Srilankalaiset lavatanssit
Kiitos väkevän mielikuvitukseni, minun ei itse tarvitse liitää albatrossin lailla ulkomaille keräämään kokemuksia. Olen nimittäin opetellut kuuntelemaan tarkalla korvalla muiden matkakertomuksia ja koostamaan niistä toisinaan vatsanpohjaa kouraisevan tarkkoja mielikuvakollaaseja.
Sellainen ja samalla vuoden ensimmäinen etämatkani suuntautui Sri Lankaan, jonne espanjalainen kaverini viipotti viettämään vuodenvaihdetta. Karttaa kiikaroimalla kategorioin Sri Lankan joksikin Intian Ahvenanmaaksi, josta sivistymättömässä päässäni päättelin kaverini kerävään vain litratolkulla vatsatautikokemuksia. Mutta ilokseni matkan sairaussarakkeeseen oli tirahtanut vain yksi merkintä ja sekin hotellin aamiaisella tarjoillun jogurtilta näyttäneen vaalean mönjän seurauksena. Suurimmaksi syypääksi vatsataudittomuuteensa matkamies itse epäili saarivaltiossa harjoitettavaa buddhalaisuutta, jonka myötä tarjolla oli lähinnä vain kasvisruokaa.
Kuuntelin kuola roiskuen kuvailua kasvisruuista ja varsinkin niiden valmistustavoista, sillä yhden kokkailuun liittyi erikoisempi tarina. Tuttuni oli päättänyt hemmotella mielitiettyään kävelyttämällä hänet ennen romanttista illallista katselemaan Intian valtameren taa vajoavaa aurinkoa. Pariskunta oli päivitellyt sydän rakkautta räiskyen huikeaa luonnon näytöstä ja valoshown sammuttua ollut kääntymässä kannoillaan kohti ravintolaa, kun heidät olikin ahmaissut sisäänsä täydellinen pimeys. Missään ei näkynyt yhtään mitään, mutta kuului sitäkin enemmän. Norsujen töräyttelyä, apinoiden kirkumista ja monia muita perusespanjalaiselle ventovieraita luonnon ääniä. Pelästynyt parivaljakko lähti suunnistamaan kohti paikkaa, jossa arvelivat ravintolan sijaitsevan, kun heidät pysäytti taskulampun valaisema aurinkoisesti hymyilevä srilankalaisen miehen nassu. Kysyntä ja tarjonta olivat törmänneet toisiinsa, sillä taskulamppua piteli kuuden hengen ravintolan ainoa työntekijä. Samalla selvisi, miksi koko kylä piehtaroi ilmankosteassa pimeydessä. Rajuilma oli siirtänyt kylän muuntajan paikkaa, mutta kukaan ei tiennyt minne. Sähköttömyys ei kuitenkaan muuttanut illan menua kuin valmistustavan osalta. Tarjolla oli sillä kertaa kaasukeittimellä valmistettua riisiä ja kamalasti currya.
Koko loman kohokohta oli jopa minulle, etäturistille hiuksia nostattava. Pariskunta oli nimittäin varannut retken kansallispuistoon. Aamulla hotellin eteen ilmestyi kolhiintunut Toyota Hilux -avolavamaasturi, jonka kuljettaja hoputti kyytiläisiä kapuamaan auton typötyhjälle lavalle. Huojuttuaan puiston rajalle ystäväni oli alkanut hädissään nuijia kuskin hyttiä, että eikö heidänkin pitäisi tulla sisälle autoon tai ainakin vaihtaa turvallisempaan kyytiin sen sijaan, että keikkuivat suojaamattomalla maasturin lavalla. Kuski viis veisasi kyytiläistensä huolista vaan huomautti ennen ikkunansa kiinni veivaamista, että nyt kaksikolla oli elämänsä tilaisuus päästä katselemaan luonnonvaraisia norsuja, nokkakarhuja, liskoja, apinoita ja jos käy ihan järjetön munkki, niin myös vapaana loikkivia leopardeja ihan silmästä silmään.