Äitienpäivä täyttää nyt sata vuotta – 30 kasvattajaa saa ansiomerkin valtakunnallisessa juhlatilaisuudessa

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää eri puolilla maailmaa. Suomessa perinne aloitettiin heti sisällissodan päättymisen jälkeen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lapsilla oli tapana kerätä äidille valkovuokkoja jo 1930-luvulla.

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää eri puolilla maailmaa. Suomessa perinne aloitettiin heti sisällissodan päättymisen jälkeen.
(Päivitetty: )
Teksti:
Lotta Sillanmäki

Äitienpäivää vietetään Suomessa jo sadannen kerran. Juhlaperinne on lähtöisin Amerikasta, Länsi-Virginian osavaltiosta. Suomeen äitienpäivän toi Kotikasvatusyhdistys, nykyinen Vanhempainliitto, silloisen pääsihteerin Vilho Reiman aloitteesta. Kansanedustajanakin tunnettu Reima oli tutustunut perinteeseen matkaillessaan Amerikassa.

Äitienpäivää juhlittiin Suomessa ensimmäisen kerran vain pari kuukautta sisällissodan päättymisen jälkeen heinäkuussa 1918. Alun perin äitienpäivällä haluttiin muistaa nimenomaan kansalaissodassa leskiksi jääneitä tai poikansa menettäneitä äitejä.

Ensimmäinen äitienpäivä oli pieni juhla Alavieskan kirkonkylän kansakoululla, jossa juhlana isänä pidetty Vilho Reima oli opettajana. Seuraavana vuonna 1919 päivää juhlittiin jo eri puolilla Suomea ympäri vuoden ja pelastusarmeija oli mukana kampanjoimassa äitienpäivää.

Äitienpäivän vietto vakiintui toukokuulle vuonna 1920, mutta sitä juhlittiin toukokuun kolmantena sunnuntaina seitsemän vuoden ajan. Päivä siirrettiin toukokuun toiseen sunnuntaihin 1927 opettajien aloitteesta, sillä sen ei haluttu olevan liian lähellä koulujen kevätjuhlia. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin äitienpäivästä tuli virallinen liputuspäivä.

Ansioituneet äidit palkitaan

Jatkosodan aikana 1942 Marsalkka C. G. Mannerheim myönsi vapauden ristin kaikille Suomen äideille 10. toukokuuta. Tästä huomionosoituksesta kertova päiväkäsky on edelleen kehystettynä monissa kirkoissa.

Presidentti on jakanut ansioituneille äideille henkilökohtaisia valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkkejä vuodesta 1946 lähtien. Ansiomerkit jaetaan valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa, jonka järjestää Mannerheimin lastensuojeluliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

Tänä vuonna 2018 ansiomerkin saa 30 äitiä. Palkittavien joukossa on yksinhuoltajia, suurperheiden äitejä, sijais- ja tukivanhempina toimineita sekä erityislasten äitejä. Omien lastensa kasvattamisen lisäksi palkittavat ovat vaikuttaneet myös muiden lasten elämään esimerkiksi osallistumalla lasten harrastuseurojen ja taidekasvatusta tukevien yhdistysten toimintaan.

X