Maksullinen lihavuori
Palattuamme parin Suomessa lymytyn pandemiavuoden jälkeen takaisin Välimeren rannalle meidät vastaanotti kysymysaalto. Mikä meidät loiskautti takaisin Espanjaan? Tekosyitä voisi keksiä loputtomiin, mutta alun perin oli vain yksi motiivi. Minun piti tulla muutamien kuukausien pätkissä kirjoittamaan DikDek-kirjasarjani Andalusia-trilogiaa, mutta muutaman perhepalaverin jälkeen alkoi itää aatos, että mitäpä jos lähtisimmekin koko enää kotona asuvan perheen voimin matkaan, ja kuopuksemme palaisikin vanhaan kouluunsa. Näin perheriidattomasti yksinäiset kirjoitusvisiittiini muuttuivatkin yhteisellä päätöksellä suunnitelmaksi asua tiiviinä nippuna vielä pari vuotta Andalusiassa.
Tämänkertainen ulkomaalailuni eroaa aiemmista yhdellä tavalla. En ole kertaakaan poistunut Espanjan rajojen ulkopuolelle, mutta pyörinyt senkin edestä etsimässä sopivia tapahtumapaikkoja kirjasarjani ensimmäiseen osaan nimeltä Puerto Anús. Nyt pelkästään puolen vuoden aikana pitkin ja poikin Etelä-Espanjaa risteilleillä aineistonkeruumatkoillani minulle on auennut Andalusiasta enemmän kuin jo täällä ennen koronaa viettämieni viiden vuoden aikana. Ehkä syynä on toisenlainen lähestymistapa, koska nyt tarkastelen kaikkea tarinankertojan, en tavallisen matkamiehen silmin. Andalusian pääkaupungissa Sevillassa käydessäni en enää valinnut hotellia keskeltä vanhaa kaupunkia vaan sulloin itseni sinne, missä tavalliset sevillalaiset asuvat ja elävät. Tarkoituksellisilla harharetkilläni olen päätynyt valloittaviin pieniin ravintoloihin, joiden hintataso kieli kaljabaarista, mutta makukokemus fine dining- ravintolasta, enkä kertaakaan ole törmännyt niissä turisteihin, vaikka syytä olisi ollut.
Andalusiassa asuu kahdeksan ja puoli miljoonaa ihmistä, mutta silti Espanjan eteläisin itsehallintoalue on pääosin karun asumatonta seutua, koska vuoristoisen alueen pinta-alasta yli puolet sijaitsee puolen kilometrin yläpuolella. Tällainen rosoinen siluetti sopii kuin piste virkkeen loppuun maisemaksi uuteen kirjasarjaani, jota tulee yhdistämään tolkuttomat tapahtumat syvällä Andalusian vuoristossa.
Tähän mennessä olen käynyt kopioimassa potentiaalisia tapahtumapaikkoja kiipeilemällä Sierra Nevadan alueella, ajamalla paskat housussa hyvin rotkoista ja kapeaa reittiä Serranía de Rondan vuoristossa sijaitsevaan Rondaan, ihmetellä ylläni kaarrelleita korppikotkia noustessani pieneen Gaucínin vuoristokylään, ja silti olen nähnyt vasta kiteen verran sokeritoppavuorimaisen valtavasta karun kauniista vuoristotarjonnasta.
Kirjojeni karnevalistiseen sekoiluun ihastuneet saattavat nyt huolestua, että ei kai uusista DikDek-kirjoistani ole tulossa mitään somepäivitysmäisiä henkeäsalpaavan kauniiden auringonlaskujen selostuksia. Pystyn pyyhkäisemään tämän pelon kuin paljaan pyllyn aamukakan jälkeen paljastamalla myös vähemmän hohdokkaasta aineistonkeruukokemuksesta. Málagan lentokentän vieressä sijaitsee Guadalhorcen teollisuusalue, jossa on jo vuosia ollut varsin vilkasta katutyttötarjontaa. Halusin varmistaa, että onko näin edelleen vai pitääkö minun löytää uusi paikka, sillä haluan aina ripotella fiktiooni niin paljon faktaa kuin se hersyvää juonta sotkematta on mahdollista. Niinpä otin yhteyttä ammatikseen rekkaa Euroopassa ajavaan hyvään ystävääni, jonka yksi pääterminaalisesta sijaitsee juuri Málagan Guadalhorcessa. Lähetin hänelle seuraavanlaisen tekstiviestin. ”Millä kadulla siellä Guadalhorcessa on eniten prostituoituja?”
Saamastani vastauksesta päätellen hänen oma parisuhteensa on erittäin hyvässä kunnossa ja samalla opin, että kannattaa hieman avata, milloin olen hankkimassa aineistoa kirjaani varten ja milloin sisälläni vain riehuu sairaaksi luokiteltava tiedottomuus.