Satasen laina – kuoleman kyydissä
Pääsin pääsiäisen päärmeillä nauttimaan Suomeen puhjenneesta keväästä ja erinomaisen mielenkiintoisesta poliittisesta ilmapiiristä, kun suomalaiset valitsivat taas suunnan seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Käytän tuota voimasanaa, koska voittajajoukkueen vaalivideolla Antti Rinne seisottelee bussiaan pysäkillä ja huikkaa potentiaalisille matkustajille: ”Meillä taitaa olla sama suunta. Tulkaahan kyytiin.”
En usko nähneeni alkuperäistä videota, mutta sen sijaan sain eri viestimiini lukemattomia erilaisia versioita, jotka tuskin ovat lähtöisin demarien omasta kampanjatoimistosta. Taitavimmin leikellyssä oli pätkiä Rinteen videosta ja Keanu Reevesin tähdittämästä Speed – Kuoleman kyydissä -leffasta, jonka juoni pähkinänkuoressa on se, että bussiin asennettu pommi räjähtää, jos onnikan nopeus laskee alle 80 kilometriin tunnissa. Itse asiassa en pitäisi ihmeenä, vaikka joku Rinteen suusta loikanneista sammakoista huolestunut demari olisi saksinut juuri tuon videon, sillä mitä pidemmälle vaalikampanja eteni, sitä hurjempaan luisuun puheenjohtaja oli ajamassa puolueensa äänisaalista. Lopulta rotkon reuna jäi vaivaisen 0,2 prosentin päähän. Tällä kertaa kuskin pelasti aika, mutta miten mahtaa käydä bussin, jos sillä aiotaan rytkytellä tuolla ohjauksella seuraavat neljä vuotta? Sinä aikana kyytiin ehtii nimittäin kompuroida vielä monenlaista matkustajaa, ja jos vaalilupauksia aletaan oikein tosissaan toteuttaa, niin se ei olekaan enää mikään menneiden vuosien Mennään bussilla -sarjan hurvittelu, vaan Mennään pummilla -hirvittely.
Jottei kukaan erehtyisi päättelemään, että olisin jonkin yhden aatteen sanansaattaja, niin kerron miksi minua vituttaa ajatus velaksi elämisestä. Aikanani minäkin vetelin mutkat suoriksi elämällä holtittomasti velaksi ja ajoin itseni asioitteni systemaattisella pystyyn paskantamisella sellaiseen häpeänurkkaan, että olin vähällä juoda velat saataviksi ja itseni samalla uurnalehtoon. Siksi en kykene katsomaan tumput suorina vierestä sellaista talousajattelutapaa, joka sopii paremmin juoppohullulle kuin potentiaaliselle pääministerille.
Viime vappuna Rinne lausui eläkeläisille seuraavat sanat: ”SDP tulee parantamaan pienillä eläkkeillä kituuttavien ihmisten, Suomen rakentajien toimeentuloa. Lupaan alle 1 400 euron eläkkeisiin kuukausinettona 100 euroa lisää.” Tiedän monia pienellä eläkkeellä eläviä, joille tuo oli sama asia kuin ostettu ääni. Silti en pidä Rinnettä aivottomana ääliönä, joka lupailee satasia sinne tänne niin kuin se yksi todellinen tolvana muurinpätkiä niska punaisena odottaville uskollisille äänestäjilleen. Nyt vuotta myöhemmin, kun Rinteelle alkoi realisoitua, että hänestä taitaakin tulla pääministeri ja että lupaukset on tullut aika lunastaa, hän tarkensi lausuntoaan vappusatasesta näin: ”Toivottavasti talous jatkaa kehitystään niin, että se voidaan toteuttaa.”
Vuosia sitten olin työmatkalla ulkomailla ja sain viestin, jossa äitini kertoi saaneensa pahan flunssan ja joutuneensa sairaalaan. Mietin että onhan se hyvä, että ikäihmisten lentsut hoidetaan huolella ja siten vältetään kohtalokkaat jälkitaudit. Pyysin äidiltäni hänen huoneensa puhelinnumeron, jotta voisin etätarkkailla hänen tilaansa. Soitin hänelle vielä samana iltana. Puhelu menikin syöpätautien osaston kansliaan. Pahoittelin soittaneeni väärään numeroon ja etsiväni nuhaista äitiäni. Ei se ollut väärä numero. Äitini perustelut olivat kuolemattomat. Hän ei kuulemma halunnut huolestuttaa minua sanomalla asioita niin kuin ne olivat. Äitini ei muuten ollut poliitikko vaan kirjanpitäjä.
Olen katsellut elämäni aikana melkoisen määrän aikuisviihdettä ja kuvitellut nähneeni, missä kulkevat ihmisen venyvyyden rajat. Erehdyin. Mikään ei ole niin elastinen kuin suomalainen poliitikko, kun se alkaa korjailla sanomisiaan satasen lainallaan.
MAINOS Kaikkien verkkokirjakauppojen MILF, eli Diktaattori.fi tarjoaa tämän kolumnin lukijoille mahdolisuuden ennakkotilata Vuorisen kevään uutuspokkarin, After Sun – sinun perääsi. Kompuroi TÄNNE ja tilaa ennen muita itsellesi kesän uutuspokkari!