El señor Fitness – ja miten sellaiseksi tullaan halvaantumatta

Jaa kaverilleTilaa Seura

Olin jo joitakin kuukausia vannonut kehonpainoharjoittelun nimeen – ottanut ulkona mittaa leuanvetotangosta ja tikkaillut punnerruksia naama syvällä espanjalaisessa savessa – kun hyytävät talven tuulet alkoivat piestä hauraita lyyrikon luitani ja saivat kuntoilukärpäsen pureman tulehtumaan äkillisesti. Oli tullut aika tarrata vaimoni jumppakassin kahvaan kiinni ja raahautua hänen perässään kuntosalille, koska siellä hohkasi sauna.

En halunnut itselleni vieläkin hullumman mainetta kuin se, jota jo kroonisesti retuutan mukanani, eli en mennyt kuntosalille vain luikahtaakseni hytisevänä nakupellenä saunanlauteille, vaan aloin treenata tällaiselle vanhemmalle herrasmiehelle sopivalla ohjelmalla. En enää haaveile pomppuratamaisesta sikspäkistä, vaan haluan pitää ruotoni suunnilleen samassa asennossa, millaisessa se esiteltiin minulle koulun biologiankirjoissa 70-luvulla.

Luonteelleni tyypillisesti aloitin uuden ohjelman aivan liian suurella innolla suhteessa käytettävissä olevaan voimaan ja liikkuvuuteen, joten sain veivattua alaselkäni sellaiseksi šikaaniksi, että ilman ammattilaisen ojennusta en kävelisi metriäkään päälaki aurinkoon tähdättynä. Pahaksi onnekseni luottofysioterapeuttini oli lomalla, joten olin keinonahkasohvan ja särkylääkeaskin välissä. Riskinä kun oli, että päätyisin sellaisen ”ammattilaisen” kynsiin, jonka hoito ei vapauttaisi minua selkäkivuista vaan ainoastaan elinikäisestä parkkiongelmasta, kun saisin virallisen luvan kanssa alkaa pysäköidä INVA-ruutuun.

Kuten yleensä, vaimollani oli ratkaisu ongelmaan. Hän komensi minut selaamaan vanhoja hyväntekeväisyyskirjojani, koska hänen muistinsa mukaan olin ennenkin ollut tässä samassa jamassa ja kirjoittanut aiheesta. Ja kuten aina, hän oli oikeassa.

Löysin itseni yhdeksän vuoden takaa tismalleen samasta kunnosta. Olimme olleet Kataloniassa, ja sielläkin olin kolhinut kuntosalilla selkääni, mutta en ollut löytänyt kuin espanjaa katalonialaisella korostuksella hablaavia parantajia. 
Ihmisen selkärangan ja niskan niksauttelu on kuitenkin sen verran riskialtista hommaa, että kielimuurin yli kurkottelun sijaan olin ryöminyt nettikahvilaan ja alkanut etsiä tietoa selkärangan omatoimisesta oikomisesta. Samalla tajusin, että yhdeksässä vuodessa olen sentään jonkin verran viisastunut, sillä tällä kertaa en kaivautunut voimailijoiden keskustelupalstalle, jossa tuolloin ruotoa oikaistiin muun muassa näin: ”Mulla ainaski toimii, kun työnnän rinnan ihan perkeleen pulleeks ja sit painan vaikka väkisten leuan rintaan ja sit alan runttaan olkapäitä niinku takakautta alas ja voi vittu kun rusahtaa mahtavasti niskasta perseeseen asti koko ruoto auki. Tän mä teen joka aamu.
”
Ihan aiheesta seuraavalla rivillä joku kysyi: ”Asut sä vittu jossain henkilöautossa?”

Olin sisukkaasti jatkanut keskustelupalstalla rullailua siinä uskossa, että löytäisin myös sellaisen ohjeen, josta ei seuraisi Notre Damen kellonsoittajan ryhtiä. Seuraava ohje kuului näin: ”Yx hieroja heitti mulle loistavan neuvon, miten rintarangan saa naksautettua auki. Vedä vaikka jeesusteipillä kaks tennispalloa yhteen ja aseta ne silleen, et ne on selkärangan molemmin puolin, ja sit paina selkä niitä karvakuulia vasten. Sit oo hetki ihan paikallas ja yhtäkkiä käännätkin päätäs voimakkaasti joko oikealle tai vasemmalle, riippuen siitä kumpi puoli on kipeenä, ja pitäis auttaa. Mut kokeile tätä sit omalla vastuulla… ;-)”

Edelleen jaksan ihmetellä, mitä tuollaisen ohjeen perässä tekee hymiö. Enää olisi puuttunut, että hän olisi vielä perään kysynyt, mitä Juice sanoi kun sai Espanjassa orgasmin mieshierojan käsittelyssä. Juan Koski, here I come.

MAINOS Nyt saat kuukauden ajan tutustua ilmaiseksi Storytelin laajaan ääni- ja sähkökirjavalikoimaan. Sieltä löytyvät myös kaikki Juha Vuorisen e-kirjat ja kiihtyvään tahtiin uusia äänikirjoja. Tästä saat ILMAISEN KUUKAUDEN

X