Eukkokulta kävi vagushermoon
Täällä Espanjassa kiehnää nyt kolmea erilaista flunssaa ja ties kuinka monta koronaviruksen muunnosta. On se uusi kinkkinen versio, joka on lähtenyt liikkeelle Yhdysvalloista, ja vähemmän kinkkinen, josta voi vain toivoa, että kuhan nyt ei olis mikään Wuhan kakkonen.
Toivuttuani ensimmäisestä A-viruksesta ja saatuani luvan käydä näyttämässä makuuvaivojani hierojalle hän iski hoitopöytään kylmägeelipussiakin jäätävämmän tuomion. Olen niin stressaantunut, että minun pitäisi saada vagushermoni aktivoitumaan. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta hermosta tai siitä, että sellainen vieläpä sijaitsisi jossain päin jumalaista vartaloani. Asunnollemme päästyäni ryhdyinkin heti raivaamaan nettiviidakkoa saadakseni vähemmän hermostuttavaa tietoa tästä hermosta.
Lapsesta asti kroonisesti luulosairaana tunnistin itsessäni oitis kaikki mahdolliset ja mahdottomat huonosti toimivan vagushermon vaivat ja aloin ahmia kotikonsteja sen aktivoimiseksi. Yksi kiinnostavimmista oli kielen pyörittäminen huulilla, mutta sitäkin tehokkaampi niksi olisi suuteleminen. Lähetin siis rouva Vuoriselle hedelmällisimmän kutsuhuutoni makkaristamme loihtimaani hoitohuoneeseen ja ilmoitin, että nyt kultsipuppelsonin olisi aika käydä mun hermoon, ja painoin huuleni terapeuttisen hellästi hänen huulilleen.
Ei se panemiseksi mennyt eikä onneksi vastaan panemiseksikaan, mutta hämmentynyt vagushermoni elvyttäjä varmasti mietti, yritinkö siementää hänet kantamaan vielä kerran rakkauteni hedelmää kuukausitolkulla sisällään, mutta mielessäni oli vain ja ainoastaan stressitön elämä.
Myönnän mielialani kohentuneen monella lipaisulla, mutta onni ei ollut pitkäaikaista, sillä seuraavana aamuyönä heräsin vierestäni kuuluvaan aivasteluun ja köhimiseen, joka muuttui päivän valjettua kunnon yskäksi. Lisäksi enää vain vaivoin korvalla kuultavaa kähinää aikaansaava vaimoni alkoi vaania minua kuin Katiska kakkosen syyttäjä saadakseen selville, pidättelinkö minäkin yskää ja olinko pähkähullulla suutelumaratonillani tartuttanut häneen jonkin viheliäisen viruksen.
Jo samana iltapäivänä minunkin kärsäni alkoi kutista kuin sinne olisi tungettu pesällinen satiaisia samalla, kun hirveät yskänpuuskat huojuttivat parimetristä ruotoani. Iltaa kohden mukaan roiskahti vielä toinenkin pää. Se ei kutissut, mutta alkoi vuotaa kuin hanaviinitonkka.
Pinkaisin jalat ristissä andalusialaiseen apteekkiin pyytämään ensiapupakkausta vaivoihimme. Vuotavan nokkani eteen iskettiin yhdistelmälääke, jolla hoituisi kuulemma sekä yskä, vuotava nokka että lihassärky. Kerroin tarvitsevani toiseenkin päähäni tropit, mutta en missään nimessä halunnut yhdistelmälääkettä, joka tukkisi virtsaputkenikin. Noukkiessaan ripulilääkerasiaa hyllystä farmaseutti kertoi, että hänelläkin oli juuri alkamassa flunssa. Kuvittelin olevani huomaavainen maahanmuuttaja, kun avasin saamani flunssalääkepaketin ja tyrkytin apteekkarille yhtä veteen sekoitettavaa pussia. Hän kieltäytyi jyrkästi juomasta kuormasta. Apteekista lähtiessäni tukkoisessa päässäni kieppui yksi kysymys: Millaista lääkettä olin mahtanut ostaa, kun edes henkilökunta ei suostunut sitä käyttämään?
Kotiin päästyäni etsin uudestaan netistä löytämäni ohjeet vagushermon aktivoimiseen, sillä yksi asia oli varmaa. Tartuttamani taudin kellistämän rouvanikin vagushermo oli nyt katkeamispisteessä. Näillä keuhkoilla ei ollut mitään asiaa alkaa edes yrittää tehdä minkäänlaisia hengitysharjoituksia, joten poimin listan viimeisen vinkin. Hoito-ohje oli kuitenkin sen verran rankka, että lähetin sen varmuuden vuoksi toisesta huoneesta tekstiviestinä: Milloin olet viimeksi nauranut sydämesi pohjasta? Muistat varmaan, kuinka hyvältä olo tuntuu kunnon naurukohtauksen jälkeen. Höpsöttely ja hulluttelu sallittu!
Makuuhuoneestamme suorastaan huutanut hiljaisuus tuntui kuin kehoani olisi lyöty halkaisukirveellä juuri siihen kohtaan, jossa mahdollisesti sijaitsee vagushermon kaikkein paksuin kohta. Että sen pituinen vagushermo se.