Kaksi raitista vuosikymmentä
Vuoden vaihduttua moni päivitti somekanavilleen yhteenvedon menneestä vuodesta. Minun näkemiäni yhdisti yksi asia. Monet olivat kokeneet vuoden 2019 jollain tavalla ahdistavana ja vittumaisena. Minun elämänkatsomuksessani taas sellainen rupeama on äärettömän opettava ja arvokas. Johtuiko se ahdistus siitä, että nykyään toivomme elämämme olevan yhtä TPS:n maalilaulua: Pelkkää hunajata, hunajata, hunajata mulle.
Hinku päivitellä menneitä on peräisin varmasti siitäkin, että vuoden vaihtuessa tuli samalla heivattua kokonainen vuosikymmen historiaan. En tehnyt julkista someselkoa omasta kympistäni, vaikka aineistoa olisi ollutkin, sillä se oli tähän asti eletyistä vuosikymmenistäni ehdottomasti onnellisin. Syypäitä lienee kaksi: selvä pää ja päämäärättömän sinkoilun merkittävä väheneminen. Menneisyyttä selatessani tajusin, että kyseessä oli jo toinen kokonainen vuosikymmen ilman temppulientä – ensimmäinen siemaisemani oli -70-luku. En minä -60-luvullakaan viinaksiin koskenut, mutta pullosta lutkutin suhteessa enemmän kuin millään muulla vuosikymmenellä. Tosin silloin putelin nokassa oli tutti.
Muitakin yhtäläisyyksiä 1970- ja 2010-luvuista löytyi kuin vain elämän tuomien haasteiden vastaanottaminen ilman alkoholin suomaa sameutta. Menetin molemmilla vuosikymmenillä vanhemman: isäni vuonna 1973 ja äitini 2011. Näiden vuosikymmenten välissä oli monta mahdollisuutta katkaista omakin elämänlanka, mutta jollain ihmeen varjeluksella onnistuin roikkumaan hengenvaarallisen elämänvaiheen läpi ilman lopullista lipsahtamista.
Olen kirjoittanut viisiosaisen kirjasarjan noista vuosista, joten jätän niillä vuosikymmenillä juoppohulluttelun omiin lukemattomiin lukuihinsa. Sen sijaan pysähdyin miettimään, mikä muka meni mönkään -70-luvulla. Niitä vuosia varjostivat pelko ja valhe. Vaikka pieni sälli vasta olinkin, tunnistin jo ennen isäni kuolemaa ilmassa leijuvan kalman katkun – kuin jonkinlaisen aavistuksen tulevasta, jollaista ei halunnut kohdata. Ja kun sen aika koitti, alkoi suruhunnun mustan kuuraaminen valkoiseksi. En osaa sanoa, oliko tunne häpeää vai lapsellista haaveilua, että asiat olisivat kuten niiden toivoisi olevan. Yritin kuitenkin vähän samalla tavalla kuin alkoholisti, joka sepittää syitä juomiselleen, harjoitella jo -70-luvulla sopertamaan koulussa, kuinka kadonnut isäni oli vain työmatkalla. Sitä komennusta sitten kestikin vuodesta toiseen, sillä kun valheen polulle lähtee, sieltä on vaikeaa kurvailla takaisin totuuden tielle. Nyt aikuisena voin nähdä tuon valepukkivaiheeni paljon lempeämmässä valossa, vaikka en edelleenkään löydä aukotonta selitystä käytökselleni. Uskoakseni se piileskelee jossain haavemaailman ja karun arjen saumakohdassa, jota tarinoita rakastavana lähdin peittelemään vähän liian leveällä telalla.
Pelkoa aiheuttivat kaksi asiaa. Kotona asiat eivät olleet sellaisella tolalla, jolla ne ovat hyvinvoivassa perheessä. Sekin on auennut minulle vasta, kun sain oman perheen ja ymmärsin, millaista on terveelle pohjalle rakentunut vanhemmuus ja sisarusten välinen kanssakäyminen. En minä niitä vuosia vieläkään hyvällä muistele, mutta sain niistä lopulta jotain todella arvokasta. Olen pitänyt huolen, ettei kenenkään omassa perheessäni ole tarvinnut koskaan kokea mitään vastaavaa. En ole siis pannut vahinkoa kiertämään, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut, sillä kahleet omaan menneisyyteen ovat olleet yllättävän kovaa kamaa ja niiden murtaminen alkaa vasta nyt olla loppusuoralla.
Minun onkin kiittäminen juuri sitä sekavaa seiskytlukua viime vuosikymmenellä kokemastani onnellisuudesta, sillä olennainen ero Juhan 2.0. ja aiempien versioiden välillä oli, että uusi käyttöjärjestelmä alkoi tilttaamisen sijaan puhdistua peloista. Siinä missä vielä 70-luvulla olin varpaillani väkivallanuhan edessä, sitä ei enää ollut. Jos piti lyödä, löin sanoilla. Ja jos halusin olla todella julma, täräytin täydellisellä hiljaisuudella. Äitini kuoleman myötä sain kokea jotain, joka puhalsi taivaalle myös kuolemanpelon.
Jotta voisin jotenkin maksaa universumille takaisin 2010-luvulta elämään saamani seesteisyyden, minun pitäisi kaiketi panna kokemani kiertoon ja tuottaa elämän mullistava tv-sarja: Olet mitä ajattelet.
MAINOS Nyt saat ilmaisen tutustumiskuukauden Storytelin palveluun, jossa on tarjolla ensimmäinen kausi Storytel Original -sarjasta Vuorisen vieraana sekä uutuutena koko Kristian-sarja äänikirjoina plus kaksi muuta uutuutta! Palveluun pääset tästä.