(Päivitetty: )
Teksti:
Juha Vuorinen

Laillani nuoruudessaan hummailleelle hulttiolle on terveellistä alkaa iän karttuessa kiinnostua siitä, mitä terveydestä on mahtanut jäädä jäljelle. Siksi laukkaan nykyään useammin lääkärissä kuin aikaisemmin, jolloin olisi ollut ihan järkevääkin piipahtaa terveydenhoitoalan ammattilaisten juttusilla. Nyt lääkärikäynnit ovat suureksi osaksi ikääntyvän harmaaparran luulosairauden parantamista ja eturauhasen vuosisormeilua.

Minulla on kahden kotipaikan vuoksi parikin omalääkäriä, joista toinen kysyi viimeisellä huoltokäynnilläni, haluaisinko pitää vähän hauskaa vaimoni kanssa. Kuvittelin saavani pari vapaalippua Peacock-teatteriin, mutta lääkäri muistuttikin minun ylittäneen jo viidenkympin rajapyykin ja kysyi suoraan, kuinka kovasti pystyn vielä rakastamaan vaimoani. Yhtäkkiä huomasin olevani myös psykiatrin vastaanotolla, sillä vaihtoehtoja oli tasan kaksi. Joko väittäisin kivenkovaan olevani edelleenkin samanlainen ratakisko kuin nuorenamiehenä tai sitten tunnustaisin huomanneeni itsessäni pehmoisin oireita. Ei sen juureen sentään vielä saranaa ole kehittynyt, mutta jos pippeli oli aikaisemmin kuin partiopoika, aina valmis, on siihen hiljakseen tullut naisellisia piirteitä. Kaikki riippuu siitä, millä tuulella se on, ja jos se on sillä saatanan tuulella, se vain riippuu.

Tohtori ymmärsi tekoyskäni ja lupasi määrätä minulle askin maagisia pillereitä, eräänlaisia taikakaluja, joilla voin sopivan hetken tullen leikata muutaman kymmenen vuotta iästäni pois ja yllättää vaimoni hyvinkin rautaisesti. En oikein vieläkään tiedä, oliko tohtorin lääkemääräys silmitöntä vittuilua vai mitä sydämellisintä välittämistä. Nyt minulla on kuitenkin aski pillereitä, joiden vahvuus on jostain syystä puolet miedompi kuin mitä miehille yleensä määrätään. Reseptissä tarjotaan vielä mahdollisuutta puolittaa tuokin annos. Jos tulevaa seksielämääni verrattaisiin lenkkeilyyn, lääkärini mielestä minun on hyvä aloittaa puolilöysällä eikä kovalla vauhdilla.

Tuo edelleen avaamattomana yöpöytäni laatikossa oleva syntinen rasia on valitettavasti alkanut kummasti kiinnostella myös vaimoani. Hän kiistää jyrkästi, että hänellä olisi mitään valitettavaa tarjoamani tuotteen sisällöstä tai sen pakkausmateriaalin jäykkyydestä. Sen sijaan hänen rasian ympärille kiertyvä uteliaisuutensa on täysin vilpitöntä. Jos meissä ihmisissä olisi käytössä ajatuskuplat, vaimoni päällä lukisi todennäköisesti kuitenkin seuraava teksti: Otat nyt jumalauta sen pillerin, niin että nähdään, onko niistäkään mihinkään.

Olimme aamukävelyllä, kuten kaikki ikääntyvät pariskunnat, jotka haluavat pitää verenkiertonsa kunnossa, kun heitin ilmaan ajatuksen: ”Pojat pääsevät koulusta vasta kuuden tunnin kuluttua. Pitäisikö meidän tänään kokeilla niitä nappeja?” Vaimoni antoi siunauksensa tälle aikamatkaseikkailulle, mutta sitten muistin, että minulla oli iltapäivällä aika fysioterapeutille ja hoidon kohteena olivat juurikin jyrsimeni juuressa sijaitsevat lonkankoukistajat. Mitä jos lääke alkaisi uudestaan vaikuttaa ja yhtäkkiä napani olisi kuin pisteenä i:n päällä. Eukkokultani oli muistavinaan, että minua hoitava fyssari on mies, ja paljasti jälleen kerran sen miehen ja naisen ajatusmaailman munakarvan hienon eron. On ihan ok seisotella yli viisikymppistä munaani miesfyssarin hyppysissä, mutta jos homma olisi naisen hanskassa, moinen ei tulisi kuuloonkaan.

Eikä jossittelu suinkaan tähän jäänyt, vaan seuraavaksi minut vedettiin mukaan kuvitteelliseen tilanteeseen, jossa fyssarini olisikin miehiin kallellaan ja alkaisi yhtäkkiä hoitaa minua pää kolmannessa jalassa. Jos oikein ymmärsin, voisin tiettyjen reunaehtojen täyttyessä tyhjentää seksuaalisia tarpeitani avioliittomme ulkopuolella, kunhan se tapahtuisi miehen kanssa.

Fysioterapeuttini on niin mukava nuori mies, etten halunnut ottaa riskiä, joten taikarasia odottaa edelleen kuin Pandoran lipas avaamistaan. Itse asiassa siitä on tullut minulle ja vaimolleni vähän kuin päivänkakkara, jonka terälehtiä repimällä odotamme vastausta, rakastaako tänään kovasti, rakastaako tänään pehmeästi, rakastaako tänään kovasti…

Ehkä säästän askin avaamisen joulunpyhiin ja hätistän lapset kasaamaan lumiukkoa, jotta voin ojentaa rouvalleni vihdoinkin myös yhden kovan paketin. Ainoa ongelmani on, että lapseni ovat jo niin isoja, etteivät lumileikit todennäköisesti voisi vähempää kiinnostaa. Ja on olemassa sekin vaara, ettei jouluna ole lunta. No, menkööt sitten vetämään vaikka vesisotaa, mutta pihalle on mentävä, tai muuten papalle jää yksi lahja käteen.

MAINOS Jos vaan maistuu, niin kaikki äänikirjani sekä podcast-sarjani ovat nyt kuunneltavissa täältä. Kuukauden ilmainen maistelusessio, olkaa hyvät!

X