15-vuotias puistokummi Valtteri houkuttelee nuoria luontoon: ”Kun kerron yöpyneeni metsässä, he kysyvät, mitä pahaa olen tehnyt”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Vesa Tyni/Otavamedia
15-vuotias Valtteri Mönkö on Liesjärven kansallispuiston kummi. Hänen tehtävänään on innostaa lapsia ja nuoria liikkumaan luonnossa. Kuinka se onnistuu?

Pitkäkärki painuu sinertävänä läikehtivään järveen. Rantamatalassa erottuu kirkkaan pinnan läpi pohjan ruskea hiekka. Se on on huuhtoutunut loiville laskoksille.

Laineet ovat antaneet hiekalle muodon, joka muuttuu laineiden lipuessa seuraavan kerran rantaan.

Nyt järvi on tyyni. Koivut seisovat hievahtamatta aloillaan. Kauempana rannasta koivikko vaihtuu sankkaan kuusikkoon. Havut tuoksuvat, korppi raakkuu.

Pitkäkärki on yksi Hämeen järviylängöllä sijaitsevan Liesjärven kansallispuiston suosituimpia näköalapaikkoja.

15-vuotias akaalainen Valtteri Mönkö on seisonut Pitkäkärjen rantahietikolla useita kertoja, mutta maisema tekee hänen kerta toisensa jälkeen yhtä väkevän vaikutuksen. Sitä ei tarvitse kuin katsoa. Järvenselkä pysähdyttää ja rauhoittaa. Rannalla on hyvä olla.

Valtteri on ikäisekseen kokenut vaeltaja, Lemmenjoen veteraaneja. Liesjärven kansallispuisto on kuitenkin nykyään hänelle se tärkein retkikohde.

Valtteri on kansallispuiston kummi.

Tummia pilviä vasten

Kaatuneen rungon mukana pystyyn noussut kuusenjuurakko on viime syksyn tuulenkaatoja.

Suomen 39 kansallispuistossa rekisteröitiin vuonna 2016 peräti 2,8 miljoonaa käyntikertaa. Kasvua edellisvuoteen oli seitsemän prosenttia. Hossan kansallispuiston perustamisen jälkeen Suomessa on 40 kansallispuistoa, ja kävijämäärän ounastellaan jatkavan nousuaan. Etenkin kansallispuistoihin suuntaavien ulkomaalaisten turistien määrä on lisääntymässä.

”Keskimääräinen kansallispuiston kävijä on 43-vuotias nainen. Nykyään myös yhä useampi kaupungissa asuva kolmekymppinen harrastaa vaellusta ja luonnossa liikkumista”, kertoo Metsähallituksen asiakaspalvelupäällikkö Tiina Hakkarainen.

Hänellä, kuten meillä muillakin on Valtteri Mönkön vauhdissa pysymistä. Nuorukainen ottaa ripeitä askeleita. Kun pysähtyy polulle hetkeksi, harmaa reppu on jo karannut Valtterin selässä kymmenen metrin päähän.

Kansallispuistokummi on miltei juostava kiinni.

”Kun oppii kävelemään poluilla, ei tarvitse kompastumisen pelossa katsoa koko ajan jalkoihinsa, vaan voi tähyillä ympärilleen”, Valtteri sanoo.

Hän ottaa taskustaan puhelimen ja kohottaa sen ylös. Valtteri myös ikuistaa retkitunnelmiaan valokuviksi, joita jakaa ParkM8 kansallispuistokummien Facebook-sivuilla.

”Metsänreuna näyttää terävältä tummia pilviä vasten”, Valtteri toteaa.

”Kun aurinko tulee esiin, valo on kirkkaampaa ja maisema näyttää erilaiselta.”

Katkaistut tuulenkaadot

Pohjantikan reitillä mutkitteleva polku vaihtuu ajoittain pitkospuihin.

Valtteri Mönkö sai mummultaan syntymäpäivälahjaksi valokuva-albumin, johon tämä oli tallentanut omia retkimuistojaan.

Vanhin kuva on Torronsuon kansallispuistosta, minne Valtterin isovanhemmat veivät lapsenlapsensa hänen ollessaan kolmen vuoden ikäinen.

Isovanhemmat sekä äiti ja isä opettivat Valtterin kulkemaan luonnossa, ja nykyään Valtteri puolestaan vie retkille etenkin äitinsä Anne Mönkön.

