Akseli Gallen-Kallela suunnitteli hylätyn Suomen lipun esikuvan – löytyi keskeltä Hämettä

Jaa kaverilleTilaa Seura
Akseli Gallen-Kallelan piirtämän Suomen lipun esikuva on mitä todennäköisemmin löytynyt Pekkalan kartanosta Hämeestä. Miksi Gallen-Kallelan ehdotus valtion lipuksi hylättiin?

Akseli Gallen-Kallela vietti paljon aikaa Pekkalan kartanossa, jonka tuohon aikaan omisti hänen ystävänsä Alexander Aminoff. @Laura Vesala/Otavamedia

Aivan hirvittävä”, kiivas itsenäisyysmies Akseli Gallen-Kallela (18651931) kivahti taiteilija Eero Snellmanin ja koristemaalari Bruno Tuukkasen siniristilipusta, joka valittiin Suomen valtion lipuksi.

Akseli Gallen-Kallelan omaa ehdotusta Suomen lipuksi ei koskaan hyväksytty. Hylätyn lipun esikuva on nyt löytynyt Hämeestä Pekkalan kartanosta. Gallen-Kallela ja kartanon silloinen omistaja Alexander Aminoff olivat ystäviä, ja taiteilija piirsi kartanolle huvilalipun. Tämä Pekkalan huvilalippu oli mitä todennäköisemmin esikuvana myös Gallen-Kallelan myöhemmin tekemälle luonnokselle Suomen valtiolipuksi. Näin ainakin uskoo tietokirjailija Kimmo Kiljunen.

Värit Venäjältä

Gallen-Kallela oli tarjonnut Suomen lipuksi luonnosta, jossa valkoisella pohjalla oli punakeltainen risti. Siinä oli kansallisvärit: leijonavaakunasta tutut punainen ja keltainen. Mutta tämä ehdotus hylättiin.

Sen sijaan Gallen-Kallelan kauhistuksesi Suomessa otettiin käyttöön siniristilippu, jonka juuret juontavat Venäjälle. Siniristilipun esikuva oli lähes sellaisenaan venäläisen purjehdusseuran lippu Pietarista, mikä sai Gallen-Kallelan murahtelemaan ”ryssän väreistä”.

”Kun Gallen-Kallela ja arkkitehti Eliel Saarinen kuulivat venäläisen purjehdusseuran lipusta, he tekivät asiasta kirjallisen vastalauseen siniristilipun hyväksyneelle eduskunnan perustuslakivaliokunnalle. Vimmastuneet itsenäisyys- ja suomalaisuusmiehet eivät voineet ymmärtää, että vapaan Suomen lipuksi oli valittu venäläisen purjehdusklubin lippu”, Kimmo Kiljunen sanoo.

Pietarilainen jokiklubi

Gallen-Kallela ja Saarinen saivat kuitenkin kokea, etteivät he enää voineet vaikuttaa eduskunnan päätökseen.

Suomi otti virallisesti siniristilipun käyttöön. Suomalaisten purjehdusseurojen käyttöön siniristi oli levinnyt jo aiemmin Pietarin Jokipursiseuralta. Sieltä juontuvat maamme pursiseurojen nykyäänkin käyttämät liput väreineen.

”Gallen-Kallelalle olisi punakeltaisen ristin pohjaksi käynyt siniristilippua paremmin jopa sininen pohja, mutta sen taas pelättiin muistuttavan liiaksi Ruotsin lippua”, Kiljunen sanoo.

”Paradoksien paradoksi, ristiriitojen ristiriita. Itsenäistynyt Suomi otti värit lippuunsa Venäjältä, kun omat kansallisvärit eivät kelvanneet”, Kiljunen sanoo.

Aminoffin lähiystävä

Patrick Hackman näyttää lippua, jota Gallen-Kallela ehdotti Suomen valtion lipuksi. Se kuitenkin hylättiin. @Laura Vesala/Otavamedia

Mennään takaisin Gallen-Kallelan Suomen lippuluonnoksen esikuvaan. Mennään Tampereen taakse Ruovedelle ja Pekkalan kartanoon. Juuri Ruovedelle tuleva kansallistaiteilija piirsi ja rakennutti vuosina 1894–95 erämaa-ateljeensa Kalelan.

”Kartanon tuonaikainen omistaja Alexander Aminoff oli Gallen-Kallelan läheinen ystävä ja luokkatoveri Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta, Norsenista. Alexander ja Akseli (vielä tuolloin virallisesti Axel Gallén) olivat kuin bestiksiä, syntyneetkin samana vuonna”, Kiljunen luonnehtii.

Norsen puolestaan – ruotsinkielinen Norssi – oli perustettu vuonna 1864 suomalaisuusmies Johan Vilhelm Snellmanin aloitteesta. Pekkalan isäntä Aminoff kuoli Tampereelta tulleiden punaisten luoteihin vuonna 1918 omassa työhuoneessaan.

”Tämäkään ei voinut olla vaikuttamatta Gallen-Kallelaan.”

