Kun taas saapuu hetki sininen

Ajaessani hakemaan kuopustamme koulusta huomasin autoni mittaripaneelin leimahtavan yhtäkkiä kuin Aleksin joulukadun täyteen väriloistoonsa. Kaikkein kirkkaimmin sädehtineen varoitusvalon mukaan toinen takarenkaista olisi päästämässä ilmojaan pihalle. Koulun portilla kysyin jo vuosia Espanjassa asuneelta britti-isältä, mihin minun kannattaisi kiikuttaa kärryni korjattavaksi. Hän vaati ensin saada tietää, oliko autoni merkki Ford. Ihmettelin, mitä ihmeen väliä sillä on, minkä merkkisen auton takarengas vuotaa, mutta kiistin jyrkästi ajavani Fordilla, mihin hän totesi tyytyväisenä: Good.

Syykin utelulle selvisi, kun hän alkoi avautua upouuden Ford Transit -hybridinsä takarenkaista, jotka olivat ilman minkäänlaisen varoitusvalon välähdystä alkaneet yhtäkkiä kulua kantikkaiksi. Britti oli pompottanut upouuden kärrynsä merkkihuoltoon, jossa oli nostettu rasvaiset tassut pystyyn ja sanottu, ettei vika ole Fordin vaan renkaat valmistaneen Goodyearin. Mies oli pillastuneena huomauttanut ostaneensa kokonaisen auton eikä mitään vitun palapeliä, joten renkaiden täytyi kuulua takuun piiriin. Vasta kun hän oli uhannut espanjalaisella kuluttajariitalautakunnalla, joka on monin verron suomalaista tylympi toimisto, auto oli otettu työn alle.

Sovitun kahden tunnin jälkeen hän oli mennyt hakemaan autoaan, jossa oli näyttänyt olevan upouudet takarenkaat, mutta josta kuljettajan puoleinen ovi oli kadonnut. Tarkistettuaan rekisterinumerosta, ettei kyseessä ollut sattumalta vain jonkun muun kuin hänen samanvärinen ja -mallinen auto, hän oli kysynyt, miksei autossa ollut enää etuovea. Asentaja oli kertonut oven joutuneen onnettomuuteen. Julmista jäljistä päätellen joko hallinosturi oli hakannut ovea tai ovi nosturia. Oli alkanut juupas, ei kun sittenkin eipäs -väittely siitä, kuuluiko vahingon kohteen omistajan saada oven korjauksen ajaksi korvaava auto. Auton ostosopimuksen mukaan kuului, mutta silti hänelle oli tyrkytetty jotain 90-luvun alun helvetin kallista dieseliä nielevää rämää Transitia. Britti oli pitänyt mustaa savua tuprahtelevan palopuheen kaikista niistä syistä, joiden vuoksi hän oli ostanut vähäkulutuksisen ja bensakäyttöisen hybridin. Kukaan henkilökunnasta ei kehdannut esittää vastaväitteitä. Lopulta hän oli saanut bensalla liikkuvan Fordin pienen henkilöauton, joka oli sentään tältä vuosituhannelta. Luulin jo kuulleni kaiken ja arvelin isukin hieman maalailleen omiaankin, mutta olin väärässä. Saatuaan vihdoin kolmen viikon odottamisen jälkeen viestin, että uusi ovi oli nyt asennettu, hän oli hämmästynyt entistä pahemmin. Metallihohtoiseen vaaleansiniseen Ford Transitiin oli asennettu hohtamaton tummansininen ovi. Joku oli siis tilannut joltain Ford Transiteja sylkevältä tehtaalta sinisen oven tarkistamatta, että sinisen sävyjä olikin kaksi. Tumman- ja metallinhohtoinen vaaleansininen. Aluksi merkkihuollossa oli yritetty puolustautua sillä, että ovi oli sentään sininen, mistä englantilaisessa jalkapallokatsomossa kielenkäyttönsä oppinut mies oli vain entisestään suivaantunut ja karjaissut, ettei silläkään tainnut olla mitään väliä, työntääkö hän asentajan perseeseen kookospähkinän maapähkinän sijaan, ovathan molemmat kuitenkin pähkinöitä. Tämä olikin ollut sellainen pähkinä purtavaksi, että asentaja oli pyytänyt paikalle esimiehen, joka oli luvannut maalauttaa koko auton kuljettajan puoleisen kyljen yhdellä ja samalla värillä. Sillä kuskin oven tummansinisellä.

Saatuamme molemmat omat poikamme koulusta mies talutti minut parkkipaikalle, ja olen nyt omin silmin nähnyt sellaisen peltiseepran, ettei toista samanlaista ole varmasti koko Euroopassa. Mikäli kuluttajariitalautakuntaan lähetty valitus menee pian läpi, ei tätäkään kummajaista tosin pääse kauan ihailemaan. Ja kiitos kysymästä, omat kumini ovat taas huippukunnossa.