Lemmenjoella Valtteri kiersi äitinsä kanssa 60 kilometrin reitin. Valtteri on myös yöpynyt retkillään sekä erämaakämpissä että teltassa.

Liesjärven kansallispuiston Pohjantikan kierroksen polkua reunustavat viime syksyn myrskyjen jäljiltä tuulenkaadot. Kulkureitin kohdalta poikki sahattujen runkojen päät hehkuvat vaaleina kiekkona vihertävässä metsässä. Pystyyn nousseessa kuusen juurakossa kuhisee muurahaisia.

Valtterille luonto on rauhoittumisen paikka. Hänelle polulla kävelemisellä ei tarvitse olla tarkoitusta, vaan pelkkä liike riittää.

Valtterin mielestä retkeillessä parasta ovat kuitenkin tauot.

”Kun saa vain olla, katsella ja kuunnella. Silloin melkein tuntee olevansa itse osa luontoa.”

Polku jalan alla

Keskikesän metsän vanamoissa on herkkää heleyttä.

Kun 13:ssa eri kansallispuistossa retkeillyt Valtteri Mönkö näki Facebookissa ilmoituksen, missä Metsähallitus haki ParkM8 kansallispuistokummeja, hän jätti välittömästi hakemuksen sisälle. ParkM8 on sanaleikki, joka viittaa englanninkieliseen sanaan puistokaveri.

Nyt hän pitää Liesjärveä vähän kuin omana kansallispuistonaan. Kummius on Valterille myös tulevaisuuden suunnittelua.

”Olen ajatellut hakeutua eräopaskoulutukseen. Kansallispuiston kummina saan siitä työstä jo hieman kokemusta.”

ParkM8 kansallispuistokummin tehtävänä on välittää sosiaalisen median välityksellä nimikkokansallispuistonsa tunnelmia ja elämyksiä etenkin suomalaisille nuorille ja innostaa heitä liikkumaan luonnossa.

Valtteri on toiminut Liesjärven kansallispuistossa oppaana kahdelle eri ryhmälle, jotka ovat olleet hänen sukulaisiaan.

Valtterin mukaan luonnossa retkeily ei tällä hetkellä ole nuorten suosiossa. Hänen ystäväpiirissään ei hänen lisäkseen juuri muita retkeilijöitä ole.

”Kun kerroin kavereilleni yöpyneeni metsässä, he kysyivät, mitä pahaa olen tehnyt”, Valtteri kertoo.

Harmaista pilvistä putoilee hetken ajan pieniä pisaroita, kunnes pilvet väistyvät ja ilta-aurinko pääsee pilkistämään havujen läpi polunvarrelle. Kevyt tuulenvire talttuu. Metsään laskeutuu vihertävä valo.

Valtteri esittelee karttakyltistä Liesjärven reittejä. Pohjantikan reilun viiden kilometrin reitin lisäksi kansallispuistossa kiertää viiden kilometrin pituinen Punatulkun reitti. Liesjärven polkuverkosto kuuluu myös Hämeen Ilvesreitistöön, jota pitkin pääsee patikoimaan aina Hämeenlinnaan saakka.

Valtteri ei kavahda pitkiäkään vaelluksia.

”Kun painaa koko päivän polkua pitkin 17 kiloa painava rinkka selässä, niin se alkaa tuntua raskaalta. Asfaltilla kävellessä se olisi kuitenkin vielä raskaampi.”

Kahdenlaiset saniaiset

Suomenhevoset huolehtivat osaltaan Liesjärven niittyjen maisemointityöstä.

Yhdysvalloissa, Englannissa ja Australiassa on käynnistetty lukuisia hankkeita ja kampanjoita, joiden tavoitteena on houkutella lapset ja nuoret liikkumaan luonnossa.

Suomessa nuoria kannustetaan ParkM8 kansallispuistokummien esimerkillä retkeilemään kansallispuistoihin.

”Tänä päivänä nuorten liikuntaharrastukset ovat hyvin pitkälti ohjattua toimintaa. Metsässä liikkuminen on sen sijaan luonnollista ja vapaata”, toteaa Metsähallituksen projektipäällikkö Kati Vähäsarja.

