Apua! Mistä köyhä ja kipeä sitä saa, jos tämä palvelu näivetetään?
Pystyykö kirkko tulevaisuudessa auttamaan hädänalaisia? Väitetään, että taustalla kummittelee säästöpeikko.
Diakoniatyön järjestämisestä äänestetään seuraavan kerran marraskuussa.
Hätää kärsivien ihmisten auttaminen on vaarassa Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnissa. Kirkko on erkaantumassa perustehtävästään pienten ihmisten luota.
Näin sanoo pastori ja Helsingin Alppilan kirkon toiminnanjohtaja Kari Latvus Kallion seurakunnasta.
Kyse on siitä, että tällä hetkellä voimassa oleva kirkkolaki edellyttää, että jokaisella seurakunnalla on pakollinen diakoniatyön virka.
”Nyt Espoon piispan Tapio Luoman johdolla ajetaan kirkkolakiin muutosta, että diakoniatehtävä siirretään suuremman seurakuntayhtymän harteille”, Latvus sanoo.
”Räikeimmillään tämä tarkoittaisi yhtä diakoniatyöntekijää jopa kymmentä seurakuntaa kohden. Moni hätää kärsivää ihminen jäisi pulaan.”
Sosiaalialan koultuksen saaneet diakonit tukevat erilaisten ongelmien kanssa kamppailevia ihmisiä. Diakonit auttavat esimerkiksi köyhiä ja tarjoavat tukea niille, jotka kärsivät parisuhde- tai mielenterveysongelmista tai ovat menettäneet läheisensä.
Muutos marraskuussa?
Vaikka diakoniatyön rampauttaminen vielä viime viikolla pystyttiin täpärästi estämään kirkolliskokouksessa, Latvus pelkää pahinta.
”Enää vain neljä ääntä esti aikeen luvuin 78–31. Se oli niukka torjuntavoitto, mutta varaudun samalla siihen, että jo seuraavassa kirkolliskokouksessa ensi marraskuussa kirkkolakiin tehdään vaarallinen muutos”, Latvus ounastelee.
Kirkkolain muutos vaatii voimaan tullakseen kolmen neljäsosan enemmistön.
Höpöhöpöä
Jokaiselle seurakunnalle kuuluva diakonin tai diakonissan tehtävävelvoite säädettiin kirkkohallinnossa sodan vuonna 1943. Kuten Latvus muistuttaa, Suomi oli silloin köyhä maa. Sama päti kirkkoon.
Latvuksen mielestä hyväksyttäväksi uudistusta ei tee edes se, että seurakuntien rahavarat vähentyvät sitä mukaa kun kirkollisveron tuotot vähenevät kirkosta eroamisten myötä.
”Kysymys on ennen kaikkea arvoista. Onko toimintamme keskipisteessä ihminen vai vaikkapa se, kuinka monta euroa kirkon kiinteistöomaisuudet tuottavat”, Latvus kysyy.
”On höpöhöpöä väittää, että resurssit olisivat nyt vähäisemmät kuin aineellisen puutteen keskellä 1943, kun auttamistehtävästä päätettiin”, Latvus perustelee.
Huonoa pelisilmää
Latvus ei hyväksy vastapuolen perusteluja lainkaan. Ja ennen kaikkea, miksi juuri nyt?
”Ei ilmeisesti merkitse mitään, että yhä useampi ihminen jää työttömäksi ja aineellisen ahdingon lisäksi kokee henkistä syrjäytymistä ja hätää. Apua tarvitsee usein myös pienellä palkalla elävä ihminen tai työstressin uuvuttama puurtaja. Avio- ja ihmissuhdeongelmista puhumattakaan.”
Entä hyvän maun rajat? Latvus vastaa hetken mietittyään:
”Ainakin heikennykset osoittavat huonoa pelisilmää ja ajan tuntemusta, todellisuudentajun puutetta. Ei ole esitetty yhtään tuloslaskelmaa siitä, kuinka paljon säästöjä diakoniatyön karsimisella saavutettaisiin.”
Kiveenhakattua perustyötä
Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa piispa vihkii hiippakuntansa papit ja diakonit. Se kertoo jotain diakoniatyön tärkeydestä. Yhdeksää hiippakuntaa johtaa kutakin yksi piispa.
”Vain Oulun ja Porvoon piispat vastustavat uudistushanketta”, Latvus ihmettelee pientä lukumäärää.
Mitä vastaa Espoon piispa Tapio Luoma? Hän rauhoittelee omasta puolestaan.
”Diakoniatyön pakollisuuden osalta oli kysymys vain siitä, että olisi otettu pakko pois. Taustalla ei ollut eikä ole diakoniatyön aseman heikentämistavoitetta”, Luoma sanoo.
”Mikään automatiikka ei olisi merkinnyt, että yhden diakonin osalle olisi sälytetty monta seurakuntaa. Olisi vain voitu harjoittaa paikallista harkintaa tarpeiden ja edellytysten pohjalta.”
Luoman mukaan on nyt parasta katsoa ja odottaa, mihin ensi marraskuussa päädytään. Päätös ei kuitenkaan hänen mukaansa tiedä diakonian alasajoa kirkossa.
”Diakonia on kirkon kiveenhakattua perustyötä. Ensi marraskuussa tehdään jatkoesityksenä myös sitä koskien uusi tarveharkintaan perustuva esitys. Näillä näkymin diakonian viran asema säilyy ennallaan.”
Koska kirkon sisäinen toiminta muistuttaa yhä enemmän päivänpolitiikkaa, Luoman kanssa eri mieltä oleva Kari Latvus suhtautuu kuitenkin varauksella sanapariin ”näillä näkymin”. Lähitulevaisuus näyttää.