Punaisten ja valkoisten taistelut Pekkalan omistuksesta olivat kiivaita.

Ruoveden rauhassa

Akseli Gallen-Kallela kauhistui siniristilippua, koska se oli samanvärinen kuin pietarilaisen pursiseuran lippu.

Gallen-Kallela perheineen asui, maalasi ja viihtyi Kalelassa vuosina 18951900 ja myös kesän 1905. Hän vietti siellä hyvää aikaa käyden monipuolisia keskusteluja Aminoffin kanssa.

Suomalaisuusaate ja kansallisromantiikka innoittivat taiteilijaa. Entisestään ne myös vahvistivat hänen ystävyyssidettään Aminoffiin.

Jo ennen Kalelaan asettumistaan Gallen-Kallela oli käynyt suomea tai sen lähisukukieliä puhuvan suuriruhtinaskunnan itäosissa Vienan Karjalaa myöten. Hän oli kerännyt sieltä aiheita teoksiinsa. Ruoveden rauhassa ne jalostuivat ja saivat muotonsa.

Huvilalippu oli protesti

Sortovuodet ja erityisesti routavuodet 1899–1905, kuten Kiljunen kutsuu ensimmäistä sortokautta, koskettivat ankarasti Gallen-Kallelaa ja Aminoffia. Olivathan he nuorsuomalaisia, ja myös muut suomalaisuusaatteen vyöttämät tahot työväestöä ja maatalousväestöä myöten suhtautuivat venäläistämistoimiin raskain mielin.

”Noiden vuosien aikana Aminoff antoi ystävälleen Gallen-Kallelalle tehtäväksi piirtää Pekkalan kartanolle huvilalipun. Näissä paineissa ja oloissa se oli luontevaa, olihan ystävä myös etevä taiteilija”, Kiljunen sanoo.

Paineilla Kiljunen tarkoittaa politiikkaa ja Suomen venäläistämispyrkimyksiä.

”Vastalauseena noille pyrkimyksille suomalaiset alkoivat käyttää erilaisia punakeltaisin värein varustettuja huvilalippuja, joissa usein oli myös samanvärinen leijonavaakuna. Juuri routavuosien aikana venäläisviranomaiset olivat kieltäneet niiden käytön suomalaisilta.”

Kiljusen mukaan Gallen-Kallelan tekemä kartanon lippu oli yksi näistä protestin ilmentymistä. Huvilalippujahan ei voitu suoraan kieltää.

Yhteys selviää

Pekkalan kartanosta löytyi myös Ruotsin ja ja Norjan personaaliunionin ruotsalainen valtiolippu. ”Tämä on aarre”, Kimmo Kiljunen (kesk.) kertoo Patrick ja Antonia Hackmanille. @Laura Vesala/Otavamedia

Pekkalan kartanon nykyinen isäntä ja Aminoffien sukulainen Marcus Hackman kertoo lipusta enemmän.

”Löysimme Pekkalan huvilalipun sattumalta kartanon päärakennuksen eteiskaapin laatikosta. Jo aikaisemmin on esitetty olettamuksia siitä, että sen tekijä olisi Gallen-Kallela. Kunnes Kiljunen kesällä 2017 toden teolla kiinnostui asiasta. Vasta tänä kesänä meille selvisi myös, että taiteilija oli ehdottanut sitä Suomen lipuksi”, Hackman sanoo.

Kiljunen sanoo, että mitä ilmeisimmin taiteilija on Gallen-Kallela ja että mitä ilmeisimmin Pekkalan huvilalippu on toiminut esikuvana Gallen-Kallelan Suomen lipulle.

Epäilevä Tuomas kysyy, miten tämä on oikein selvitetty?

Kiljunen vastaa käyneensä lippujen kanssa Helsingin lipputehtaalla. Pitäjänmäellä sijaitsevalla tehtaalla lipputuntemuksen ekspertti huomasi yhteyden lippujen välillä.

”Silloin minulle myös selvisi, että kysymys todellakin on samasta taiteilijasta, Gallen-Kallelasta”, Kiljunen kertoo.

Heraldikko vahvisti

Marcus Hackman esittelee Kimmo Kiljuselle kartanossa olevan sisällissotaa kuvaavan pienoismallin. @Laura Vesala/Otavamedia

Gallen-Kallelan Suomen lipun ristissä käyttämä punainen sekä Pekkalan huvilalipun ristin punainenkaan eivät ole väriltään oikeati punaisia – vaan oranssinvärisiä.

Tämä riitti Kiljusen mukaan vakuuttamaan myös lipputehtaan ekspertin siitä, että kysymys Pekkalassakin on Gallen-Kallelasta.

”Puhumattakaan lippujen mittasuhteista, heraldiikasta ja muusta värimaailmasta, unohtamatta ystävyyssuhteita, asuinpaikkoja ja poliittista ympäristöä. Pitäisi olla melkoinen akrobaatti voidakseen todistaa, ettei taiteilija ole Gallen-Kallela”, Kiljunen sanoo.