”Luonnossa liikkuminen voi olla myös seikkailu, jossa pääsee kokeilemaan rajojaan. Tutkimusten mukaan retkeily kehittää motorisia taitoja ja ruokkii mielikuvitusta.”

”Luonnossa stressitaso laskee ja luonnossa olemisen on todettu kohentavan ylivilkkaiden lasten ja nuorten keskittymiskykyä.”

Valtteri Mönkö pysähtyy hivelemään polunvarren saniaisia.

”Toisissa on pyöreät lehdenkärjet ja toisissa terävät. Niiden täytyy olla eri lajia”, hän tuumii.

Valtteri sanoo olevansa hyvin itsenäinen, mutta hän on oppinut myös sen, että itseensä ei saa luottaa liikaa.

”Koulunkäynti on ollut joskus stressaavaa, mutta minulle ei ole koskaan tullut sellaista oloa, että en selviäisi vaikeiltakin tuntuvista tilanteista.”

Pokémoneja löytyy

Pohjantikan kierros nousee puisia portaita myöten lammasaidan yli ja kääntyy sillalle. Karuhko aarniometsä vaihtuu taas koivujen kahinaan. Sillan kupeessa kasvaa sammalta ja turvetta.

Siinä, missä ennen virtasi kapea puro, hyllyy nyt kaistale suota.

Kun Valtteri Mönkö pysähtyy sillalle, saa neljän hengen ryhmämme kaipaamansa tauon.

”Jos aikuiset eivät vie lapsia luontoon, niin tämän päivän lapset eivät välttämättä löydä sinne enää itse”, toteaa metsähallituksen asiakaspalvelupäällikkö Tiina Hakkarainen.

Lähellä Liesjärven kansallispuistoa, Hämeen Härkätien varrella sijaitsevaa Hämeen luontokeskusta ollaan muuttamassa lasten- ja nuorten luontokeskukseksi.

Hakkaraisen mukaan nuoria voidaan houkutella kansallispuistoihin ja ylipäätään luontoon elämyksillä ja toiminnallisuudella. Nykyteknologia mahdollistaa esimerkiksi erilaisten pelien pelaamisen kotisohvan sijasta metsässä.

”Myös kansallispuistoista löytyy Pokémon Go -pelin pokemoneja”, Hakkarainen kertoo.

”Teemme kyselytutkimuksen siitä, mitä nuoret luonnosta haluavat ja kehitämme toimintaa heidän toiveidensa mukaan.”

Harmaa reppu heilahtaa, ja Valtteri on taas vauhdissa. Polku kiemurtelee koivujen välistä alamäkeen, ohittaa niityn ja kiertyy metsätielle.

Taivallus alkaa olla takana.

Viikatteen varressa

Korteniemen perinnetilan emäntä Outileena Uotila opettaa nuorelle kansallispuistokummille perinteistä vikateniittoa.

15-vuotias Valtteri Mönkö aloittaa tulevana syksynä lukio-opinnot tamperelaisen lukion musiikkilinjalla. Musiikin lisäksi hän harrastaa liitokiekolla pelattavaa ultimate-joukkueurheilua. Sitä hän pelaa peräti Suomen maajoukkueessa.

Mutta monitaitoinen Valtteri ei ole vielä koskaan niittänyt heinää viikatteella.

Liesjärven kansallispuistoon kuuluvalla Korteniemen perinnetilalla eletään 1910-lukua. Ja nyt on aika niittää tilan notkopellon heinät.

Korteniemen perinnetilan emäntä Outileena Uotila niittää edellä ja Valtteri viikatteenmitan verran sivussa perässä. Korret kaatuvat suhahtaen, kostea heinä alkaa tuoksua.

”Vihaiset iskut viedään loppuun asti vasemmalle, mutta valkolehdokit ja mariankämmekät säästetään”, Uotila neuvoo.

Paksu heinikko ei ole katketa Valtterin viikatteen alta, vaan painuu lakoon. Viikatetta paremmin nuorukaisen käteen sopii saksofoni.

Valtterin mukaan luonnosta ja musiikista saa upeita elämyksiä, jotka voi myös yhdistää.

Kun Valtteri harjoitteli koulunsa kevätjuhlissa esittämäänsä kappaletta, hän otti saksofonin mukaansa metsään.

”Soitin puiden keskellä ja kuuntelin kaikuja.”

X