Et itkeä saa Andalusia
Tunnustin jo Ennenkuulumaton matkapäiväkirja -opuksessani, että istuisin täydellisesti Ricky Gervaisin luomaan An Idiot Abroad -tv-sarjaan, koska imen ulkomaanturneillani magneetin lailla tragikoomisia kokemuksia elämääni. Yleensä pahin koettelemusten myrsky on hotkaissut minut kieputtavaan silmäänsä siinä vaiheessa, kun olen ollut vaihtamassa maata tai paikkakuntaa, eikä tämäkään kerta suonut minulle poikkeusta. Seuraavaksi tapasmainen makupala Andalusian läksiäisistäni.
Tämänkertainen soppa oli läikähtää syliini, kun ryhdyin etsimään jäljellä oleviksi ulkomaankomennuspäivikseni vuokrakärryä. Viimeisin majapaikkamme ei sijainnut lähelläkään turistirysiä, ja kun lomasesongin alkamiseenkin oli vielä viikkoja, odotin saavani hyvinkin huokean tarjouksen vuokraamosta. Aloitin vonkauskierrokseni mielestäni erittäin täsmällisellä kysymyksellä: mikä on halvin mahdollinen neljällä pyörällä liikkuva kulkuneuvonne? Ensimmäinen virkailija tarjosi Fiat 500:sta viideksi päiväksi vähän alle tonnilla, joka oli melko rasvamonttuinen hinta, sillä heidän nettisivuillaan samaa kotteroa tyrkytettiin muutamalla satasella. Mainittuani asiasta virkailija muistutti, että netissä oleva hinta pitää aina tarkistaa soittamalla toimipisteeseen. Olisi siis ehkä kannattanut soittaa eikä mennä käymään.
Tarvitsemalleni ajankohdalle kylässämme oli menopelejä tarjolla vain kahdessa paikassa, joten köpöttelin kiltisti toiseen putiikkiin. Siellä minua odotti törmäys uuteen odottamattomaan maksumuuriin. En kuulemma kauhean kokoisena giganttina mahtuisi paikan huokeimpaan kotteroon sisään, mutta sijoittamalla vaivaiset 20 euroa lisää pääsisin huristelemaan herroina Ford Fiestan puikoissa.
Kun parin päivän päästä noudin autoa, juhlatunnelman pilasi tieto, ettei meillä olisikaan aihetta minkään laatuiseen fiestaan, koska minun tulisi kömpiä vielä halvintakin vaihtoehtoa pienempään koteloon. Ei se kai mikään mopoauto ollut, sillä siinä oli ihan oikean auton rekisterikilvet, mutta kokoluokka oli parimetriselle viikingille tragikoominen. Vuokra-auton kutistuminen ei kuitenkaan vaikuttanut hintaan, vaan sain maksaa mikroautosta saman taksan, kuin siitä mystisestä isommasta Fiestasta, jollaista en ollut koskaan nähnyt autovuokraamon rivissä, vaikka joka päivä lenkeilläni toimiston ohitse taapersinkin.
Kuin matkavihon viimeisen sivun viimeisenä pisteenä porhalsin auton saatuani viemään ylimääräisiä vaatteitamme avustusjärjestön keräysastiaan. Pudoteltuani muutaman kassillisen kelpo kuteita pönttöön olin palaamassa miniautolleni, kun jokin vaisto vislasi korvani juuressa, että vilkaisepas hujoppi vielä sinne keräyslaatikon suuntaan. Kokonsa puolesta autooni täydellisesti istuva pikkuruinen ukko oli juuri kiipeämässä tonkimaan tuoreita aarteita, sillä seurauksella, että yhtäkkiä koko äijä tipahti aukosta muhkeaan metallisäilöön kuin kolikko säästöpossuun. Kumisevaa mölyä kuunnellessani en oikein tiennyt mitä sanoa, kun en tiedä, miten sanotaan espanjaksi, onhan sulla kaikki siellä ihan ok?