Ihan vähän jäi hampaankoloon
Olen kuluneena talvena, jos sitä nyt talveksi voi Etelä-Suomen osalta kutsua, ihmetellyt iltapäivälehtien ahkeraa raportointia Aurinkorannikolla talvehtivista suomalaisista. Pahimmillaan tai parhaimmillaan lämpötilat ovat huidelleet Suomessa ja Andalusiassa samoissa lukemissa, vaikka luotisuoraa etäisyyttä on noin 3 500 kilometriä. Siinä ei paljon voi Costa del Solin käristämää lämpöä hehkutella.
Jutut olivat muutenkin yhtä kahtiajakoisia kuin tämän talven säät. Jotkut täällä Aurinkorannikolla talven taittamista kokeilleet kehuivat kokemuksen olleen paras ikinä, ja toiset taas kokivat täällä jotakin sellaista, joka sai heidät hyppäämään kiireesti villahousuihin ja palaamaan pikimmiten takaisin tuttuun ja turvalliseen härmään. Ymmärrän jälkimmäisiä, sillä jos kohdalle osuu vaikkapa aito espanjalainen asiakaspalvelukokemus, niin kyllä siinä tulee äkkiä niin äitiä kuin sen maatakin ikävä. Tässä pari tuoretta makupalaa purtavaksi omasta sattumusten laaristani.
Itse asiassa kaikki alkoi juurikin puremisesta, ja vielä tarkemmin smoothien jauhamisesta. Rouvani mättää terveyspirtelöihinsä erilaisia marjoja ja sellaista ihmeainetta kuin chian siemeniä. Ne ovatkin yksiä pikkuperkeleitä, ellei niitä liota tarpeeksi kauan. Ja minähän en mitään liottele, vaan menin nytkin suoraan asiaan ja kulautin kannusta itselleni kunnon taikajuoma-annoksen. Siitä alkoi kolme päivää kestänyt tonkiminen, kun joko chian tai sitten jonkin marjan siemen veti taskuparkkiin kahden hampaani väliin. Yritin kaivella sitä hammastikuilla ja pyöritellä hampaissa kieltä kuin lennonopettaja potkuria, mutta mikään ei auttanut. Koska kyseessä oli suuni, en todellakaan aikonut antaa siemenen mädäntyä sinne.
En tiedä onko se hyvä vai huono merkki, jos saa välittömästi ajan hammaslääkärille. Sehän kertoo myös siitä, ettei siellä ole lainkaan asiakkaita. Sinne kuitenkin painelin kieli poskessa mongertamaan vaivaani. Nopea vilkaisu purukalustooni, ja sain lupauksen, että samaan hintaan louhittaisiin myös hammaskiveni helvettiin. Se pahin kivi oli kuitenkin siellä hampaitteni välissä, ja se olikin tiukassa. Viimein sieltä sinkosi kielelleni jotain, joka tosin oli aivan liian iso ollakseen siemen, mutta annoin asian olla, sillä nythän vaiva oli hoidettu.
Autoon päästyäni huomasin, että nyt puolestaan etuhampaitteni välissä oli jotain vielä tiukemmin jumissa kuin se siemen siellä takahampaiden kolossa. Palasin yhtenä siemensyöksynä raportoimaan uudesta vaivastani. Jotain sieltäkin kairattiin pois, ja minut passitettiin uudestaan kotimatkalle. Parkkipaikalla kokeilin kielelläni sitä alkuperäistä siemenvakoa, ja kielihän upposi syvälle kuin uurna hautaan. Siemenen mukana oli kaiverrettu irti myös pala hampaastani. Ja taas takaisin pötkölleen siihen kidutuspenkkiin. Menin siis pyytämään, että minulta kaivettaisiin yksi vitun siemen kahden hampaan välistä, mutta päädyinkin hammaskiven ja yhden hampaanpalan poistoon. Kalustoni piti nyt porata kuntoon. Vahinkoja sattuu, mutta niin sattuu myös poraaminen ilman puudutusta. Sain ne molemmat.
Samalle sairaalle päivälle osui vielä asuntomme ilmalämpöpumpun huolto. En tiedä sellaista krapulapaskaa, joka haisisi yhtä karsealle kuin se löyhy, jota tuo pahanilmanlintu olohuoneeseemme hönki. Monien mutkien jälkeen meille saapui terhakka Puuha-Pepe, joka aikansa tutki laitteita ja paljasti lopulta todellisen syyn ilmalämpöpumppumme paskanhajulle. Se johtui idästä puhaltavasta tuulesta. Yritimme kysyä, että mistä ihmeen idän tuulesta hän meille oikein horisee, kun se paskankatku tulee selvästi meidän ilmalämpöpumpustamme. Puuha-Pepe kääri hihansa, näytti meille käsivarressaan olevaa kompassitatuointia ja osoitti sen itään sojottavaa sakaraa. Sieltä se haju kuulemma tulee.
Tämän nahkakompassiaan esitelleen ihmemiehen puheet menivät samaan sarjaan kuin erään uransa ensimmäistä laskeutumista tehneen perämiesharjoittelijan ensimmäinen kuulutus matkustajille. Siinä laskeutumisessa kaikki meni käytännössä niin päin kiitorataa kuin mahdollista ilman että kukaan kuoli tai kone romuttui. Sitä voisi kuvailla kokemuksena samanlaiseksi kuin jos laskisi Suurkirkon portaat polkupyörällä jossa ei ole lainkaan kumeja. Vahvan pomppulinnakokemuksen jälkeen tämä kone lopulta pysähtyi Turun lentokentälle, ja kouluttajakapteeni pyysi, että perämies kuuluttaisi matkustajille jotain, joka hieman rauhoittaisi heitä. Perämies avasi mikrofonin ja sanoi: ”Turku. Åbo.”
MAINOS Nyt voit tilata ennakkoon Juha Vuorisen uutuuspokkarin Marpellan miljartööri-iskä ja saat siihen samalla Vuorisen omilla pienillä kätösillä rustaamaan omistuskirjoituksen. Ennakkotilaajat saavat kirjansa jo huhtikuussa! Tilaa tästä!