Liukuvoideltuna lusimaan
Kirjoitin juhannuksena 2020 vasta tekeillä olleesta true crime -dokumenttisarjasta nimeltä Katiska. Tuolloin aavistelin, että sarjassa ohitettaisiin nätisti kaikki se paska, mitä huumekauppa aiheuttaa käyttäjille puhumattakaan heidän perheistään ja muista läheisistään, ja epäilin, että sen sijaan katsojat pääsisivät tirkistelemään, mistä on huumekuninkaitten elämä tehty. Sokeroiduista tyttöystävistä, hulppeista huviloista ja loistokkaista luksusautoista. Ikävä kyllä en ollut väärässä.
Halusin katsoa sarjasta sekä ensimmäisen että juuri julkaistun toisen kauden, koska kasvatimme vuosina 2015–2020 kolmea lastamme kansainväliseen elämään Espanjan Aurinkorannikolla, jossa tietämättämme samaan aikaan sumplittiin Suomen mittakaavassa näitä historiallisen suuria huumetoimituksia. Vaikka sinisilmäinen olenkin, niin en kuitenkaan niin sokea, ettenkö olisi Marbellan kupeeseen asettuessani tiennyt alueella majailleista kansainvälisistä huumepomoista ja heidän kartelleistaan. Saatoinkin silmät hämmästyksestä pyöreinä seurata, kun sänkiposket päristelivät urheiluautoillaan pilluralliaan Puerto Banúksen ja Marbellan ympäristössä ja junailivat isojen huume-erien kuljetuksia ympäri Eurooppaa. Meidän kulmillamme huumerenkaitaan pyörittelivät pääasiassa marokkolaiset, hollantilaiset, irlantilaiset ja ruotsalaiset, kun taas venäläiset ja saksalaiset isännöivät omalla alueellaan. Tulipahan tutuksi tällainenkin etupiiriajattelu.
Katiska-sarjassa mainitaan episodista, jonka liipaisinsormi liipaisi hyvin läheltä meidänkin elämäämme. Jokin asuinalueellamme huhkinut ryhmä oli vetänyt kolumbialaiselta kartellilta välistä huumeita, mistä alkoi väkivaltaisten tapahtumien sarja. Kuvaillessani tätä teurastusaaltoa Suomessa asuvat ystäväni epäilivät, että nyt on pappa tainnut sotkea vähän verenpunaista värikynää mukaan. Eipä siihen ollut oikein mitään lisättävää, kun lähistöllä lahdattiin reilun puolen vuoden sisällä seitsemän miestä tavoilla, jollaisia olin tottunut näkemään vain Etelä-Amerikan huumejengeistä kertovissa sarjoissa.
Karmivin murha tapahtui lähes silmiemme edessä, kun olin perheeni kanssa palaamassa kaupasta ja ohitimme paikan, jossa muutaman minuutin kuluttua yksi lastemme koulun vanhempi ammuttiin autoonsa keskellä lauantai-iltapäivää moottoripyörän selästä. Kuin ihmeen huumekaupalla pelkääjän paikalla vauva sylissään istunut vaimo eikä lapsi loukkaantunut tässä päähän lähietäisyydeltä tähdätyssä teloituksessa. Tuon tappavan puolen vuoden aikana tulin monta kertaa miettineeksi, mitä oikeasti tarkoittaa olla väärään aikaan väärässä paikassa.
Katiska-sarjan toisella kaudella kerrotaan koruttomammin huumekaupan todellisuudesta. Enää ei kylvetä samppanjassa ja popsita rypäleitä bisnesjetissä, vaan esimerkiksi kolmannessa jaksossa Niko Ranta-aho kuvailee päätymistään Málagan maakuntavankilaan. Ranta-aho kertoo videolla ihmetelleensä, miksei häntä viety suoraan selliin. Syynä oli espanjalainen käytäntö, että hänen piti odotella seurakseen toista vankia, koska tuossa vankilassa ei lusittu yksinään, vaan samaan tyrmään sullottiin aina kaksi konnaa. Odotellessaan salaperäistä selliseuralaistaan Ranta-aholla oli aikaa tutkia saamaansa tervetulopakettia, jossa oli hänen suureksi hämmästyksekseen kaksi kondomia ja kaksi liukuvoideputkiloa.
Viimeistään Katiskan kakkoskautta katsoessa kävi sekin selväksi, että ryhtyessään huumekuninkaaksi joutuu pelaamaan upporikasta ja rutiköyhää, mutta ei rutikuivaa.