Kun Hulkon Antti Koskisen Sepolle nimen keksi

Jaa artikkeli

Joulukuun 3. päivä tänä merkillisenä vuonna 2020 jää ainakin WhatsApp-tilini historiaan. Tuona päivänä nimittäin kännykkäni kilisi viesteistä kuin yökerho Tigerin kassakone 2000-luvun alussa, kun ystäväpiirini halusi minunkin näkevän Zedu De Lucan musiikkitanssivideon nimeltä Minä muistan sinut aina. En ole minkään sortin musiikintekijä, joten en katso olevani pätevä arvioimaan kyseistä laulua, eikä minun onneksi tarvitsekaan, sillä sen ovat tehneet puolestani jo tuhannet muut, ja sehän minua tässä harmittaa Zedu De Lucan puolesta. Voi kunpa kappale olisi tehty ennen kuin Sedu Koskinen ilmoitti juhlivansa 30-vuotista yrittäjyyttään yksityistilaisuudessa, sillä uskon monissa kritiikeissä ropisseen ylimääräisiä miinuspisteitä siitä, että juhlien vieraslistaa oltiin hinaamassa sieltä, missä koronariskirima oli alimmillaan. Sellaista peliä ei tällä hetkellä hyvällä katsota, ja sen Sedukin sai tuntea nahoissaan. Somepaine siirsi juhlat ainakin vuodenvaihteeseen.

Palautevyöry oli niin vimmaista, ettei sitä voinut olla kuulematta, jos vähänkin raotti läppärinsä kantta. Se näiden toistaiseksi vielä jonossa olevien juhlien seurauksena kävi selväksi, että Koskisen persoona jakaa Trumpin lailla mielipiteitä. Ollaan puolesta tai vastaan, mutta ei missään tapauksessa mitään siltä väliltä. Osa hänen kannattajistaan muistutti, kuinka paljon Sedu on työllistänyt uransa aikana ihmisiä, kun jo seuraavassa kommentissa sekin kunnia yritettiin ampua alas väittämällä, että hänen ravintoloihinsa työntekijöitä olisi valittu ulkonäön eikä pätevyyden perusteella. Ja tämä väite oli sieltä hyväntahtoisimmasta päästä. Voin lohduttaa Sedua, että tämäkin kohu menee aikanaan ohitse, eikä jäljelle jää kuin se Minä muistan sinut aina -kappale, jonka raivoisasta YouTube-kuuntelusta toivon mukaan ropisee jonain päivänä sievoiset hillot.

Olen keskustellut tuosta kipaleesta musiikista leipänsä saavien ystävieni kanssa ja tentannut, onko se tehty tosissaan vai mahtaisiko kyseessä olla samanlainen sattumus, jollainen kävi sekä Martti Huuhaa Innaselle että Kari Kuuvalle. Enkä tarkoita Innasen tuotannosta sitä kaikkein soitetuinta helmeä, tangoparodiaa Elsa, kohtalon lapsi, vaan sitä kun hän teki ilman pilkettä silmäkulmassa kappaleen Vanha arosusi. Yksi Innasen faneista oli laulun kuultuaan soittanut Huuhaa-sedälle ja hehkuttanut tämän huumorin nerokkuutta ja kertonut, kuinka oli nauranut biisin alusta loppuun. Ymmärrän siis oikein hyvin, kun Innanen 80-vuotishaastattelussaan totesi, että tämän umpitollon kansan musiikillista sivistystä ja huumorintajua ei voi aliarvioida koskaan liikaa.

Toinen esimerkki on Kari Kuuvan Tango Pelargonia, jonka piti pudota täydellisenä parodiana vain mummon akkunalta, mutta se putosikin kansaan niin lujasti, että siitä tuli Kuuvan oman laulutuotannon lippulaiva ja tango, jota esitetään muun muassa Seinäjoen tangomarkkinoilla. Taas ollaan sen suuren kiistämättömän totuuden äärellä, että kansa päättää, mikä on hitti.

Kuuvan Tango Pelargonia julkaistiin 1964 ja Innasen Elsa, kohtalon lapsi kolme vuotta myöhemmin. Valitettavasti minulla ei ole tuon ajan sanomalehtien yleisönosastoja käytössäni, mutta uskallan väittää, ettei niiden toimituksiin lähetetty noiden kappaleiden esittäjiä yhtä kiihkeästi sättivää tekstiä kuin mitä nyt saamme lukea suodattamattomana Sedu Koskisesta alias Zedu De Lucasta. Oli se kappale sitten paatoksellinen parodia tai merellinen tuulahdus totisinta tunnetta.

MAINOS Jos vaan maistuu, niin kaikki äänikirjani sekä podcast-sarjani ovat nyt kuunneltavissa täältä. Kuukauden ilmainen maistelusessio, olkaa hyvät!

X