Nikon ja Sofian todellinen rakkaustarina

Viime vuosina minulta on toivottu jatko-osia DikDek– ja Kristian– sarjoille, mutta nyt näiden ohi on hurahtanut uusi kirjatoive. Minulta on pyydetty kirjaa Katiska-vyyhdistä sekä siihen liittyvien päähenkilöiden ihmissuhdekoukeroista. Pyyntö on pirullisen koukuttava, sillä mitä olen kirjoittamisesta leipänsä tienaavien ystävieni kanssa puhunut, niin tuon kaikkien aikojen huumesotkun todelliset tapahtumat kisaavat rinta rinnan kaikkein luovimmankin mielikuvituksen kanssa.

Jos ottaisin haasteen vastaan, niin tyyliltään teos muistuttaisi kenties eniten Kaksipäisen vekaran varjossa -kirjaani. Siis samoin kuin Vekarassa Adolf Hitlerin fiktiiviset siamilaiset kaksospojat Otto ja Lothar harrastavat seksiä faktallisesti historiassa vaikuttaneiden natsijohtajien kanssa, Katiskassa totuus ja täysin absurdi sekoilu tulisi letittää saumattoman herkulliseksi pitkoksi unohtamatta syvälle taikinaan pesemättömällä sormella tungettuja rusinoita.

Katiska-kirja vaatisi myös samanlaista lähdeaineistoon perehtymistä, minkä teimme Mikael Wöllerin kanssa kaivaessamme oikeaa lihaa mielikuvituksellisten kaksostemme luiden päälle. Siis perse penkkiin ja selaamaan raamatullisen valtavaa julkista esitutkintamateriaalipinoa sekä oikeuden pöytäkirjoja. Sen jälkeen sotkemaan faktaa ja fiktiota niin taitavasti keskenään, että kun äänikirjan kuuntelija kuulee nakin piilottamisesta, hän joutuu miettimään, oliko se nakki kirjoitettu koolla vai ceellä.

Huumekätköjen lisäksi kaivelisin myös päähenkilöiden sielun sopukoita. Katiska-vyyhdissä ryvettyneitä Niko Ranta-ahoa ja Sofia Belórfia olisi helppo hakata kynällä kuin ylivelkaantunutta narkkaria, mutta sille tielle en lähtisi. Kiehtovan tarinan kannalta olisi paljon mielenkiintoisempaa onkia heistä esiin hyvikset purkamalla heidän elämänlankojaan taaksepäin. Pitäisi selvittää, missä se kansi ja vakka ovat ensimmäisen kerran kolisseet kunnolla yhteen.

Suhdekoukeroita tutkiessa olisi tietysti helppo mennä sieltä, missä pikkuhousun sauma on matalin. Mutta harvoinpa parisuhde pökkii kovin pitkälle pelkän seksin voimalla, ja sitä paitsi sekä Niko että Sofia olisivat löytäneet päälle ja alle pantavaa ilman toisiaankin, joten heidän välillään on täytynyt tuoksua jokin muukin kuin vain reikäpäisestä paneskelusta syntyvä kiimainen liima. Ensimmäinen iso taitekohta tarinassa olisi löytää se käänne, joka sai heidät toimimaan niin holtittomasti. Kaksi kaunista ja menestyvää nuorta, jotka olisivat ilman hölmöilyitäkin saaneet taatusti tarpeeksi yltäkylläisyyttä elämäänsä.

Nostan ensin kultareunaiselle työpöydälleni Nikon, menestyneen liikemiehen pojan. Itse kasvoin isättömänä, joten toisin kuin monilla menestyneiden isien pojilla, minulla ei ole ollut pakonomaista tarvetta yrittää hakea teoillani isäni hyväksyntää, vaikka isä olisi taatusti onnensa hautakukkuloilla, kun saisi nähdä lapsensa olevan oikeasti onnellinen eikä vain tavoittelevan pelkkää menestystä syöksymällä umpeen hitsatusta uraputkesta toiseen. Suomeksi sanottuna poika tyydyttää isäänsä kysymättä tältä, mistä ukko oikeasti tykkää.

Sofian julkisuuteen antamat lausunnot lapsuudestaan istuvat tarinaani kuin täydelliset implantit. Marokkolaisen isän ja suomalaisen äidin erottua perhe muutti Ylivieskaan, jossa oli tyrkyllä takuumureaa koulukiusaamista. Yhdessä haastattelussa Sofia muistelee jo lapsena päättäneensä karistaa Pohjois-Pohjanmaan tomut jaloistaan ensimmäisellä mahdollisella hetkellä. Kiusaamisen kohteeksi joutumisessa ei ole kuin yksi hyvä puoli: siitä syntyy usein peräänantamaton näyttämisen halu. Niin tässäkin tapauksessa. Siitä todistuksena Sofia on voittanut muun muassa Bikini fitness -kisoissa maailmanmestaruuden, ja onhan sieltä Ylivieskan kärrypoluilta kolisteltu melkoinen matka Marbellan loistolukaaleihin.

Näillä vauhdeilla Katiska-kirjani esittelyteksti voisi mennä näin: Oliko päähenkilöiden tekojen syvimpänä motiivina vain hirveä tarve tulla hyväksytyksi, ja senkö vuoksi he törmäsivät kultaiset laput silmillään päin oikeaa elämää?

Ehkä kirjaan mahtuisi myös tuoreeltaan kuulemani tarina espanjalaismiehestä, joka oli ollut opaskoiransa kanssa kävelyllä. Koronapoliisi oli pysäyttänyt miehen ja patistanut tätä välittömästi palaamaan kotiinsa ja ihmetellyt, eikö tämä ole lainkaan seurannut uutisia. Tähän mies oli vastannut: ”En.”

MAINOS Nyt se on ilmestynyt! Juha Vuorisen uutuuspokkari Marpellan miljartööri-iskä, johon saat Vuorisen omilla pienillä kätösillä rustaamaan omistuskirjoituksen. Tilaa tästä!