Jevgenitaalit kurkussa
Vuoden 2023 juhannuksesta tuli ikimuistoinen, sillä sen sijaan, että olisin perinteisesti stondannut aattoiltana makkaratikku tanassa Lucifer-grillin vieressä, selasinkin peukku punaisena puhelimeltani, saapuuko se saatana panssarivaunuineen Moskovaan vai ei.
Tätä kirjoittaessani on kulunut jo useampi päivä kapinoinnista, ja venäläisen kokkisodan keittäjistä ainoastaan Putin on todistettavasti esiintynyt todennäköisellä omalla naamallaan julkisuudessa. Ei kapinakeisari Jevgeni Prigožin eikä puolustusministeri Sergei Šoigu, joista ensin mainittu haaveili jälkimmäisestä Venäjän ulostusministeriä. Itse asiassa, jos Venäjällä järjestettäisiin käpälöimätön kansanäänestys, niin jokainen tuosta kolmikosta horjuisi palkintokorokkeen sijaan haudan partaalla. Nyt heistä on nähty lähinnä rähmäisiä leikkaa ja liimaa -videoklippejä, jotka on silmiinpistävästi kuvattu niinä vanhoina hyvinä aikoina.
Jännittäessäni koko muun maailman tavoin Wagner-joukkojen marssia kohti Moskovaa jouduin miettimään, että kaiketi minunkin pitäisi tässä kujanjuoksussa valita näistä kahdesta kipittäjästä se pienempi paha. Prigožin on neljä senttiä 168-senttistä Putinia pidempi, joten näillä spekseillä vaaka kallistuisi Putiniin. En tiedä, millainen sintti Prigožinista paljastuisi, jos hän suostuisi edes hetkeksi riisumaan panssaroidun suojavuoren yltään, mutta ilmeisesti Jevgeni olisi ilkosillaankin isompi maha.
Sitäkin jäin kummastelemaan, ettei kummassakaan näistä silmittömään väkivaltaan turvautuvista ihmistankeista ollut kuitenkaan miestä kohtaamaan toisiaan Moskovassa. Putin lensi kuin pieru Pietariin turvaan johonkin bunkkereistaan, ja Jevgeni jäi tutisemaan Donin Rostoviin palkka-armeijansa äidillisen turvalliseen syliin. En muuten vetäisi siitäkään liian suloisia johtopäätöksiä, miksi paikalliset kättelivät niin kauniisti kaupungista häipyvää Prigožinia, sillä aika harva vittuilisi maastoauton takapenkillä pälyilevälle ihmishirviölle, jonka ympärillä on kuorma-autolavoittain hampaisiin asti aseistautuneita raiskaavia sarjarikollisia.
Anoppini täytti juhannuspäivänä 77 vuotta, mitä kokoonnuimme juhlistamaan mummilaan. Tuolloin Prigožinin kerrottiin päässeen kuin koira Venäjästä, ja hän oli uutistietojen mukaan pakomatkailemassa Valko-Venäjälle, mistä sain idean kysyä mummilta: ”Mitäs tekisit, jos nyt oveen kolkutettaisiin ja verannalla seisoisi pelästyneen näköinen Jevgeni Prigožin muassaan pari matkalaukullista länsivaluuttaa ja pyytäisi korvausta vastaan päästä hetkeksi teille piiloon?” Mummi oli hetken vaiti, ennen kuin kääntyi vaarin puoleen ja kysyi: ”Tenho, mahtuukos sinne meidän perunakuoppaan pientä sänkyä?”
Mummin hyytävästä kysymyksestä mieleeni hiipi Kaija Koon biisi Tule lähemmäs beibi ja siitä kohta: Miksi väreet kylmät mua sisältä syö. Kun katsot mua silmiin, se osuu niin kuin kynttilän valo ruutikellariin.