Rottweiler imetti hylättyä tiikerinpentua Korkeasaaressa 50 vuotta sitten – Villieläinten hoito on kehittynyt mutta kekseliäisyys yllättää yhä

Jaa artikkeli
Villieläinten hoito on muuttunut.
Rottweiler-naaras Kati imettää rinta rinnan omaa pentuaan ja tiikeriä. © Koivistojen kotialbumi
Vielä 1960- ja 70-luvuilla eläintarhojen pentuja saattoivat hoitaa erilajiset keinoemot ja niitä ruokittiin pullosta. Nyt tilalle on tullut entistä kekseliäämpiä tapoja auttaa pennut aikuisuuteen.

Elokuun puolessa välissä vuonna 1969 Korkeasaaren johtaja Ilkka Koiviston makuuhuoneessa parkui surkea ilmestys. Eläimen silmät olivat vielä tiukasti ummessa ja pää vapisi parkaisuun kohotettuna. Runsaan kilon painoinen rääpäle oli silti tunnistettava lajinsa edustaja, ilmiselvä tiikeri.

Pennun emo, siperiantiikeri Tiina, oli nuollut pennun puhtaaksi ja katkaissut napanuoran, mutta enempää se ei ollut jälkikasvunsa hyväksi osannut tehdä. Naaras oli synnyttänyt jo kolme pentuetta, mutta aina tiikerivauvat löytyivät kuolleina.

Niinpä tämä Martaksi ristitty pentu käärittiin pyyhkeeseen ja otettiin ihmisten hoivaan. Ruumiinlämpö saatiin kohoamaan lämpimällä vesipullolla. Koiviston vaimo Sesse valmisti ravintoliuosta maitojauheesta, sokerista ja vedestä. Oli työn ja tuskan takana, että pentu ymmärsi, miten tuttipulloa imetään.

Tuttipullon lisäksi pentu tarvitsi myös imettäjän. Sellaista Koivistot alkoivat etsimään Kennellitton kautta.

Koivistoilla oli vuosien varrella hoidossa myös muita tiikerinpentuja. Kuvassa Sesse Koivisto pitelee Mantaa.

Koivistoilla oli vuosien varrella hoidossa myös muita tiikerinpentuja. Kuvassa Sesse Koivisto pitelee Mantaa. © Koivistojen kotialbumi

Omituinen perheyksikkö: kaksi koiraa ja tiikeri

Kennelliitosta tärppäsi, ja taloon muutti Pohjanmaalta rottweiler Kati, jolla oli itselläänkin hieman Marttaa vanhempi pentu. Pötkömäinen rottweiler-lapsi Metwursti ja Martta imivät Katin nisää rinnakkain. Mutta miten ihmeessä koira suostui huolehtimaan suuren kissaeläimen kakarasta?

”Luultavasti syynä on se, että hoivavietti on eläimillä hyvin voimakas. Koiratkin saavat valeraskauksia ja saattavat hoivata vaikka pehmolelua. Lisääntyminen ja hoivaaminen lisäävät eläimen hyvinvointia”, kertoo Nina Trontti, Korkeasaaren eläintenhoidon ja suojelun johtaja.

Aivan mutkitta ei erilajisen pennun ja keinoemon perheenmuodostus onnistunut. Koivistojen nuorin tytär, kirjailija Aura Koivisto, muistaa, kuinka hajuja vaihdettiin hieromalla pissapapereilla koiranpennun hajua tiikeriin.

”Koirat elävät niin vahvasti hajujen maailmassa. Emot nuolevat pentujensa pyllyjä, mikä laukaisee pissaamisen. Kun pennussa oli oikea tuoksu, emo saatiin hyväksymään se.”

Katista tuli Martalle huolehtiva emo, joka pesi”pentuaan” huolellisesti.

Katista tuli Martalle huolehtiva emo, joka pesi”pentuaan” huolellisesti. © Koivistojen kotialbumi

Lajityypillinen käytös opitaan emolta

Keinoemoja jouduttiin vielä 70-luvulla käyttämään eläintarhoissa, koska pentujen hoitaminen ei onnistunut emoilta, joiden äidinvaisto oli häiriintynyt.

Yksi selittävä tekijä on se, että eläintarhoihin otettiin aiemmin luonnosta eläimiä pentuina. Kun pentu leimaantui ihmiseen, eikä se oppinut hoivaamiseen tarvittavia taitoja emoltaan.

”Tieto eläinten käytöksestä ja hyvinvoinnista on kasvanut, ja on havaittu, että ihmisten kasvattamat eläimet eivät käyttäydy lajityypillisesti. Oman emon hoito on paljon muutakin kuin ruokkimista ja huolenpitoa. Lajin tyypilliset toiminnat liittyvät siihen vahvasti”, kertoo Nina Trontti Korkeasaaresta.

Nykyään eläintarhoissa vältetään villieläinten niin sanottua käsinkasvatusta: ihmisen seura ja pulloruokinta eivät enää kuulu niiden elämään eläintarhassa.

Luonnosta päätyy orvoksi jääneitä pentuja eläintarhoihin vain tarkan harkinnan jälkeen. Silloinkin luvat haetaan viranomaiselta.

Aavikkokettu imettää poikastaan Korkeasaaressa.

Aavikkokettu imettää poikastaan Korkeasaaressa kesällä 2020. © Annika Sorjonen, Korkeasaari

Villieläinten leimaantumista voi myös harhauttaa

Yksi eläintarhojen tehtävistä on suojella uhanalaisia eläimiä. Lajin edustajista pidetään huolta tarhoissa, jos niiden tulevaisuus luonnossa on epävarma tai laji on jo uhanalainen.

