Kuka pierua pidättää, ei tiedä maa-artisokasta mitään

Jaa artikkeli

Rakastan ruoanlaittoa, mikä ei ole kuitenkaan uunituore harrastus. Olen ollut kauhan varressa jo lapsesta asti, ja edelleenkin kokkailu on minulle enemmänkin terapiaa kuin velvollisuus. No okei, joskus jos joku jälkikasvustani alkaa vinkua ruokapöydässä riisin sijaan pastaa lautaselleen, olen valmis lyömään patakintaat tiskiin, mutta pääsääntöisesti ruoanlaitto tuottaa minulle nautintoa.

Ihminenhän ajattelee, puhuu ja kirjoittaa asioista, jotka ovat hänelle tärkeitä. Suurimmaksi osaksi siis itsestään, mutta itse rakastan jauhaa myös ruoanlaitosta. Vuosien virratessa olen levitellyt kokeilemiani ja niistä itselleni sopiviksi muokkaamiani reseptejä erilaisissa radio-ohjelmissa, haastatteluissa ja kirjoissani, ja kovin usein olen kuullut kysymyksen, miksi et kokoaisi ruokaohjeitasi yhteen ja julkaisisi niitä kirjana.

Täällä Välimerellä lillumisessa on kirjoitusrauhan lisäksi toinenkin hyvä puoli. Kävelymatkan päässä majapaikastamme on tuoretori, jonne kipataan joka aamu kuorma taatusti tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, ja kulman takaa löytyvät lähes vieri vierestä kala- ja lihakauppa. Ei siis mitään vakuumipakattua marinoitua teollista paskaa vaan ehtaa ja oikeaa lihaa ja kalaa. Näiden olosuhteiden innoittamana tartuin tuohon toiveeseen, ja halusin ehdottomasti mukaan myös suuren suosikkini, mielenvikaisen hyvän maa-artisokkakeiton, koska täällä maa-artisokkaa saa joka paikasta.

Yksi syy maa-artisokan heikkoon suosioon Suomessa lienee sen pirullisen monimutkainen kuoriminen. Kas kun se on ehkä vieläkin vänkyrämpi kuin tuore inkivääri, joka sekin muistuttaa humalassa töihin menneen kalustepuusepän kättä. Mutta vannon virheetön käsi porisevalla vatsallani, maa-artisokka on kaiken sen kairaamiskuorimisen arvoinen.

Koska keitto-oppaani on ensi sijassa suunnattu ihmisille, jotka eivät ole juurikaan ruokaa tehneet, olen päätynyt selostamaan kaikki asiat kädestä suuhun ja kertomaan myös hieman taustaa eri raaka-aineista. Tällä taustatoimitusretkelläni löysin idean valmistaa maa-artisokkaa perunan tapaan, ja voin kertoa, maku oli jostain täydellisen perunan ja samettisen moussen väliltä. Jopa niin hyvää, että lopulta ahmin itse kaikki valmistamani maa-artisokat.

En tiedä, oletteko koskaan kuulleet sellaista viisasta sanontaa, että aina tulisi pyrkiä tulemaan paremmaksi kuin opettajansa. Siihen viitaten luen teille, mitä Wikipedia sanoo maa-artisokasta. ”Maa-artisokka saattaa aiheuttaa siihen tottumattomalle ilmavaivoja, jotka kuitenkin hellittävät, kun käyttöä jatketaan. Vuonna 1621 John Goodyer kirjoittikin: ’Miten tahansa sen valmistaakin, niin tuloksena on saastainen paha ilma, joka kiertää vatsassa aiheuttaen kipua ja tuskaa. Siksi se onkin soveliaampi sian ruuaksi kuin ihmisravinnoksi.’ Ilmavaivoja aiheuttaa kasvin sisältämä inuliini, jota ihmisen ruuansulatus ei kykene hajottamaan. Paksusuolessa inuliini alkaa sitten käydä ja aiheuttaa runsasta, joskin vaaratonta, kaasun muodostusta.

Pyörittyäni yhden yön kuin ilmalaiva zeppeliini makuuhuoneemme katossa voin todeta, ettei tuo Wikipedia tietolähteenä vallan paska ole, mutta silti maa-artisokka maistuu sairaan hyvälle. Painon ollessa sanalla sairaan.

MAINOS Tämä oli maistiainen kirjastani Maltan mieleni, jonka pääset lukemaan joko e-kirjana tai kuuntelemaan äänikirjana täältä. Kuukauden ilmainen maistelusessio, olkaa hyvät!

X