sen mitä vaimoni kädenpuristuksen aiheuttamien kyynelten läpi ehdin kapeilla kujilla nähdä, jokainen näyteikkuna oli silloin naisitettu. Nyt suurimassa osassa tyhjistä kopeista oli lappu, jolla etsittiin vuokralaista.

Jututin surinamilaista, mutta ikänsä Hollannissa asunutta Uber-kuljettajaa, joka kertoi yhden kopin vuokran olevan jopa 250 euroa vuorokaudessa. Jotta saisi jonkinlaisen käsityksen alueen vuokratasosta, niin vastaavalla summalla saisi Helsingin upeimmalta alueelta Ullanlinnasta 300 neliöisen ja kahdeksan huonetta sisältävän saunallisen kattohuoneiston kuin De Wallenista muutaman neliön spermalle ja kannabikselle haisevan ikkunallisen kellarikopin. Kuten sanotaan, kaikelle on hintansa.

Olin kaavaillut yhdeksi opukseni tapahtumapaikaksi hotellia, jonne päästäkseni tarvitsin Uber-kyytiä. Kulkupelin takapenkille könyttyäni kuljettaja kääntyi puoleeni ja varmisti: ”Juha, Rusland?” Nimen myönsin, mutta kiistin kiivaasti kaikki yhteyteni Venäjään ja julistin olevani jokaiselta sairaalta solultani supisuomalainen. Kuljettajaa reaktioni lähinnä hymyilytti ja hän tarkensi kysymystään, että olihan yhteisen matkamme päämäärä edelleen osoitteessa Rusland sijaitseva hotelli.

Perillä köpöttelin kadunkulmaan tarkistamaan, oliko paikka todella nimensä veroinen. Myös Hollannissa kansa oli puolensa valinnut ja Rusland-sanan päälle oli vedetty sinikeltainen tarra, jossa luki vapaasti suomennettuna: Jos tämä katu seisoo Ukrainan puolella, me kaikki seisomme, ja sen vieressä oli Punaisen ristin QR-koodi. Kuten sanotaan, kaikelle on hintansa.

Muutaman päivän visiitilläni Amsterdamissa ja etenkin sen monenkirjavissa lähiöissä sain kuin sainkin hankittua verratonta materiaalia kirjaani. Työtäni helpotti sekin, että Hollannissa on rajattoman vapaa suhtautuminen kannabiksen käyttöön, minkä vuoksi minun ei juurikaan tarvitse lisäillä omiani tekstiini. Vaikka kirjasin vain sellaisenaan ylös kaiken näkemäni ja kuulemani, teksti istuu tarinaani kuin räjähtävän orgasmin kestävä kondomi.

Ilmeisesti minullekin olisi ollut varattuna pala tämän huumaavan kaupungin vieraanvaraisuudesta, sillä mennessäni ostamaan hotelliani vastapäätä olevasta kioskista pussillisen pähkinöitä, sain hippihenkiseltä kioskinsedältä kaupan päälle vihreän tikkarin ja viipaleen kioskin setien ihan omilla pikkukätösillään tekemästään kakusta ja pyynnön tulla seuraavana päivänä uudestaan, mikäli kakku tai nekku kolahtaisi. Pähkinöistä namusetä ei maininnut sanallakaan, mutta kuten sanotaan, kaikelle on hintansa.

X