R.I.P. Raimo Häyrinen

Jaa kaverilleTilaa Seura

Rymistellessäni 80-luvun lopulla mediamaailmaan polkuni suunnannäyttäjiksi osui kaksi vanhempaa mestaria. Ensin taiteilija Martti ”Huuhaa” Innanen pyysi minua tekemään kanssaan Yleisradion juuri perustettuun Radiomafiaan ohjelmasarjaa nimeltä Huuhaamafia. Muutamaa vuotta myöhemmin löysin Ylen käytäviltä itselleni myös toisen oppi-isän, kerta toisensa jälkeen Telvis-palkintopöydän tyhjentäneen toimittajalegenda Raimo ”Höyry” Häyrisen. Nyt molemmat elävät enää muistoissani.

Jos olisin kuunnellut pelkkiä käytäväpuheita, minun olisi kannattanut pysyä mahdollisimman kaukana molemmista suorakulmaisista miehistä, sillä monet heidän mielipiteistään pamahtivat kuin hanskaton nyrkki suoraan leukaan. Ehkä juuri tämän luonteenpiirteensä vuoksi he ottivat minut leveiden siipiensä suojaan. He halusivat selvästi nähdä, mitä tästäkin kovakuorisesta raakileesta voisi kuoriutua.

Laskujeni mukaan Häyrinen oli tutustuessamme suunnilleen saman ikäinen kuin minä nyt. Ikäeroa meillä oli 27 vuotta. Suhteemme muuttui vieläkin läheisemmäksi vuonna 1997, kun Yleisradio irtisanoi hänet. Keksin onneksi keinon korvata Häyriselle häneltä saamani korvaamattoman arvokkaat opit. Palkkasin hänet tekemään kisalähetyksiä paikallisradioille Naganon talviolympialaisista. Oppipojasta tuli yksillä onnenpotkuilla mestarin tuottaja.

Yhteistyömme alkoi välittömästi kantaa hedelmää, joten sain tuottaa monet toimittajalegendan kisaraportit yleisurheilun ja jääkiekon MM-kisoista sekä Sydneyn kesäolympialaisista vuonna 2000. Niihin kisoihin liittyy episodi joka opetti, ettei ole ongelmaa jos on olemassa ratkaisu. Tänä päivänäkään en tiedä, missä kohtaa rikkinäinen puhelin oli kilahtanut tai mitä muuta merkillistä oli tapahtunut, mutta Höyry ei päätynytkään suomalaisilla urheilutoimittajilla lastatulle Australian-lennolle. Se selvisi minulle, kun yritin soittaa Sydneyyn tarkistaakseni, olihan hän turvallisesti reilun 15 tuhannen kilometrin päässä. Hälytyskelloni alkoivat soida, kun englanninkielisessä maassa puhelinoperaattori molottikin italiaa. Selvisi että Höyry olikin Roomassa, mutta 40 vuotta liian myöhään, sillä kesäolympialaiset järjestettiin siellä jo vuonna 1960.

Olin kuin Heran alttarin tulisilla olympiasoihdun hiilillä, sillä ensimmäisen raportin Sydneystä piti tulla jo samana iltapäivänä. Aloitin vimmaisen soittopommituksen, ja sain selostajaani viimein yhteyden uuden lentoreitin seuraavassa välilaskupaikassa Bangkokissa. Minussa on vakioasetuksena samat säädöt kuin Höyryssä. Pinna palaa rätisten, jos asiat eivät etene haluamallani tavalla. Kävimme tulikivenkatkuisen keskustelun akselilla Tuusula–Bangkokin lentoasema, joka päättyi luurin korvaan lyömiseen kun ilmoitin Raimolle, että mikäli minulla ei ole tunnin sisään ensimmäistä kisaraporttia, kisat ovat meidän osaltamme ohi.

Puolen tunnin kuluttua radioiden kisalaatikosta löytyi reportaasi, joka alkoi näin: ”Täällä Raimo Häyrinen ja aurinkoinen Sydney. Yhdysvaltain pikajuoksujoukkue on juuri saapunut kisakaupunkiin…” Sen jälkeen hän luetteli kaikki mitalisuosikit, kertoi millaisia aikoja he olivat juosseet maansa karsinnoissa ja kenen kuntopiikki sojotti kohti taivaita. Jos joku kuunteli sitä hyvin herkällä korvalla, hän saattoi ihmetellä, miksi taustalta kuului Bangkokin lentokentän kuulutuksia. Minä puolestani saatoin taas kerran huokaista helpotuksesta, että onneksi matkassa oli Häyrinen, joka hoiti hommansa vaikka polulle ilmestyisikin pieniä yllätyspomppuja.

Höyryä ja minua yhdisti toinenkin asia. Kun leimahdus oli ohi, se oli ohi. Sen peruskallion päälle rakentui myös meidän ystävyytemme. Höyryn sydämellisyydestä kertoo seuraavana yönä kello neljältä saamani tekstiviesti. ”Juha, ota rauhallisesti. Kaikki on hyvin. Olen nyt Melbournessa.” Muistan vastanneeni siihen lyhyesti. ”Loistavaa! Olet jo oikeassa maanosassa, mutta ota vielä vähän kokkaa kohti koillista, sillä kisat ovat Sydneyssä.” Sellaista oli puolestaan välillämme hehkunut huumori.

Siteeraan lopuksi Häyrisen sanoja, joilla hän usein päätti meidän pitkät puhelintuokiomme ja jotka nyt tuntuvat niin kovin lohduttomilta: ”Kansi kiinni ja kuulemiin, lähetys Leningradista päättyy tähän.”

MAINOS Nyt se on ilmestynyt! Juha Vuorisen uutuuspokkari Marpellan miljartööri-iskä, johon saat Vuorisen omilla pienillä kätösillä rustaamaan omistuskirjoituksen. Tilaa tästä!

X