(Päivitetty: )
Teksti:
Juha Vuorinen

Piipahdin taas vaihteeksi Espanjan suomalaisgetossa Fuengirolassa. Odottelin vaimoani ostoskeskuksen parkkipaikalla, kun paikalle tassutteli kaksi eläkeikäistä suomalaisukkoa. Ilman kuulokojettakin olisin kuullut seuraavan kovalla äänellä kajautetun kommentin, jossa suomalainen höyläämättömyys törmäsi paikalliskulttuuriin. ”On se perkele kun täällä joutuu halailemaan ventovieraita ihmisiä ja saatana vielä golfkentällä.” En ole eläessäni huitonut mailoineni yhdelläkään golfreiällä, joten en tunne kaikkia pelietikettejä, mutta sen sijaan olen aina ollut kovin poskeenotettu jokaisesta saamastani espanjalaisesta poskipususta.

Eivät kaikki espanjalaisetkaan sentään ole poskenpehmoisia pusuttelijoita, vaan on heissäkin rosoisempia kimpaleita. Näin pätkän paikallisesta Viidakon selviytyjät -ohjelmasta, jossa yksi auringon paahtama, bodattu kuparinahka kimpaantui ja raivosi suu juuri nielaistun madon vaahdossa: ”Nyt vittu oikeaa ruokaa tai mä tapan jonkun!” Viidakon villi veikkaukseni on, että seuraavalla jaksolla oli ennätysmäärä katsojia.

Olen onnistunut haalimaan ystävikseni tukun valloittavan ihania espanjalaisia, ja mikä kummallisinta, suurin osa heistä on minua parikymmentä vuotta nuorempia. Viljelemäni huumori osuu samalle tapaslautaselle etenkin kolmekymppisten espanjalaismiesten kanssa. He eivät suinkaan ole mitään sivistymättömiä alapäähuumorin harrastajia, vaan päinvastoin he esimerkiksi kantavat aitoa huolta suurvaltojen sekoboltsipäämiesten harjoittamasta politiikasta ja asennevammaisuudesta. Osaavat he nauraa myös oman maansa takapajuisuuksille. Yksi kavereistani kertoi olleensa pienessä baarissa nauttimassa siestapalaa, kun hänen vieressään istunut vanhempi ukko oli napannut tiskillä olleesta kulhosta hammastikun ja alkanut kaivella sillä chorizonriekaleita tupakan nokeamien hampaittensa väleistä. Nuohottuaan jokaisen nokimustan kolon hän oli kierrättänyt ruskeaksi tahnaantuneen tikun takaisin kulhoon. Kun kaverini oli kysynyt ukolta, miksi tämä niin teki, ukko oli vastannut hölmistyneenä: ”Etkö ole kuullut ilmastonmuutoksesta?” Tällä ekoteolla hän siis halusi kantaa nikotiinille ja chilimakkaralle maistuvan kortensa maailman metsiä suojelevaan kekoon.

En ole vieläkään oppinut kuin punastuttavan vähän espanjaa, koska työskentelen suomeksi ja koska lähes kaikki täkäläiset ystävyyssuhteeni hoituvat englanniksi. Toki espanjalaiset ystäväni ovat parhaansa mukaan yrittäneet opettaa minulle kieltään, mutta sille sanastolle olisi käyttöä vain vankiloissa. Tämä taito ei muuten katso ikää, sillä myös lapseni tiputtelevat espanjankielisiä rivouksia suustaan varsin luontevasti. Yksi makupala on supersuositusta Narcos-sarjasta koko maailman huulille levinnyt hijo de puta. Hijo tarkoittaa poikaa ja puta huoraa. Ilmaus siis osuu varmaankin aika lähelle kotoista huoranpenikkaamme. Minä opin sen yhdellä pitkällä automatkalla, kun poikani alkoivat nujakoida takapenkillä, ja lopulta toinen ärjäisi veljelleen: ”Hijo de puta!” Autossa tuli hiirenhiljaista, kunnes takapenkiltä kuului rouva Vuoriselle esitetty anova pyyntö: ”Anteeksi äiti, en mä tarkoittanut sitä niinku oikeesti.”

Vaimoni opiskelee espanjaa jo kolmatta vuotta, ja hän halusi opettaa minulle, miten erottaa feminiininen ja maskuliininen sana toisistaan. Espanjassa pitää aina tietää, tuleeko sanan eteen artikkeleista la vai el. Yleensä a-kirjaimeen päättyvä sana on feminiininen ja e-kirjaimeen päättyvä sana maskuliininen. Mutta on muutama poikkeus, joissa a-kirjaimeen päättyvän sanan eteen tuleekin el. Tiettyjen sanojen kohdalla se on kuulemma erityisen helppo muistaa. El hombre, el problema. Ensimmäinen sanoista tarkoittaa miestä, jälkimmäinen ongelmaa. ¡Olé! siinä sitten mies.

X