Taivaanmerkkejä tulkitsemassa
Etsin alkuperää sanonnalle ”kaikelle on aikansa” ja päädyin Raamatun ääreen. Seuraava värssy löytyi Saarnaajan kirjasta: ”Kaikella on määräaika. Jokaisella asialla on aikansa taivaan alla.”
Edellisen kerran kaikelle on aikansa -teema tärytti henkiset ilmani pihalle aika tarkalleen yhdeksän vuotta sitten. Ihmettelin Maltalla, miten perkeleelliseksi elämäni oli alkanut kähertyä sillä Naantalin kokoisella kivikasalla, jolla on kuitenkin Aku Ankan rekisterikilven numeron verran kirkkoja, eli melkein yksi per neliökilometri.
Aikani Maltan pieniä ja suuria taivaanmerkkejä tulkittuani kokosin opetuslapset ympärilleni ja julistin: ”Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille suuren ilouutisen, joka koskee koko perhettämme. Me muutamme Espanjaan, koska elämämme täällä lilliputtisaarella on alkanut laajentamisen sijaan kutistaa henkistä kasvuamme.”
Viime syksynä huomasin mystisen maltalaisen déjà-vu-ilmiön alkaneen täällä Espanjassa, kun jokainen ennen niin mutkattomasti rullannut asia alkoi saada eteensä negatiivisen merkin. Aivan yksinkertaistenkin käytännönasioiden hoitaminen alkoi kerätä rasvan sijaan hiekkaa rattaisiinsa. Hyvänä huonona esimerkkinä käynee ulko-ovemme lukon korjaaminen, joka on tähän mennessä kestänyt puoli vuotta, eikä lukko vieläkään ole loksahtanut kuntoon.
Kun elonpolkua mittaavaan askelmittariin kertyy tarpeeksi niin harha- kuin eteenpäin vieviä askelia, niin sitä oppii lukemaan, milloin minkäkin asian on vain annettava tulla päätökseensä. On kyse sitten ihmissuhteesta, työstä tai vaikkapa asumismuodosta. Pitää vain oppia lukemaan universumin tielle ripottelemia myrskynmerkkejä.
Tuorein merkki siitä, että taas taitaa olla aika loikata yhden ulkomaanrajan yli, hyppäsi kanssani taloyhtiön hissiin, kun sain sinne seurakseni minua vihaisena mulkoilevan ruuvimeisselillä aseistautuneen ventovieraan ukon. Parkkihallissa ärtymyksen syykin paljastui. Äijä oli synkässä päässään kuvitellut minun parkkeeranneen autoni hänen ruutuunsa, mikä paljastui hänen ja ehkä minunkin onnekseni virhearvioksi. Oma autoni oli nimittäin onnellisesti omassa parkkiruudussaan ja hänen autonsa epäonnisesti jonottamassa vääryydellä ja viekkaudella vallattua omaa ruutua.
Maltalla näkemieni vihalla kyllästettyjen episodien viisastuttamana seurasin huolestuneena, kun aksentistaan päätellen jostain päin Britteinsaaria loma-asunnollaan pistäytymässä oleva kiukkupussi ryhtyi ruuvailemaan jonkun espanjalaisen Porschesta rekisterikilpiä ja päästelemään menopelin renkaista ilmoja. Ilman selvännäkökykyäkin haistoin ilmassa kaikki ainekset veriseen Englanti-Espanja-maaotteluun. Mieleeni palasi Maltalla vain paria päivää ennen poismuuttoamme sattunut murheellinen tapahtuma. Eräs turkkilainen kuljettaja ajoi ajoradalle rynnänneen libyalaisen lapsen päälle, minkä jälkeen pojan sukulaiset kävivät tappamassa turkkilaisen.
Palatessani kaupasta Espanjan asunnollemme päädyin taas todistamaan autoihin liittyviä verinoroja. Porschen omistajan paikalle hälyttämät kylänmiehet seisoivat ringissä kuin tanssilattialla, jonka keskellä punaisessa lammikossa horjui harvahampaisesta suustaan pidellyt britti yhdessä järkyttyneen vaimonsa kanssa. Espanjan kotikentällä käydyn Tanssii espanjalaisten susien kanssa -finaalin voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Ehkä aavistuksen puolueellisena tuomarina paikalle hälytetty Guardia Civilin santarmi julisti britin toimineen väärin harjoittaessaan vandalismia paikallisen parkkiruutuvarkaan autoa kohtaan ja antoi veriselle ruuvariukolle matkamuistoksi sakon. Nyrkkisankari ei saanut kuin rystysensä kipeäksi.
Palattuani kotiin olin raportoimassa vaimolleni näkemästäni viimeisestä pisarasta ja kuinka meidänkin kannattaisi seurata britin vaimolleen parkkihallissa sössöttämää ohjetta: Let’s go. Vaimollani oli tarjota vieläkin tuoreempi viimeinen pisara paluumuutoamme vauhdittamaan. Asunnostamme katkaistaisiin Andalusiaa riivaavan vesipulan vuoksi vedenjakelu päivittäin kahdeksitoista tunniksi. Tämäkin tuli tietoomme vasta ihan viime tipassa.