Jotta lisääntyminen tarhoissa onnistuisi, ihminen joutuu välillä osallistumaan prosessiin. Onneksi eläimen leimaantumista on mahdollista harhauttaa oikeaan suuntaan.

Esimerkiksi partakorppikotkille on perustettu lisääntymiskeskuksia, joissa niiden lisääntymistä vauhditetaan ihmisen avustuksella.

Lintu on liki kolmen metrin siipien kärkivälinsä kanssa majesteetillinen näky, mutta Euroopassa sitä näkee yhä harvemmin. Laji luokitellaan vaarantuneeksi, maailmanlaajuisestikin silmälläpidettäväksi.

”Jos korppikotkaparilla on kaksi munaa, toinen niistä voidaan siirtää hoidettavaksi toiselle parille. Näin saadaan vuoden aikana useampi poikanen kuoriutumaan ja selviämään. Yksi käsinkasvatettu ja ihmiseen leimaantunut lintu on onnistuneesti hoitanut ottopoikasia ihmisen kanssa”, Nina Trontti Korkeasaaresta kertoo.

Ihminen voi siis avustaa poikasen hoidossa, mutta korppikotkavauva leimaantuu silti oman lajinsa emoon.

Iibis-lintuja hoitaneet ihmiset taas ovat sonnustautuneet iibiksen nokkaa ja päätä muistuttavaan kypärään ja lentäneet kevyellä lentovekottimella opettamassa linnuille muuttoreittejä ja turvallisia levähdyspaikkoja.

Jo 1960- ja 70-luvuilla eläinten luonnonmukaisia tarpeita yritettiin matkia. Esimerkiksi Martta tiikerin vatsaa hierottiin märällä rätillä. Tuntuma muistutti emon kieltä, mikä sai pennun tekemään tarpeensa. Eläinten poikasilla kun on niin sanotusti korkki suulla aina, kun emo on poissa pesästä. Haju voisi kavaltaa haavoittuvat pennut muille pedoille.

Tänä päivänä keinot ovat vain jo paljon kehittyneempiä: ihminen osaa ottaa eläintarhan eläinten luonnolliset tarpeet paremmin huomioon, siirtämällä itsensä mahdollisimman syrjään niiden elämästä.

Tiikerinpentu Martta Minna Koiviston sylissä.

Tiikerinpentu Martta Minna Koiviston sylissä. © Koivistojen kotialbumi

Lisääntynyt ymmärrys ja tietojenvaihto apuna

Ihminen voi silti tukea pentujen selviämistä eläintarhoissa. Vajaa kymmenen vuotta sitten manuleilla oli tilanne, että käytännössä kaikki eläintarhassa syntyneet poikaset menehtyivät.

Hauskan ja hieman tärähtäneen näköinen aasialainen kissapeto osasi kyllä hoitaa pentujaan, mutta pennut kuolivat toksoplasmaan. Lajin luonnollisella elinalueella kyseistä loiseliötä ei esiinny, mutta Euroopassa se on niin yleinen, että tarhaoloissa sitä esiintyy väistämättä.

Kaikkien manuleita pitävien eläintarhojen henkilökuntaa kokoontui yhteen ja mietti yhdessä, mitä tilanteelle voi tehdä. Kun emojen tarha rauhoitettiin poikimisen ajaksi, pesäkoppien määrää lisättiin ja urokset siirrettiin toiseen tarhaan, jos mahdollista, tuloksia alkoi syntyä.

”Nykyään manulin pennut selviävät ensimmäisestä elinvuodestaan paljon paremmin”, Nina Trontti kertoo.

Läpimurron taustalla oli lopulta melko yksinkertainen oivallus: tiedettiin, että kissat levittävät toksoplasmaa enemmän ollessaan stressaantuneita. Emon stressin väheneminen taas aiheutti poikasille pienemmän tartuntariskin.

Villieläinten poikasia uudella tekniikalla

Ymmärrys eläinten tarpeista ja käyttäytymisestä on lisääntynyt, mutta tieteellinen tieto on tarjonnut myös muita uusia tekniikoita, joilla eläintarhat pyrkivät suojelemaan uhanalaisia eläimiä.

Tämän hetken uusin virtaus on ihmisavusteinen lisäännyttäminen. Aiemmin mainitut partakorppikotkat ovat tästä yksi esimerkki, mutta kehitteillä on myös uusi menetelmä, jossa vieraan lajin emo huolehtii uhanalaisen lajin poikasesta.

Menetelmä kuitenkin poikkeaa 70-luvun keinoemoista. Jos ennen koira saattoi huolehtia tiikeristä, nyt tavoite on se, että keinoemo on läheistä lajia ja emo myös synnyttää poikasen itse.

”Meillä on yhteistyö ranskalaisen eläintarhan kanssa. Lähetimme meidän kierteissarvivuohen spermaa toiseen eläintarhaan, jossa Helsinki-niminen kili sai alkunsa avustetun lisääntymisen kautta”, Nina Trontti kertoo.

Helsinki-kilin synnytti markhornaaras eli kierteissarvivuohi, mutta kun tekniikan toimiminen on varmistettu, emona voisikin toimia jonkin vähemmän uhanalaisen vuohilajin naaras.

Siirtämällä alkioita muiden vuohien kohtuun, saataisiin enemmän markhor-vauvoja, ja lajin selviämismahdollisuudet paranisivat.

Lue myös: Korkeasaaren valkopääsakit katselivat videoilta eläin-, luonto- ja taideohjelmia

Uhanalaisia markhoreita eli kierteissarvivuohia Korkeasaaressa.

Uhanalaisia markhoreita eli kierteissarvivuohia Korkeasaaressa. © Annika Sorjonen, Korkeasaari

X