Onko sulle tullut pipi pimppiin

Irwin Goodman rallatteli aikoinaan ironisen reteesti Vexi Salmen sanoin, kuinka vain aurinko lämmin loistaa rantaan hehkuen ja mainingit hehkun toistaa Las Palmasissa. Ennen kuin olin käynyt koko Kanariansaarilla, minäkin kuuluin siihen kuoroon, joka kurkku suorana julisti kaikki sinne matkanneet eräänlaisiksi tylppäpäisiksi keihäsmatkalaisiksi. Mutta kuten niin monta kertaa elämässäni, jouduin syömään tässäkin asiassa sorsivat sanani vähän kuin olisin niellyt kokonaista kanarialaista ryppyperunaa ja kietaissut ruokajuomana sitä vielä aavistuksen tujumpaa punaista mojo-kastiketta.

Lastemme ollessa pieniä tulimme käyneeksi kaikilla neljällä suurimmalla saarella ja olemme nähneet niiden niin hyvät kuin myös mainetta lokaavat puolet. Tarpeeksi monta kertaa samaan miinaan astuttuamme oppimme lopulta kaivautumaan noiden saarien parhaisiin koloihin, jotka olivat kaukana tunnetuimmista turistirysistä. En toki tuomitse niitä, jotka haluavat olla ytimessä ja haahuilla humussa, mutta silloin, kun Kanariansaaret olivat vielä ajankohtaiset perheeni elämässä, tarpeemme liittyivät fiestan sijaan rauhaan. Sitäkin löytää halutessaan jokaiselta saarelta.

Oppirahoja maksaessa kertyi jos jonkinlaisia kokemuksia, joista sairaimmissa joku tai useampi meistä sairastui. Kuten esimerkiksi silloin, kun armas siippani sieppasi kaikkein pyhimpäänsä jonkin pöpön ja komensi minut etsimään luotettavan gynekologin. Soittokierros lähimpiin terveyskeskuksiin paljasti, että Suomeen syntyminen on lottovoitto ja lisänumerotkin tipahtavat, jos on valinnut hotellin alueelta, jolla sattuu sijaitsemaan koko saariston parhaan gynekologin vastaanotto. Siis liukkaasti hänen luokseen. Oman arvioni mukaan tohtori ei ollut gynekologi vaan lastenlääkäri, koska hänellä oli päällään Nalle Puh -essu ja puhui aikuiselle vaimolleni kuin lapselle. Ei nyt ihan: – Onko sulle tullut pipi pimppiin, mutta ei se siitä kaukanakaan ollut. Vakuuttavan sympaattinen tohtori halusi yllättäen minutkin mukaan hoitohuoneeseen, mitä pidin vähän outona, emmehän olleet kuitenkaan tulleet kuuntelemaan vielä putkahtamattoman vauvan sydänääniä vaan sellaisen ulostuloterminaalin huoltotoimenpiteisiin. Meno yltyi vielä hullummaksi, kun rouvani oli venytelty tutkimusasentoon ja nallemuori käski minunkin kurkistaa vaimoni pyrstöön. Eikä kyse ollut mistään rantakaislikon silmäilystä turva-aidan takaa, vaan vähän kuin olisin joutunut keskelle Jules Vernen kirjaa Matka maan keskipisteeseen. No, sen matkan anti oli, että voin sanoa tuntevani vaimoni perinpohjaisesti.

Toisellakin kerralla olin vain saattohoitajana yhdelle perheemme jäsenistä ja ajattelin huiskaista kaksi sairasta turistikärpästä yhdellä lyönnillä kysymällä viehättävältä lääkäriltä, olisiko hänellä vinkata jotain linimenttiä jumiin jämähtäneeseen niskaani. Hän komensi minut äidillisen topakasti odottamaan vuoroani. Määräys tuli sellaisella napakkuudella, ettei niskani ollut enää ainoa jäykkä kohta minussa.

Vuoroni tultua hän puristeli muutaman kerran niskaani ja määräsi sen jälkeen minut laskemaan sortsini polviin ja nojaamaan hoitopöytää vasten. Suomalaiselle juntille tuollainen pyyntö on käytännössä mahdoton toteuttaa varsinkin, kun vieressä on vielä yksi tirskuva lähiomainen. Mutta niin vain paljastin paremman puoleni ja odotin uteliaana, kuinkahan syvältä sitä niskassa säteilevää jumia aletaan avata. Vaikka pyrstössäni silmä onkin, sekään ei nähnyt lähestyvää piikkiä, joka iskeytyi toiseen pakaraani, minkä jälkeen kivulias lääke laukaistiin kannikkaani. Tänä päivänäkään en tiedä, mitä perseeseeni ruiskutettiin, mutta oli se sitten vaikka ompelukoneöljyä, pääni pyöri koko loman ajan kuin pöllöllä.

Kolmas koettelemus oli niin kutsuttu ryhmäripuli. Perheemme viidestä jäsenestä neljä köpötteli muovikassikalsareissaan lääkärin vastaanotolle. Ensimmäinen kysymys kuului, olemmeko syöneet kaikki samaa ruokaa. Vastaus oli myöntävä, joten vaiva ei voinut olla ruokamyrkytys. Seuraavaksi lääkäri kysyi, olemmeko molskineet hotellin uima-altaassa. Me kaikki neljä ruiskupersettä käännyimme katsomaan tuomitsevasti mama Vuorista, joka oli keskittynyt lueskelemaan varjon alla naistenlehtiä eikä monista pyynnöistämme huolimatta tullut melskaamaan kanssamme altaaseen. Ja niinpä hän oli ainoa, joka selvisi roiskuvasta riemulomastamme kuivin jaloin.