Petteri Orpon kitinää on vaikea ymmärtää – ”Hallituksen pelisäännöt on rikottu eikä nollatoleranssia ole”

Minkä taaksensa jättää, sen edestänsä löytää. Valtiovarainministeri Riikka Purran rasistisia, ihmisvihaisia ja väkivaltaa ihannoivia kirjoituksia 15 vuoden takaa on taas kaivettu päivänvaloon internetin uumenista.

Jo helmikuussa niistä kertoi Iltalehti, mutta vaalihuumassa ne taidettiin vain ohittaa. Purra kommentoi tuolloin lehdelle, että Scripta ja sen vieraskirja olivat ”kulttuuris- ja poliittishistoriallisestikin merkittävä” keskusteluareena.

”Hyvä se on, että luetaan. Vieläkin. Vielä, kun penkojat oppisivat lukemastaan jotakin.” Näin Purra siis vielä helmikuussa 2023.

Nimimerkki ”riikan” tekstit ovat puistattavia ja paljastavat kirjoittajan pelottavan arvomaailman ja eriarvoistavan ihmiskuvan, jota sanelee ennakkoluuloinen ja rasistinen suhtautuminen sekä vieraan pelko. Purran mukaan kyse oli samanmielisten joukon keskusteluista.

Mielipiteitä ja väitteitä vieraskirjassa ei juuri kyseenalaistettu, ”faktat” otettiin todesta sellaisinaan. Vähän kuin juuri uskoon tulleiden keskuudessa, jolloin joka sana, joka ihme ja kaikki koettu vääryys ovat totta. Yhden asian, maahanmuuton, vastustamista kaikin keinoin. Voimaannuttavaa identiteettipolitiikkaa, voisi jopa sanoa.

Kyse ei ole ajojahdista

On hyvä, että myös Purran kaikenikäisiä sanomisia ruoditaan tarkasti sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa. Kuten hän itse sanoi, Scriptan vieraskirja on ”kulttuuris- ja poliittishistoriallisestikin” merkittävä todiste siitä, miten rasistista kielenkäyttöä juurrettiin Purran puolueen piirissä ja arkipäiväistettiin ”sananvapauden” nimessä.

Nyt rasismista voidaan puhua suoraan, kun ns. perinteinenkin media nostaa puhetta esiin sellaisena kuin se on kirjoitettu. Kaikkien on vihdoin mahdollista lukea ja arvioida ihan itse, kuka on kirjoittanut mitäkin. Me kaikki kun emme roiku sosiaalisessa mediassa ja osaa etsiä sieltä tietoa ja poliitikkojemme aitoja mielipiteitä ja verrata sanomisia siihen, miten samat henkilöt esittävät asiat ja näkemyksensä tv-uutisissa, A-studiossa tai radiossa.

Puolueiden kaksoisviestintä on totta, se on nyt selvää. Äänestäjiä manipuloidaan tavalla, johon Suomessa ei ole totuttu. Mihin enää uskoa, kun poliitikko puhua yhtä siellä ja toista täällä?

Hämmentävää on ollut seurata, miten Purran puolueväki on reagoinut puheenjohtajansa ympärillä vellovaan kohuun. Kyse ei ole ajojahdista eikä kostosta vaan sananvapaudesta ja ennen kaikkea äänestäjän kuluttajansuojasta. Ministeri käyttää suurta valtaa, ja kansan on tiedettävä, millaisesta maailmankuvasta hänen politiikkansa kumpuaa ja mitä hän työllään tavoittelee. Eduskuntavaalien tulos pysyy, demokratiassa kansalaiset toimivat aktiivisesti oikeuksiaan ja ihmisarvoa puolustaen vaalien välilläkin.

