Kaikkien aikojen luetuin kolumnini

Jaa artikkeliTilaa Seura

Jokaiselta leipänsä muille esiintymisestä ansaitsevalta, on se sitten kirjallista, äänellistä tai kehollista, varmasti ainakin kerran uran aikana kysytään, mikä on suosiosi salaisuus. Minun kohdallani automaattivastaus olisi roisihko huumori, mutta ihan näin suoria kiskoja en enää lähtisi vetelemään. Jostain merkillisestä syystä sellaiset tekstini, joissa olen nauruntyrskeiden pyydystämisen sijaan sukeltanut syviin vesiin, ovat olleet kiistatta kaikkein luetuimpia.

Kuutisen vuotta sitten minulta tilattiin Yleisradion Pullopostia lapsuudesta -kampanjaan teksti, millaista on ollut kasvaa alkoholismin varjostamassa kodissa. Kaiken käytettävissäni olevan datan mukaan se on kaikkien aikojen luetuin vain netissä julkaistu tekstini. Jos kirjoittaisin jutun nyt, julkaisisin sen edelleen tässä asussa. Tässä kyseinen teksti.

Sydäntä särkevästi sanottuna

Mietin moneen kertaan lähdenkö omalla juoppohullun maineellani kirjoittamaan alkoholismista ja sen vaikutuksesta läheisiin, sillä moni kuvittelee, että olen seurannut lajia vain yhdeltä kanavalta. Totuuden nimissä olen nähnyt järjetöntä juomista sekä kirkkain lapsen että omin kirkkaiden samentamin silmin. Se ei muuten ole mikään tavaton yhtälö, ettei se omenaviinipullo kauas puusta putoa.

Mieleeni on jäänyt tatuoituna jo edesmenneen tätini sanat, kun ollessani vielä pikkupoika kävelin hänen kanssaan heinäpellolta ja hän vakavoitui: ”Älä sitten Juha koskaan ala sen viinan kanssa kaveerata.” Isäni kuolemasta oli kulunut tuolloin vain muutama vuosi ja lapsen mielessänikin oli kytenyt aavistus, että isäni kuolemaan liittyi välillisesti alkoholi, vaikka itse kuolema tapaturmainen olikin.

Äitini ehti elää leskenä lähes neljäkymmentä vuotta, ja koko tuon ajan uteluyritykseni isäni alkoholismista aiheutti hänessä samanlaisen räjähdyksen kuin joku olisi unohtanut pontikkapannun tulelle. Vakioärähdys kuului: ”Mitä siitäkin olisi seurannut, jos olisin jättänyt sairaan miehen?” Nyt kun olen itse jo vuosia lipittänyt arkea ilman alkoholia, olen alkanut paremmin ymmärtää äitini älähdysten rosoisia reunoja. Uskoakseni häntä oli joko hoputettu pelastamaan itsensä ja pienet lapsensa jättämällä raivoisasti juova miehensä tai hän oli sitä itse miettinyt. Kirjailijan näkökulmasta tarkasteltuna miestään hoivaavasta äidistäni saisi kirjoitettua kirjastollisen verran Harlekiini-tyyppistä nyyhkyproosaa, mutta sekä alkoholistin läheisenä että omassa elämässäni viinapirun kanssa sekoilleena olen vahvasti sitä mieltä, että äitini teki miehelleen karhuemomaisen palveluksen. Hänen olisi pitänyt antaa isälleni ja perheellemme mahdollisuus jättämällä hänet oman onnensa nojaan painon ollessa sanalla onni. Se oli nimittäin aikanaan suurin motiivi itselleni tipauttaa alkoholi elämästäni. Halusin onnellisen elämän, ja siihen ei minun tapauksessani sopinut viina, kuten ei moni muukaan entisistä elämäni kulmakiviksi luulemistani kivistä kengässä.

Olen seurannut läheltä myös sellaisia juoppoja ihmiskohtaloita, joille perhe on ymmärtänyt kääntää selkänsä. En yritäkään kieltää, etteikö osalla alkoholisteista ollut lopulta selkärankaa vain oikaistavaksi se entistä rajummin juomalla arkun pohjalle. Minua voi syyttää sydämettömäksi mulkuksi kun sanon, että hyvä niin. Jos oma perhe ei mene pullon edelle, miksi panna paha kiertämään sellaisten ihmisten elämässä, joilla ei ole siihen osaa eikä arpaa. Paitsi niissä perheissä, joissa asia salataan ja pidetään kulisseja pystyssä niin pitkään, että lopulta niiden mukana kippaa koko perhe.

Tiedän olevani monelle alkoholistille tai sellaisen läheiselle julma keskustelukumppani, koska minulla ei ole tarjota kuin yhtä lääkettä. Anna juovan juoda elämänsä sellaiseen kuntoon kuin hän itse haluaa, mutta älä anna hänen liuottaa omaa elämääsi juomiseensa. Minulla on nimittäin molemmista kokemusta. Äitini mahdollisti isäni juomisen kotona, ja sen seurauksena hän oli tuhkausta vaille valmis jo 41-vuotiaana. Oma vaimoni sen sijaan käänsi selkänsä juomiselleni ollessani 40-vuotias. Se pelasti minut, se pelasti avioliittomme, ja se pelasti perheeni. Kummassakin tapauksessa nainen antoi miehelleen taatusti kaiken rakkautensa, mutta vain toinen näistä minulle rakkaista naisista ymmärsi kuunnella myös sydäntään, ja toimia sen mukaan.

MAINOS Juha Vuorisen uutuuspokkari Mitäs me paluumuuttajat on nyt ennakkotilattavissa täältä.

X