Pekkalassa etsitään yhä

Marcus Hackman kuuntelee keskustelua vierestä.

”Tiedetään hyvin, kuinka paljon aikaansa Gallen-Kallela vietti naapurinamme Kalelassa ja Alexanderin kanssa myös täällä Pekkalassa. Toivomme, että jonain päivänä löytyy kuitti, tilimerkintä, dokumentti tai jokin viimeinen todiste siitä, että Pekkalan huvilalipun tekijä oli Gallen-Kallela.”

Hackmanin vanhemmat – Patrick ja Antonia Hackman (o.s. Aminoff) – kuuntelevat keskustelua kiinnostuneina.

Sitten hekin taas kerran katselevat Pekkalan huvilalippua, jossa Suomen leijona polkee Ottomaanien valtakunnan idän miekkaa jaloissaan.

”Kaikki merkit viittaavat siihen, että lipun suunnittelija on Gallen-Kallela. Huvilalipun löytyminen oli pieni ihme”, he sanovat.

Myöntyvyyssuunta ratkaisi

Kiljunen kävi Helsingin lipputehtaalla, jossa yhteydet lippujen välillä huomattiin. @Laura Vesala/Otavamedia

Siniristin varhaisia puolustajia oli jo toimittaja, kirjailija ja Helsingin yliopiston rehtori Sakari (Zachris) Topelius. Hänen vaikutuksestaan sinivalkoisia värejä kutsutaan joskus topeliaanisiksi.

Tsaarin vallan loppuvaiheissa ja routavuosien koittaessa oli Suomen puoluekentässä tapahtunut poliittista uusjakoa. Itsenäistyttäessä se vaikutti ratkaisevasti keskusteluun myös lipun väreistä.

Huomattavaa oli, että vanhasuomalaisesta myöntyväisyyspuolueesta – kokoomuksen emäpuolueesta – irtaantuneet vapaamielisemmät nuorsuomalaiset ajoivat kansallislipun väreiksi keltaista ja punaista.

Vanhasuomalaiset, jotka itsenäisyyden koittaessa yrittivät kutsua Suomen hallitsijaksi saksalaisen kuninkaan, taas kannattivat venäläistä siniristiä.

Samoilla linjoilla väriasiassa nuorsuomalaisten kanssa olivat sosiaalidemokraatit ja ruotsinkieliset.

Kovaa vääntöä

Kiljunen kuvailee asemasotaa kansallislipun väreistä varsinaiseksi väännöksi.

”Vanhasuomalaisten myöntyvyyslinja voitti. Värit otettiin Venäjältä. Suomalaiset värit hävisivät”, hän sanoo.

Miten tässä näin pääsi käymään?

Kiljunen viittaa sisällissotaan.

”Sodan lopputuloksena valkoinen puoli voitti. Samalla valkoiset alkoivat vierastaa itsenäisen Suomen ensimmäistä virallista lippua, punakeltaista leijonalippua. Punapohjaisena se toi myöntyväissuomalaisten mieleen liian herkästi hävinneiden punaisten vallankumouslipun – tai uuden bolševikihallinnon Venäjällä.”

Samasta syystä hylättiin Gallen-Kallelan tilatusti pohjoismaistyylisen ja valkopohjaisen ristilipun luonnos Suomen lipuksi.

”Tämän takia sinivalkolippu voitti. Sisällissodan jälkihöyryissä punakeltainen yhdistelmä oli kerta kaikkiaan liikaa”, Kiljunen sanoo.

Uusi löytö!

Riennämme Kiljusen ja Hackmanin kanssa Pekkalan päärakennuksen eteiseen, josta löytyi Gallen-Kallelan Suomen lipun esikuvaksi osoittautunut Pekkalan kartanon huvilalippu. Nyt sieltä löytyy myös toinenkin lippu.

”Ei voi olla totta! Mitä minun silmäni näkevät? Marcus, tajuatko mikä tämä on?” Kiljunen kysyy.

Hackman vastaa, ettei hänellä ole aavistustakaan. Hän on tosin huomannut lipun, mutta ei ole jäänyt pohtimaan, mikä lippu sen on.

”Tämä on aarre – tämä on Ruotsin ja Norjan vuonna 1905 kuopatun personaaliunionin ruotsalainen valtiolippu. Käsin ommeltu ja kaikki, vanha kuin mikä. Miten se on täällä? Tällaisen sensaation löytyminen olisi harvinaista Ruotsissakin”, Kiljunen huudahtaa.

Pulssin jonkin verran tasoituttua Kiljunen ja Hackman arvelevat, että murhatulla kartanonisäntä Aminoffilla on ilman muuta ollut läheisiä yhteyksiä Ruotsiin.

Etäisen sukulaisen vierailun kunniaksi on kenties hankittu valtakunnanlippu Ruotsista asti ja vedetty se Pekkalan salkoon.

”Mutta korkeintaan muutamaan kertaan, sillä vanha lippu on yhä hyvässä kunnossa”, Kiljunen sanoo.

X