Poliitikon menneisyys on avain poliitikon nykyisyyteen ja jopa tulevaisuuteen. Toki ihminen – ja jopa poliitikko – voi muuttua, mutta Purran viimeaikaiset julkitulot vanhoihin kannanottoihin eivät ole vakuuttavia. Hän ei esimerkiksi aio pahoitella vuonna 2019 kirjoittamaansa blogitekstiä, jota muun muassa pääministeri Petteri Orpo ei voi hyväksyä.

Orpon kitinää on vaikea ymmärtää

Tietysti olisi ollut parempi, että Purran ja muidenkin poliitikkojen sanomisista olisi otettu kunnolla kiinni jo ennen eduskuntavaaleja. Silti on vaikea ymmärtää pääministeri Orpon kitinää siitä, ettei hän ollut mukamas tiennyt Purran kaikista vanhoista kirjoituksista.

Kokoomuksen puheenjohtaja ei ole ollut tehtäviensä tasalla ja puolueen äänestäjien asialla, jos hän ei ottanut jo kauan sitten selvää poliittisen kilpakumppaninsa perussuomalaisten ja sen puheenjohtajan arvoista. Se ei ole kovin vaikeaa – ja jos kokoomuksen puheenjohtaja ei osaa, hän voi aina käskeä esikuntaansa penkomaan internetiä, joka ei unohda.

Naiivi luottamus ja sinisilmäisyys kostautuvat nyt Orpon hallitukselle ja Suomelle. Avoin rasismi ei ole käypää valuuttaa ulkopolitiikassa ja ulkomaankaupassa. Rikkailla sijoittajillakin on arvoja, vaikka ei uskoisi.

Hallituksella on maailmalla maine, jollaisesta  Orpo tuskin unelmoi Säätytalon neuvotteluissa. Purra on pahoitellut vain vanhoja rasistisia somekirjoituksiaan, eikä se riitä: eduskunnan on syytä äänestää ministerin luottamuksesta. Hallituksen  pelisäännöt on rikottu eikä nollatoleranssia ole.

Mutta kas: eduskunnan puhemies, jonka pitäisi puhua kaikkien puolesta, puolustaa omaa puoluettaan. Jussi Halla-aho ”harkitsee” eduskunnan kutsumista koolle istuntotauolta – siihen ei riitä koko opposition vaatimus.

Tässäkin asiassa Rkp on avainasemassa. Puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on taas paljon vartijana.

Sanakin on teko

Sanoilla on merkitystä, sillä sanakin on teko: se loukkaa ja yllyttää tai lohduttaa ja yhdistää, sen mukaan miten sitä haluaa käyttää. Tämä on itsestään selvää ainakin vanhemmille, jotka opettavat lapsilleen, miten puhua toisille ja miten käyttäytyä: loukkaamatta ja kaikkia kunnioittaen.

Siksi on hämmästyttävää, miten vähän me aikuiset itse haluamme kantaa sanoistamme vastuuta. Mieluummin jatkamme kiusaamista ja käytämme sanoja, jotka tiedämme varmasti loukkaavan ja aiheuttavan surua, jopa pelkoa – ja jotka pahimmillaan innoittavat muita väkivaltaan.

Kun Orpon hallitus syntyi, sen puolueiden piiristä kuului iloa ja ylpeyttä siitä, että Suomessa on taas ”aikuisten” hallitus. Sitä on viime aikoina ollut mahdotonta uskoa. Kyse on kuin koululuokasta, jossa muutamat häiriköivät ja muut tyytyvät vaikenemaan eikä opettajalla ole auktoriteettia.

Orpo ei saa hallituksensa jäseniä ruotuun vaan toimii vasta, kun presidentti ojentaa kuin unilukkari ikään. Sovitusta ei pidetä kiinni, ja ministeri jatkaa joukkoineen naljailuaan ja sanallisia hyökkäyksiään kansalaisyhteiskuntaa ja mediaa vastaan jopa sensuuria vaatien. Ihmisiä leimaava, loukkaava ja rasistinen puhe ei ole suoraa vaan tyhmää ja väärin. Siitä muistuttaminen on aina arvokas teko.