Lusijaneito nimeltä Peter Nygård
Maailman onnellisin mies -nimisen kirjan voisi kuvitella olevan turvoksissa sisustustauluista kopioitua siirappista myötäkarvan lipittämistä, mutta kun kannessa onkin satavuotias tatuoitu mies, niin mielenkiinto herää kuin paiskaisi ämpärillisen jääkylmää vettä talviuniaan vetelevän karhun niskaan. Varsinkin kun tatska ei ole mikään ankkuriin kietoutunut merenneito, vaan natsien neuloma sarjanumero.
Kirjan minäkertoja Eddie Jaku on holokaustiselviytyjä, josta tuli esikoiskirjailija kypsässä 99 vuoden iässä. Elämäkerrassaan hän käy läpi matkaansa ylemmän keskiluokan saksalaiskodista kolmen keskitysleirin ja usean pakomatkan kautta lopulta Sydneyyn. Kahlatessani kirjan kaikkein karmeimmissa keskitysleirikohtauksissa mietin, että mahdettiinkohan opukseen painaa erehdyksessä väärä nimi, sillä näistä elämänkokemuksista ei vaan mitenkään päin saisi leivottua maailman onnellisinta miestä.
Vasta kirjan luettuani tajusin, että koko teoksen merkityksellisin kohta olikin aivan alkupuolella, kun Eddie Jaku kuvaili vatsat vääntävää kokemustaan marraskuulta 1938. Tässä siitä suora lainaus: ”Jos kyllin moni ihminen olisi silloin, kristalliyönä, astunut esiin ja sanonut: ’Riittää! Mitä te oikein teette? Mikä teitä vaivaa?’, historian kulku olisi ollut toisenlainen. Mutta niin ei tapahtunut. Ihmiset pelkäsivät. He olivat heikkoja. Ja heidän heikkoutensa vuoksi heidät saatiin vihaamaan toisia ihmisiä.”
Tästä voi vetää suoran leikkauksen siihen senaatin 43-päiseen republikaanisenaattoreista koostuvaan lammaslaumaan, joka Trumpin tai hänen sarvipäisten kannattajiensa luoman pelon hallitessa antoi helmikuun puolivälissä äänensä pahuudelle. Pelosta oli kyse siinäkin, kun kansainvälisen jääkiekkoliiton sveitsiläinen puheenjohtaja René Fasel ripustautui kuin jokin helvetin vitjassa roikkuva vapaudenristi Valko-Venäjän diktaattorin kaulaan. En tiedä mitä Fasel harrastaa vapaa-aikanaan, mutta hänestä tulisi ponteva postimerkkien keräilijä. Siinä on nimittäin mies joka tietää, kummalta puolen pitää nuolla.
Jääkiekon MM-kisojen luiskahtaminen pois Valko-Venäjältä sai viimeisen voitelunsa tavasta, jolla Aljaksandr Lukašenkan hallinto tarrasi vippaskonstein napattuun vallankahvaansa. Kiitos nykyään lähes jokaisen taskussa kulkevan pienen todistusaineistotallentimen saimme seurata traagista näytelmää, kun huput kasvojensa peitoksi vetäneet Valko-Venäjän poliisin erikoisjoukot pieksivät omaa kansaansa. Mielenosoittajat olivat tehneet läksynsä huolella, sillä kun eräskin vaarattoman näköinen mummeli lähestyi kommandoa ja kiskaisi tältä hupun päästä, jokainen saattoi nähdä mitä tarkoittaa, kun pelkokerroin tuplaantuu yhdellä riuhtaisulla. Miesparka jäi kahden pelkonsa väliin nalkkiin kuin siitosuros. Jos et piekse omia kansalaisiasi, saat esimiehesi vihan ja koston niskaasi. Jos taas naamion taakse kätketty henkilöllisyytesi paljastuu, riski saada jossain vaiheessa koko rahalla vastarakkautta omalta kansalta on korvissa kajahtavan suuri. Ei ole muuten mikään unelmaduuni olla kaatuvan tyrannin työntekijä. Samanlaisia OMON-joukkojen piilopäämiehiä on nähty pamputtelemassa mielenosoittajia myös ympäri Venäjää.
Kaikkein hulluinta tällaisessa pelolla hallitsemisessa on, että todellisuudessa järeintä pelkoa tuntevat ne, jotka ovat menettämässä otteensa vallasta ja joille vääjäämättä lähestyy se hetki, kun päätyy tilille teoistaan. Tämä pettämätön kaava toimii niin kokonaisten valtioiden hirmuhallitsijoihin kuin vaikka Bahamalla lapsiseksirinkiä vaatebisneksiensä ohessa pyörittäneeseen takatukkataneliinkin.
Nyt muuten Peter Nygårdilla on siellä sellissään aikaa miettiä, että jos parmesaanijuustosta jäisi suuhun sama jälkimaku kuin mille se haisee, niin eihän sellaista paskaa ostaisi kukaan. Ja vaikka Nygård eläisi satavuotiaaksi, hän ei koskaan voisi kirjoittaa kirjaa maailman onnellisimmasta miehestä. Tai ainakaan kukaan ei lukisi sitä.
MAINOS Jos vaan maistuu, niin kaikki äänikirjani sekä podcast-sarjani ovat nyt kuunneltavissa täältä. Kuukauden ilmainen maistelusessio, olkaa hyvät!