Teksti:
Juha Vuorinen

Moni pelkää, että digitalisaatio vie ihmisiltä työpaikat, vaikka melkein yhtä moni ei taida edes tietää, mitä se tarkoittaa. Että onko se sitä, että kun tilaa taksin, niin nopeammin pääsee perille, kun istuttaa kuskin ihmettelijän paikalle ja ajaa itse kerralla oikeaan osoitteeseen. Edes robotin lailla GPS-näytön nuolia seuraava kuljettaja ei koskaan korvaa ihmistä, joka tietää mitä on tekemässä.

Sen joutui tunnustamaan myös tokiolainen Henn na -hotelli, joka ulkoisti 90 % palveluistaan roboteille. Muutamassa vuodessa nimittäin selvisi, ettei ole ihmisen voittanutta, ja nyt hotelli on kauko-ohjannut puolet roboteistaan metallinkeräysastiaan ja palkannut aina niin auttamishaluisia japanilaisia tiskien taakse. Hotellin johdon laariin alkoi sataa ongelmia, kun esimerkiksi huonepalvelijana asiakkaansa rauhaa valvonut peltitölkki oli tulkinnut väsyneen matkamiehen kuorsaamisen puheeksi, repinyt tämän ylös REM-unialtaan syvimmästä päästä ja kysynyt kohteliaasti: ”Anteeksi, en saanut selvää. Voisitteko toistaa pyyntönne?” Viimeinen niitti peltipurkkeihin iskettiin, kun paljastui, että älypuhelimen puheentunnistajakin oli paremmin tehtäviensä tasalla.

Paljon ennen kuin Applen tehtailla edes nähtiin märkiä unia Siristä, lähdin tapaamaan vaihto-oppilasvuottaan Barcelonassa viettänyttä esikoistani. Nuukana miehenä valitsin edullisimman lennon, joka saapui vasta yömyöhään Katalonian pääkaupunkiin. Ensin lentokoneen ja sitten espanjalaisen taksin keinonahkapenkki olivat hautoneet minusta sellaiset mehut, että tiesin mitä tekisin ensimmäisenä päästyäni hotellihuoneeseen. Hyppäisin ulos suoraan ongelmajäteastiaan päätyvistä alusvaatteistani ja seisoisin vartin katalonialaisen kraanaveden alla.

Olin jo veistoksellinen vartaloni valmiina ottamaan niskaani pyhän kasteen, kun huomasin eläväni puutteessa. Huoneeni suihkusta uupuivat kokonaan säätönupit. Seinässä törrötti vain kaksi tappia, joissa ne olivat joskus olleet. Onneksi olin jo sisään kirjautuessa ottanut osumaa vastaanoton sydämelliseen virkailijaan, joka rinnassa olevasta laatasta päätellen totteli nimeä Tito. Koska Tito olisi jokaista huolellisesti aseteltua hiuskiehkuraansa myöten sopinut vaikka hotellin maskotiksi, en korottanut lainkaan ääntäni soittaessani hänelle ongelmastani. Tito sen sijaan alkoi kirkua ja lupasi välittömästi hoitaa asian.

Hetken kuluttua Tito seisoi oveni takana kurkkuaan kröhien ja alkoi lukea kännykkänsä näytöltä suomeksi: ”Mi-na olen pa-ho-lai-nen.” Totta, mikäli hän olisi piruuttaan poistanut suihkustani nupit, mutta kuten vähän ounastelinkin, olin saanut väärän huoneen. Pyyhe lanteilla raahasin kassini viereiseen huoneeseen, jossa oli toimiva suihku ja joka oli tasoltaan huomattavasti parempi kuin se, josta olin maksanut. Kaaduttuani lopulta suihkunraikkaana kuningaskokoiseen sänkyyn lähetin lentosuukon respan suuntaan ja tulin suorittaneeksi elämäni toistaiseksi ainoan kerran saatananpalvontaa. Ainakin mikäli Tito oli aiemmin tavannut totta.

Tito oli siis malliesimerkki siitä, miten digitalisaatio sopii hotelliin. Yksikään robotti olisi tuskin taluttanut minua naapurisviittiin vaan olisi muuttunut painepesuriksi ja suihkuttanut minua siinä oviaukossa kuin jotain vankileirille jonottavaa.

Digitalisaation suurimpana esteenä pidän kuitenkin liian simppeleitä asiakkaita. Kerron kaksi esimerkkiä tavallisesta pyöräkaupasta.
Mies talutti mankelinsa kauppaan ja kysyi, oliko heillä myynnissä pyörään kiinteästi asennettavia kuljetuskoreja. Tottahan toki sellaisia löytyi, mutta lisäksi mies halusi sen valmiiksi asennettuna. Sekin luvattiin hoitaa pientä korvausta vastaan seuraavan parin tunnin aikana. Sitten päästään kysymykseen, johon yksikään robotti ei osaisi varautua. ”Pitääkö minun jättää pyöräni tänne?” Vain asiansa osaava ihmismyyjä ymmärsi vastata robottimaisen vakavalla äänellä: ”No ainakin se helpottaisi sitä asentamista.”

Toisessa pyöräkauppaesimerkissä toinen mies tiedusteli, oliko tarjolla sellaista satulaa, joka ei hankaisi kiveksiä rikki. Hyllyt olivat täynnä jos jonkinlaisia satuloita, joten myyjä tiedusteli asiallisesti, millaiseen käyttöön se tulisi. Asiakas menetti täydellisesti malttinsa ja huusi: ”No perkeleen pyöräilyyn tietenkin!”

MAINOS Kaikkien verkkokirjakauppojen MILF, eli Diktaattori.fi tarjoaa tämän kolumnin lukijoille mahdolisuuden ennakkotilata Vuorisen kevään uutuspokkarin, After Sun – sinun perääsi. Kompuroi TÄNNE ja tilaa ennen muita itsellesi kesän uutuspokkari!

X