G-pistevoimat

Väitetään, että mies kun tulee tiettyyn ikään, niin eihän sillä pelaa mikään. Kaikeksi onneksi tässä asiassa tasa-arvo on valtuuttanut myös kanssani samaa vuosimallia edustavan vaimoni kärsimään samoista orastavan vanhuuden vaivoista, jotka minuakin öisin valvottavat. Oikeastaan se on outoa, sillä ikäisiksemme vilistämme kuin kaksi kärppää, ja helposti voisi kuvitella että olisimme ruostumaton teräsvaari ja -mummo, joilla eivät nivelet kitisisi. Omaa itsepäisyyttämme välineurheilemme enemmän kuin mihin rypistyvät vartalomme taipuvat, ja sitten ollaankin jäätynyt olkapää tulessa repimässä ammattiauttajan ovenkahvaa.

Viimeksi vaimoni joutui hoitoon sänkyvaivojen takia. Vuokraemäntämme nimittäin hankki meille sellaisen parisängyn, jossa ei ole vesisängyn mukavuuksia mutta kaikki sen haitat. Se ei ole syleilevän pehmeä vaan sellainen lötkö, että kun eukkokultani kimpoaa keskellä yötä hieromaan puutunutta sorkkaansa, minä palaan nuoruusvuosieni myrskyäville Ruotsin-risteilyille. Meinaa laatta lentää, kun koko sänky huojuu kuin kumipatja vesipuisto Serenan vesiliukumäessä.

Saadakseni ruumiini lisäksi mielelleni rauhan lähetin siis tuon käpälänsä yöhierojan fysioterapeutille. Odotushuoneessa hän oli naulannut huomionsa edelliseen asiakkaaseen, pieneen ja kumaraan mummoon, ja kysynyt lihaksikkaalta hoitajalta, miten tuollaisia hauraita vanhuksia voi hoitaa, etteivät ne vallan käsiin murene. Käsi mummulla olikin ollut vaivana, ja vielä erikoisella tavalla. Kun hänen piti suoristaa käpälänsä, se napsahti välittömästi takaisin koukkuun. Siis vähän kuin paristokäyttöisellä Kippari-Kallella. Viidenkympin vedenjakajan ylittänyt vaimoni huolestui, että ei kai tuollainen koukistelu ole kovinkin yleistä. Ei se kuulemma sentään mikään vanhuuden vakiovaruste ole, mutta kaikenlaista vastaavaa saattaisi olla odotettavissa. Pientä aasinsiltaa pitkin vaimoni olisi päässyt tuosta kätevästi minuun, mutta hienotunteisesti hän jätti minun vanhuudenvaivani suoristelematta.

Koukkukäsimummun tarinan kuultuani minua jäi vaivaamaan, mihin ihmeen varttuneiden naisten palvelimoon olin vaimoni oikein lähettänyt. Hän myös kertoi, että hoitopöydällä vatsallaan maatessaan hän oli aina tuntenut, milloin hoitaja oli käyttänyt vain toista parantavaa tassuaan, koska toinen oli elehtinyt, miten mummujen käsivarret toimivat silloin kun ne eivät toimi. Mitä se hierojan toinen käsi ikinä tekikin, sitä ei vaimoni tiedä, koska hänen kasvonsa olivat dipattuna siihen hierontapöydän reikään. Tai näin hän sen minulle kertoi.

Mutta ovat minunkin uralleni joskus omituisen fyssarin käpälät pysähtyneet. Nuorena miehenä olin päätynyt hoitoon kaverini suosittelemalle alan ammattilaiselle. Kesken hoidon hän alkoi kääriä housujani alas ja selittää vakuuttavalla äänellä, että peräaukossani olevaa triggeripistettä painamalla hän saisi laukaistuksi kipujani. Olin tuolloin päässyt jo muutaman kerran hajulle yhdestä g-pisteestä, mutta kahden geen etsiminen omasta pyrstöstäni ei tullut kuuloonkaan, vaikka fyssari kuinka vakuutti että hän ne löytäisi. Painoin siis jyrkän pisteen tällaiselle hoitomuodolle. Fyssari antoi triggeripisteeni olla ja jatkoi parantamistani muun muassa rusauttelemalla niskaani ja hoidon lopuksi hän asettui taakseni ja löi varoittamatta kämmensyrjillään sellaiset pommit molempiin hartioihini, että sain kaksi päivää kestäneen repivän päänsäryn.

Koska tuolloin olin vielä täynnä sekä itseäni että testosteronia, halusin maksaa fyssarille potut kiehuvalla ranskalaisten keitinöljyllä ja ostin yhdelle hullulle automaalarikaverilleni lahjakortin tähän hoitolaan. Kun fyssari oli ehdottanut maalarimestarille peräaukon triggeröintiä ja lopettanut tuonkin hoidon samanlaisella yllätysiskulla kuin minunkin, osat vaihtuivat äkkiä ja myös fyssarin pää oli kipeä lyönnin jälkeen ja minä sain maalarilta viestin, ettei minullakaan olisi enää asiaa kyseiseen hoitopaikkaan.

Tapahtuma-aikaan, 80-luvun puolivälissä, minun piti pelkän taskupeilin varassa tarkistaa, onko peräaukossani muka jotain pisteitä. Nyt tätä kirjoittaessani olen netin ansiosta sivistyneempi. Jos sinä, minua ja hullua automaalariystävääni hoitanut fyssari vielä elät ja satut lukemaan tämän, niin pyydän mitä syvimmin anteeksi. Silti vierastan edelleenkin ehdottamaasi hoitomuotoa, sillä tiedän että triggeripisteitä voi hieroa paikasta riippuen joko käsillä, polvilla tai kyynärpäillä. Omilla tai toisen. Pahoin pelkään, että taivun siihen nykyään vieläkin huonommin kuin silloin nuorena, vetreänä ja vasta g-pisteiden makuun päässeenä.

MAINOS Nyt voit tilata Juha Vuorisen uutuuspokkarin Marpellan miljartööri-iskä ja saat siihen samalla Vuorisen omilla pienillä kätösillä rustaamaan omistuskirjoituksen. Ennakkotilaajat saavat kirjansa jo huhtikuussa! Tilaa tästä!