Olin Jari Aarnion hyödyllinen idiootti

Jaa kaverilleTilaa Seura

Joulun alla 2013 kirjoitin kolumnin otsikolla En pysty enää pidättämään. Kolumnin kuvitukseksi olin valinnut somessa ahkerasti jaetun kuvan, jossa havainnollistetaan, miten suppo kuuluu tyylipuhtaasti painaa pyrstöön.

Kolumnissa tunnustin tuntevani huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion, joka oli vähän aiemmin pidätetty epäiltynä törkeistä huumausainerikoksista. Minun ja Aarnion kaidat polut kohtasivat jo vuonna 2010, jolloin hurjana haaveenani oli ohjata hyväntekeväisyyspokkarini tuottoa huumeidenvastaiseen työhön. Rikollisen hyvä ideani oli maksaa viulut ja niihin vielä kotelotkin, jotta päivittäin huumerikollisuuden kanssa painivat ammattilaiset voisivat kiertää kouluissa kertomassa huumeiden tuhovoimasta. Ensimmäinen askel tällä polulla johti minut huumeyksikön pomon Jari Aarnion juttusille.

Etenkin suomalaiselle miehelle on ylitsepääsemättömän vaikea tunnustaa tehneensä virhearvion. Minunkin oli, ja edelleenkin on ristiriitaista ajatella, että juuri Aarnio torppasi ideani ostaa hänen ryhmältään luentopalveluita, sillä hänen mielestään olisin heittänyt avustusroposeni vähän kuin kukkapenkkiin huonosti kätkettyyn rahaämpäriin. Huumeidenvastainen työ ansaitsi Aarnion mielestä paljon suuremman yleisön kuin mitä muutaman kymmenen koulun auditoriot kykenisivät kiskaisemaan sisäänsä. Aarnion patistamana aloin siis kypsytellä konseptia, jolla potentiaalisessa riskiryhmässä elävät nuoret tavoitettaisiin huomattavasti laajemmin. Aarnion myötävaikutuksella aloitin yhteistyön muun muassa Youth Against Drugs ry:n kanssa sekä sain listan ihmisistä, jotka totisesti tiesivät ja puhuivat kampanjassani huumeidenkäytön seurauksista. Koko hankkeen ajan Aarnio puhui niin vakuuttavasti ehkäisevän huumetyön tärkeydestä, että vieläkin tekee neulanpiston kipeää kuvitella, että samaan aikaan hän hummaili aivan toisenlaisilla rattailla samoissa huumaavissa raveissa.

Vaikka hovioikeuskin on nyt tuominnut aikanaan vuoden poliisiksi valitun Aarnion kymmenen vuoden ex-poliisiksi, ei vieläkään täysin ymmärretä, miten koko tämän huumesirkuksen pyörittäminen ylipäätään oli mahdollista. Yhdeksi monipäiseksi syypääksi on mainittu Aarnion kuuliaiset alaiset, joita on sittemmin alettu kutsua vähemmän mairittelevasti ”hyödyllisiksi idiooteiksi”. Rehellisyyden nimissä olen joutunut miettimään, olinko minäkin lopulta vain tällainen hyödyllinen idiootti, joka omalta pieneltä osaltaan oli kiillottamassa Aarnion sankarikilpeä.

Takerruin kuin Aarnio syyttömyyteensä tähän termiin ja aloin selvitellä, mihin tittelin juuret juontavat. Ei liene yllätys, että politiikkaan ja henkilöihin, joita on esimerkiksi taivuteltu kehumaan huonoa hallintoa. Erityisen usein sitä on viljelty yhteyksissä, joissa joku on tietämättään nuolla lipittänyt kommunismin persposkia. Esimerkiksi Venäjä ei ole enää vuosikymmeniin ollut kommunistinen valtio, vaikka edelleenkin Venäjän maaseudulla elää ihmisiä samanlaisissa oloissa kuin Neuvostoliiton aikaan. Valtionjohtajista Donald Trumpin on arveltu päätyvän historiaan maailman tunnetuimpana hyödyllisenä idioottina. Tosin tietyissä piireissä on väläytelty, että Trump olisi pikemminkin vielä pahempaa kuin hyödytön idiootti.

Katsoopa asiaa sitten huumepoliisin entisen päällikön autotallin ovenraosta tai Valkoisen talon ovaalihuoneen verhonraosta, vasta historia näyttää, kuka on tarinan konna ja kuka sankari. Mitään ei tapahdu jälkiä jättämättä, ovatpa ne sitten Aarnion mällit ”Saaran” saarnastuolissa tai Putinin kotivideo, jossa eräs tunnettu amerikkalainen tosi-tv-tähti katselee moskovalaisessa loistohotellissa, kun kaksi ilotyttöä kusta lorottelee sänkyyn. Mutta yhdestä asiasta sentään voin mennä takuuseen, ja se tuli sanottua jo huumeidenvastaisen kampanjamme iskulauseessa. ”Huumeesi saattavat olla jonkun perseestä.”

X