Jesús tulee ja menee omia polkujaan

Muutettuamme pidemmäksi toviksi Espanjaan minua hämmensi yksi asia. Huomasin yhtenään törmääväni Jeesukseen. En mihinkään pitkin Välimeren pintaa sauvakävelevään ihmemieheen vaan tuiki tavallisiin ukkoihin, jotka esittelivät itsensä Jeesuksina tai kuten täkäläiset sanovat, hesuksina. Nimi on heittomerkittyä u-kirjainta myöten sama kuin Jesús de Nazaretilla, mikä sai miettimään, miksi en tunne saati tiedä Suomesta ainuttakaan ristillä riippumatonta Jeesusta. Kielenhuollon tiedotuslehdestä Kielikellosta löysin järkeenkäyvän selityksen. ”Sekä entinen että nykyinen laki kieltää ehdoitta hyväksymästä nimeä, joka on sopimaton tai jonka käyttö muutoin voi aiheuttaa ilmeistä haittaa. Etunimeksi ei Suomessa pidetä sopivina liioin sellaisia nimiä, jotka ovat liian pyhiä kuten Jeesus tai Kristus.” Aamen.

Kuopuksemme espanjalainen luokanvalvoja, jonka nimi sattuu olemaan Jesús, on muuten niin mukava mies, että on sen vuoksi jo vähän kuin pala hullunkurista muukalaisperhettämme. Niinpä Suomessa käydessämme ja koulun asioita siellä hoitaessamme tulemme usein tokaisseeksi, että pitääpä varmistaa asia Jeesukselta. Mummin ilme oli näkemisen arvoinen, kun nuorimmaisemme julisti luottavansa Jeesuksen sanaan jatko-opiskelupaikansa valinnassa. Tuolloin katsoin viisaimmaksi selittää mummille, ettei hänen tyttärenpoikansa tuutori ole kuin vain vaivainen etunimikaima sille nasaretilaiselle Jeesukselle.

Minuun tankattiin jo pienenä värssy: minkä taakses jätät, sen edestäs löydät. Ymmärrettävistä syistä minulle sitä tuputettiin enemmänkin uhkauksena kuin lupauksena, vaikka olen omakohtaisesti havainnut sen toimivan myös hyvässä. Aika tulee näyttämään, kumpaan suuntaan tuomiokellon viisari värähtää Jeesus-nimellä leikkimisteni kanssa, sillä kuopukseni syntymävuonna kirjoitin ensimmäisen DikDek-kirjani Nokimusta seikkailu. Tuon opuksen eniten lukijoitani huvittanut kohta liittyy Käppers-nimiseen hahmoon ja tämän paitaan, jonka rinnassa lukee, Jeesus tulee ja selässä Jeesus menee. Painatimme näistä myös fanipaitoja enkä kehtaa kertoa, kuinka taivaallisen paljon niitä on vuosien aikana myyty. Sen verran minulla on sentään vielä järjenhitusia päässäni, etten suostunut poikani pyyntöön lahjoittaa sellaista paitaa hänen tuutorilleen.

Lopuksi haluan palata vielä lasten pelotteluun, sillä nähdessäni nassikkana lyhtypylväissä Jeesus tulee, oletko valmis -lappusia, koin ne jotenkin karmivina. Nähtävästi sama pelko virtaa ainakin osittain suvussa, sillä kun Jesúksen opetuslapsemme oli koulussa painunut luokkakaverilaumansa mukana takapihalle ja yksi vesseleistä oli kaivanut esiin sähkökessun, niin sillä siunatulla hetkellä eikä vasta kolmantena päivänä paikalle oli ilmestynyt poikani tuutori. Sekä mukulalta että koulusta saamastani napakasta palautteesta päätellen poikanikaan ei ollut valmistautunut Jeesuksen tuloon.